Sivut


maanantai 25. maaliskuuta 2013

Vitsa mulle, palkka sulle

Niin se viikonloppu taas vietettiin. Esikoisella oli ystävä kaksi yötä kylässä ja heitä tuskin näki, niin tiiviisti puuhailivat yhdessä. Kävivät kylillä, kaverin kotona kahveilla, pizzalla ja tietysti viihtyivät kovasti koneella täällä ollessaan. Kuopus puolestaan kävi lauantaina oman kaverinsa luona leikkimässä ja minä pääsin ystävän luo kahville. Sunnuntaina pienempien poikien leikit jatkuivat vielä meillä. Lisäksi kävivät ensimmäistä kertaa ikinä virpomassa. Mietimme pari kolme tuttua paikkaa joista tiesin, että lapset ovat ovelle tervetulleita ja opettelimme sääntöjä. Aika jännäähän se sitten oli ollut. 




Meidän virpomavitsat koristeltiin "vähemmän on enemmän" -strategian mukaisesti (kuvassa vasemmalla), me taas saimme vierailevilta tähdiltä ihania riemunkirjavia oksia sulostuttamaan tulevaa pääsiäistä (oikealla). Viime vuonnahan me kävimme ystävän kanssa virpomassa ja tälle vuodelle oli suureelliset suunnitelmat pukeutua pupu(tytö)ksi ja lähteä munankeruureissulle. Kuskiksi lupautunut ystävä karkasi kuitenkin sopivasti Berliiniin, ja pojatkin olivat kotona, joten haaveeksi jäi. Enkä minä ehtinyt tuota alla olevaa virpomaloruakaan opetella. Mutta Nata teki siitä ihanan kortin. Kiitos!




Näin pääsiäisen alla, kun munat on monella muullakin mielessä, täytyy kyllä jakaa teille ihan mieletön löytö: Islannissa on Penismuseo. Tuonne on päästävä, jollei tässä pian ala jotain tämän rakkauselämän saralla tapahtua. Parempi museoitu penis kun ei penistä ollenkaan, vai miten se vanha sanonta nyt meneekään. Ja jos nyt en ihan tuonne asti pääse, niin museon kauppa näyttäisi toimittavan tilauksia Suomeen saakka. Olisihan se siistiä jos olisi pallienrapsutin (niin, ja pallit joita rapsuttaa) tai ihan sen ihtensä näköinen pullonkorkin avaaja. Avaimenperä? Voi yhden kerran sanon minä!

Aiheeseen löyhästi liittyen: kukaan meillä viikonloppua viettäneistä ei tunnustanut, kun kysyin mistä häpykarva oli voilautaselle tullut.


***

Paha tapa. Minulla on paha tapa pitää asioita sisälläni. Avun pyytäminen on myös hyvin vaikeaa. Vähän sellaista "kyllä minä selviän" ja "yksin oot sinä ihminen" -tyyppistä syndroomaa. Eron myötä päätin, että opettelen pyytämään apua ja se sujuu jo kerta kerralta paremmin. 

Hyvänä esimerkkinä viime viikon maanantai, kun pakkasta oli aamulla liki 30 astetta eikä ranskattareni lähtenyt käyntiin. Pääsimme ystävän kyydissä kylille, jätimme kuopuksen tarhaan ja saatoin vielä esikoisen laskettelu- ja tet-viikon kamoineen linja-autoon. Sitten rupesin miettimään millä ilveellä pääsen takaisin kotiin. Toki olisin voinut kävellä, mutta keuhkokuumeesta toipuvat keuhkoni vähän huolettivat, kun pakkasta oli edelleen reilusti yli 20-astetta. Niinpä suuntasin reippaana Kunnantalolle jossa työskentelee lähin esimieheni ja pyysin häneltä palvelusta. Kaveri oli kuin partiopoika asennossa samantien ja toi minut kotiin. 

Myös asioiden käsittelyä ja niistä keskustelua, vaikeidenkin sellaisten, olen opetellut ystävien kanssa eikä se nyt niin kauheaa ole. Aina ei vaan ole ollut sitä "kunnioittavaa kuuntelijaa" ja traumoja on jäänyt. Pääsääntöisesti ihmisen ovat kuitenkin ihania, sen kun muistaisi, niin kynnys kumpaankaan ei olisi jatkossa olisi niin suuri. 

8 kommenttia:

  1. Mainio runo! ;)

    Ystävät ja läheiset ovat kullanarvoisia niin keskustelukumppaneina kuin avunantajinakin ja tunne on molemminpuolinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota runoa voisi kyllä käyttää useamminkin kuin kerran vuodessa!

      Ja ystävät - minusta välillä tuntuu, että ne ovat tärkeämpiä kuin parisuhde. Tai sitten minulla ei ole ollut oikeanlaisia parisuhteita ;-)

      Poista
    2. Mulla on hyvä parisuhde, mutta ystävätkin ovat tärkeitä vuorovaikutuksessa. Ja sukulaiset. Hyvä verkosto ihmisiä ympärillä. :)

      Poista
    3. Mulle ystävyys on parisuhteessa ihan ykkösjuttu mutta ikävä kyllä partnereile se ei aina ole ollut. Tässä ei voi kun parantaa... ;-)

      Poista
  2. Ystävät jotka oikeasti kuuntelevat eivätkäole kuuntelevinaan, ovat kultaa kalliimpia. Siksipä heitä onkin - todellisia ystäviä - harvassa mutta sen rakkaampia he sitten ovat.

    Munajutuista sen verran että mistä sä näitä oikein kaivat? ;D
    (jessus sentään mitä kaikkea nykyään museoidaan..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis niitä tulee mulle ovista ja ikkunoista - näitä juttuja, ei ikävä kyllä oikeita munia. Ei ede museoituja! .Ja netistä näitä vaan tulee vastaan harva se päivä. Tässä nimittäin pätee se karman laki että kiusaa kiusattua tai piinaa puutteenalaista ;-)

      Poista
  3. Me kun laitettiin miehen kanssa hynttyyt yhteen niin hävitin siipan kikkelin muotoisen pullonkorkinavaajan. Ettei vaan olisi ollut oikein Islantilaista museotavaraa ja minä piukkapipo sisustaja heitin sen mäkeen :D Aivan mahtava virpomisruno, siinä taitaa olla kaikki mitä sitä voi elämältä pyytää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sun pentele, minkä teit! Museokamaa! Mutta ehkei kuitenkaan niin kovin kallisarvoista, koska myytiin edellen vaatimattoman kympin hintaan.

      Virpomisrunosta en minäkään keksi mitä muuta sitä ihminen voisi kaivata!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana