Sivut


maanantai 11. helmikuuta 2013

Ruusu eräälle äidille

vaikka se ei mitään muutakaan.

Viime viikolla uutisoitiin, että pohjoismainen tutkimusryhmä vahvistaa sikainfluessarokotteen ja narkolepsian välisen yhteyden. Tämä on ahdistava aihe. Ja suuri. Toisaalta tämä koluttiin jo liki loppuun aiemmin, mutta nyt saatiin ns. varmuus. Ehkä lisää korvauksiakin. Luin Nooran kirjoituksen aiheesta ja olen periaatteessa samaa mieltä monestakin asiasta. Kyllä, rokotetta ei oltu olosuhteista (lue: kiireestä) johtuen tutkittu tarpeeksi. Kyllä, googlasin minäkin ja tutkin ja luotin intuitiooni: emme rokottaneet kumpaakaan lasta, vaikka normirokotusohjelmassa olemmekin. Kävimme tästä lukuisia väittelyjä kuopuksen isän kanssa ja olen, aivan kuten Noorakin, ikionnellinen, että pidin pääni.

Sitten tulee se osuus josta on pakko olla eri mieltä. Minun mielestäni meidän pitäisi voida luottaa ja uskoa asiantuntijaan. Tavallisella ihmisellä ei voida olettaa olevan riittävää kompetenssia kyseenalaistaa kaikkia ja kaikkea. Tai penkoa ja ottaa selvää siinä viidakossa, jossa ristiriitaista tietoa on tarjolla ja "asiantuntijatkin" ovat ihmeissään. Ja kaikista tärkein: edes rivien välissä ei voi eikä ehdottomasti saa syyllistää ainuttakaan vanhempaa, joka lapsensa rokotutti. Se ei saa käydä mielen vieressäkään.




Se miksi tämä aihe liikuttaa minua, on, että ystäväni seuraa läheltä yhtä tällaista perhettä, jossa poika sairastui. Äiti on joutunut jättämään kutsumustyönsä ja hoitaa yötä päivää lastaan, joka ei enää koskaan tule pärjäämään yksinään. Lapsi, joka rakasti uimista, oli aktiivinen, musikaalinen ja iloinen, on muuttunut aivan toiseksi. On arvaamaton, kiukkuinen, nukahtelee, valahtaa veltoksi. Uimareissulla hengenlähtö oli lähellä, kun katatoninen kohtaus iski. Selväpäisinä hetkinä lapsi itkee tuskaansa omasta olotilastaan. Yöllä äiti herää rauhoittamaan poikaansa joka ulvoo kuin eläin.

Äiti, jonka nahoissa minä ainakaan en voisi välttää katkeruutta viranomaisia, maailmaa, jumalaa, kohtaloa, ihan kaikkia kohtaan. Mikään raha ei korvaa tätä.


***

Liikuttaa. Tämä uutinen tule lähelle. Olen onnellinen, että olemme näinkin terveitä. Omat ongelmat kutistuvat taas suurempien edessä.

Kaunista viikkoa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Tässä on aihe jossa voitaisiin mun puolesta palata pimeälle keskiajalle ja pudotella päitä. Olet aivan oikeassa puhuessasi siitä, että taviksien on luotettava asiantuntijaan ja erityisesti näissä asioissa jotka tulevat terveydenhuollon puolelta. Ne kun perustelevat korkeita palkkojaan pitkällä opiskelulla ja ASIOIDEN JATKUVALLA PÄIVITTÄMISELLÄ. Ahneus on tässäkin mukana ja sitä kautta lääkkeitä kehittelevät isot firmat. Markkinoille lykätään puolivalmiita tuotteita ja sitten niitä määrääviä lääkäreitä maasutetaan niin paljon ettei siinä tavan kansalaisella ole mitään jakoa. Korvauksia ei tule eivätkä ne tietystikään riitä korvaamaan sitä peruttamatonta kärsimystä jonka vialliset tuotteet saavat aikaan.
    Surullista, niin perin surullista.

    Ehkäpä kaikkein surullisinta on ihmisten tasapäisyys ja lammasmaisuus joka sallii tälläisen toiminnan jatkumisen- ei uskalleta tehdä mitään radikaalia. Saattaa kuulostaa typerältä ja naiivilta mutta jos olisi tilanne, jossa vastuussa olevathenkilöt joutuisivat oikeasti miettimään että hei, tässä voi käydä heikosti jos komplikaatioita ilmenee niin tilanne voisi olla parempi.

    Hyvää alkavaa viikkoa myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä päivänä kukaan ei ole henkilökohtaisesti vastuussa mistään vaan voimme piiloutua työnantajan selän taakse. Se ei ole yksinomaan hyvä asia, totta puhut!

      Lyhyestä virsi kaunis, anteeksi, mulla nousee lämpö. Sain kolme päivää sairaslomaa. Taidan painua pehkuihin.

      Poista
    2. Mä olen aika lailla samaa mieltä tuosta viimeisestä kappaleesta Pepposen kanssa yritysten yms. vastuusta.

      Poista
    3. Ihan totta! Sitä yritin minäkin sumeilla aivoillani tuossa kompata...

      Poista
  2. Aivan hirveä tilanne :(

    Meilläkään ei rokotettu, ihan siksi että sairastimme sen lievänä tullessamme Las Vegasista. Lievä tarkoittaa täsäs tapauksessa kurkkukipua ja normaalia tuottoisampaa nuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikein edes pysty pysähtymään ja TODELLA ajattelemaan, mitä tarkoittaisi, jos menettäisi lapsensa tuolla tavalla. Niin, että lapsi olisi edelleen olemassa mutta persoona, sisin olisi aivan toinen.

      Vaikka riski se rokottamatta jättäminenkin oli, halusin jättää sen tekemättä juuri siksi, että tuotteesta ei ollut pitkäaikaistutkimusta. Ja kriittiset äänet olivat aika valveutuneitakin tilanteesta. Mutta olisin kyllä ollut aivan skitsona myös, jos pojat olisivat sitten sikainfluenssaan sairastuneet. Ei mikään helppo tilanne, miltään kannalta katsottuna.

      Poista
  3. Tämä on ikuinen kysymys - rokottaa tai ei ? Aina tulee pitkään pohtia- Minä pelkään rokotuksia.Ehkä sen takia ei halua että minuun pistettäis jotakin baktereitä/ viruksia... Ainakin ne joka meidän työpaikalla ottivat rokotukseen, ne sairastuivat todellakin ...
    Minua vähään uhkailtiinkin että ottaisiin rokotukseen, mutta ei alistunut uhkailulle, jokainen tiedä itse ja neuvo itsensä ja sitten ei tarvii syylistää toisia, vaan itse kysyn itse vastan meininkia ...
    Lapset ovat meille niin rakkaita että ei osakaan kuvitella kun niille jotakin paha tapahtuis . Rakas Jumala, ole armias .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuntui, että silloin oli vähän painostusta ilmassa. Esikoisen luokalla vain yksi toinen jätettiin rokottamatta. Annettiin ymmärtää, että näin kuuluu toimia. No, minä en halunnut tätä rokotusta, muut kyllä olemme antaneet.



      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana