Sivut

torstai 31. tammikuuta 2013

X ja Y



Luin Helsingin sanomista kolumnin, joka sai aikaan ajatusmyrskyn. "Miesten on helpompi olla välittämästä perheestä liikaa." Tuossa käsiteltiin Yhdysvaltain ulkoministeriön suunnitteluosaston ensimmäisen naisjohtajan Anne-Marie Slaughterin Atlantic-lehteen kirjoittamaa artikkelia Why women still can't have it allHesarin kolumnisti totesi, että kirjoitus jäi vaivaamaan häntä kuin tikku ihon alle. Samat sanat. Kerrottakoon taas, taustaksi, että jaoimme kuopuksen isän kanssa kotityöt ja lapsenhoidon tasan, lyhensimme molemmat työpäiväämme ja hoidimme näin kuopusta pitkään kotona. Päivähoidon aloittamisenkin jälkeen jako oli pitkään fifty-fifty.

Kuopuksen isän uran ollessa siinä vaiheessa, että reissutyöt tulivat kuvioon, tasajakoa olikin jo vaikeampi toteuttaa. Minulle tuli usein se tunne, että työ on etusijalla, perhe vasta jossain sen jälkeen. En pitänyt siitä tunteesta lainkaan. Ymmärrän, että miehinen suhtautumistapa perinteisesti on se, että töitä tehdään perheen vuoksi, perheen parhaaksi ja elatukseksi. Vaikka vaimo sanoisi, että niukempikin elintaso riittäisi, mikäli yhteistä aikaa olisi enemmän. Että tällä menolla ei kohta ole perhettä jota elättää. Paitsi elatustukien muodossa.


Hmm, mies ja nainen?


Tämä artikkeli kiinnosti minua siis myös hyvinkin subjektiivisessa mielessä. Jutussa todetaan, että asetelmamme on tyypillinen. Naiselle lapset ja perhe tulevat aina ensimmäisellä sijalla. Että meillä äideillä ei aikuisten oikeasti ole edes valinnanvaraa, jos keikautamme asetelman toispäin. Ajatellaanpa, että nainen tekee uraa ja mies todella tukee sitä. Jos nai oikean tyypin, se voi olla mahdollista, hetken aikaa. Mutta annas olla, jos lapselle tulee vaikkapa vaikea murrosikä, kuten tässä Slaughterin tapauksessa. Tai mikä tahansa tilanne, joka perheessä vaatii akuuttia läsnäoloa, paneutumista, omistautumista. Onnettomuus, sairastuminen, sopeutumisvaikeuksia, mitä vaan. Da, valinta on tehty. Jo valmiiksi.

Slaughter on sitä mieltä, että ainoa tapa saada tämä vaativa työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen toimimaan, on, että nainen on omien (työ)aikataulujensa herra. Lisäksi asiaa toki auttaisi perinpohjainen asennemuutos: naisten ei voi olettaa omaksuvansa miehisiä ajattelumalleja vaan yhteiskunnassa on ruvettava arvostamaan perhettä, sitä, että perhe asetetaan etusijalle. Eikä uran tarvitsisi kärsiä siitä, ei miehellä eikä naisella. Utopiaa. Tällä saralla on vielä runsaasti ristiriitoja: toisaalta arvostamme perhearvoja mutta niitä voi olla käytännössä vaikeaa itse noudattaa jos luo aktiivista (vaikkapa poliittista) uraa.

Minä olen sitä mieltä, että asenteiden on totta totisesti muututtava. Kaksi esimerkkiä elävästä elämästä: kun teimme molemmat puolikasta työpäivää sattui yksivuotisneuvola sellaiseen ajankohtaan, että kuopuksen isä oli hoitovuorossa ja minä töissä. Neuvolan-täti kiitteli vuolaasti, että "oletpa sinä rei pas isä". Kun tuo lapsen neuvolaan? En hetkeäkään usko, että minä olisin saanut vastaavia kehuja... Lisäksi minä sain usein kuulla ja tuntea olevani huono äiti, kun tein puolikasta työpäivää, kun kuopus oli alle puoli vuotta. Hänen isänsä taas oli hyvä isä, kun teki puolikasta työpäivää. Grrrrrr, 2000-luvun Suomessa!?!

Olisi kiinnostavaa tietää herättääkö tämä Sinussa ajatuksia - ja jos, niin millaisia.


6 kommenttia:

  1. Herätti mutta en uskalla vastata, johtuen lähinnä siitä että olen jäävi sanomaan mitään koska mulla ei ole muksuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, hyväksytään!

      Joskus on hyvä vaan vaieta ;-)

      Poista
  2. Musta tuntuu, että meillä mies on hoitanut poikia enemmän silloin, kun minä olen ollut takaisin työelämässä. Muutenkin miehelleni on koti ja kotonaolo tärkeämpää kuin minulle eikä hän ole ehkä aivan yhtä sosiaalinen tapaus. Vaikka kyllä minäkin viihdyn kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen myös, että me ihmiset olemme erilaisia - tässäkin asiassa, eikä yhtä oikeaa totuutta ole. Silti tuo teoria vaikuttaa minusta aika vakuuttavalta. Tiedä häntä!

      Poista
    2. Varmaankin useimmissa perheissä edelleen esim. äiti jää helpommin sairaan lapsen kanssa kotiin ja mies 'pääsee' töihin. Minä olen ollut onnekas mieheni suhteen, hänelle perhe tulee ensin.

      Poista
    3. Pidä kaksin käsin (tämän päivän teeman mukaisesti ;-) kiinni sellaisesta miehestä!

      Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana