Sivut


lauantai 26. tammikuuta 2013

Together we are strong...

Tämän viikonlopun olemme yhdessä: molemmat pojat ovat kotona. Tai siis kotona ja kotona, ja yhdessä, no joo. Esikoinen oli eilen nuorisotalolla pizzaperjantaissa ja lähtee tänään paintball-reissulle koko päiväksi.  Suunnittelee vielä sen jälkeen yökyläilyä kaverinsa luokse. Kuopukselle taas tulee kaveri leikkimään ja huomenna olisi koulun jumppasalissa peuhupäivä, mutta katsotaan jaksammeko sinne. Saunaan nyt ainakin jaksamme. Ehkä saamme myös minun ystävän illaksi istahtamaan jos hän taudistaan tokenee.

Tämä kaveri on vahva ihan yksin


Olen viime aikoina ollut aika ajoin todella todella uupunut ja ahdistunut tämän homealtistukseni kanssa. Tilanne työmaalla huolettaa. Tällä viikolla jouduin lähtemään kahtena päivänä kesken päivän kotiin. Ensi viikolla on aika sekä työterveyslääkärille että työterveyspalaveri, johon siis osallistuu lääkärin ja hoitajan lisäksi ainakin lähin esimieheni ja - mahdollisesti, mikäli kiireiltään kerkiää - teknisen puolen edustaja.

Myös esikoisen tilanne huolettaa. Hän oli taas tällä viikolla kaksi päivää pois koulusta ja kovin surkeana. Siksikin olen niin suostuvainen kaikkiin mahdollisiin harrastuksiin ja kaveeraamisiin, kun sosiaalinen elämä kuitekin on näille teineille niin tärkeää. Sairastaessa sen huomaa. Kyllähän sitä itse sairastasi, mutta lapsiaan haluaisi varjella ihan kaikelta. En oikein jaksa edes ajatella esikoisen opiskeluja, työelämää, sitä, kuinka hän altistuksen kanssa pärjää.

Kodin etsiminen alkaa tuntua toivottomalta hommalta myös. Laitoin jopa ex-näälämiehelle, joka on hirsitalofirman edustaja, sähköpostia ja tarjouspyyntöä menemään. Tiesinhän minä, ettei minulla taloon ole varaa, edes pieneen, mutta nyt tuntuu, että on käännettävä kaikki kivet.

Yhdessä olemme vahvempia, vai miten se sanonta meni? Se on kyllä niin totta. Ystävien avulla jaksan. Ja näiden ihanien poikien, joiden kanssa meillä oikeasti on mukavaa. Esikoinen avautuu minulle, istuu kainalossa halittavana ja itkee olkaani vasten. Kertoo toki ne ilonaiheetkin. Kuopus punkeaa syliin lukemaan ja antaa yllätyshalin. Soittaa pyllyrumpua. Kertoo hassuja tarinoita. Elämässä on paljon hyvää. Onneksi.

Eilinen Inhimillinen tekijä käsitteli aihetta. Sattuiko kukaan katsomaan?

***

Yhdessä. Luin artikkelin Nämä 10 asiaa erottavat onnelliset ihmiset onnettomista. Tuossa listassa on kaksi asiaa, jotka sopivat päivän sanaan: laaja sosiaalinen verkosto ja auttaminen. Muutkin tuosta listasta voin allekirjoittaa ainakin osapuilleen.

12 kommenttia:

  1. Toi sanonta "yhdessä olemme vahvempia" on niin totta. Siksi sitä toivoisi, että kukaan ei jäisi tai jättäytyisi yksin. Tosin tiedän, että itse olen sitä tyyppiä, joka ensin piehtaroi ongelmansa kanssa yksikseen ja avaa suunsa vasta, kun on valmis siihen. Mutta ennemmin tai myöhemmin se hetki tulee. Olisi aivan kamalaa, jos silloin ei olisi ketään, joka kuulisi.

    Kirjoitin muuten hiukan samasta aiheesta kahvitauon puolelle. Yhteisöllisyydestä ja yhdessä olemisesta. Siitä, miten ennen oli kaikki paremmin. Tai ainakin erilailla ;)

    Sinun altistus ahistaa hiukan täälläkin. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja pystyisit jatkamaan työelämässä ja työpaikalla altistuksesta riippumatta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt hyvä ihminen sinä ahdistu minun ahdistuksestani ja altistuksestani ;-) Kyllä täällä porskutetaan. Minä olen onneksi optimisti luonteeltani. Nytkin mittailen hirsitalon pohjapiirrustusta sillä silmällä että mitenköhän pieneen sen voisi kutistaa... Hehheh, haaveita vain!

      Minä olen samaa tyyppiä, ihan pahimmalla itkun ja hädän hetkellä en osaa ystäville soittaa, mutta varsin pian sitten, kun olen itseni saanut koottua kuitenkin. Ja jo pelkkä tieto siitä, että ystävät ovat olemassa kantaa aika pitkälle. Se jaettu ilo ja jaettu suru -sanontakin on niiiin totta!

      Täytyykin käväistä Kahvitauolla!

      Poista
    2. Nokun, mun hartioilla joskus lepää koko maailman paino. ;) Onneksi olen oppinut kannattelemaan sitä edes kevyemmin. Optimismi auttaa pitkälle ja sitä paitsi ratkaisuja varmaan löytyy, jos niitä aktiivisesti etsii. Kyllä kai kantti kertaa kantti hirsitalokin olis ihan riittävä. Sopu tilaa antaa vai miten se meni. Ja haaveetkin kantaa kummasti, vaikka ne sinne tasolle jäisivätkin.

      Eihän sellaisesta itkupuhumisesta edes tulisi mitään, kun kukaan ei saisi edes selvää, mitä yrittää sanoa. Eihän siitä ole välttämättä selvillä edes itse ihan sillä sekunnilla. Mutta onneksi ystävät silti on.

      Teretulemast. :)

      Poista
    3. Kävin jo piiitkät pitkät sekavat jorinat siellä vuodattamassa!

      P.S. Mun hirsitalo on tällä hetkellä 60m2... ja enää vähän mun budjetin yläpuolella. Saahan sitä haaveilla. Auttaisi paljon, jos olisi timpurihenkinen, mutta arvaa vaan olenko. Hinta tippuisi roimasti. Toisaalta tässä altistusmielessä olisi varmaan todella järkevää teettää kaikki asiansa osaavilla ja luotettavilla (ei kai näälämies/kyty nyt ketä tahansa sinne työmaalle päästäisi, eihän?) asiantuntijoilla.

      Poista
    4. Taisin jorista vielä pitemmin ja sekavammin vastaukseksi. ;)

      Kyllähän 60 neliöön jo mahtuisi muutenkin kuin päällekkäin. Timpurihenkisyyden puuttuminen altistuksen huomioon ottaen saattaa olla jopa pelkästään plussaa. Kyllä, näälämies ihan varmasti valvoisi entistäkin tarkemmin kenellä työ teetetään. Joo, luota ihmeessä asiantuntijoihin tässä kohtaa. :)

      Poista
    5. Meillä sitten on sana hallussa - ainakin jos pituuteen katsoo. Siis ei meidän vaan tekstien...

      Mun pitäisi varmaan tuostakin vähän pienentää, joten taidan lopettaa haaveilun. Ensi viikonloppuna menen koeyöpymään yhteen kaksioon johon en edes halua, mutta kuten sanottu, kaikki kivet on käännettävä!

      Poista
  2. Marjaana , minä tykkään paljon blogistasi ja kiitos kun löysit ja nappasit , olin juuri lähettämässä sinulle viestini ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappasin sen maanantain piristykseksi ,-)

      Olit nähnyt kauheasti vaivaa kun teit jokaiselle ihan oman ja persoonallisen - kiitos siitä, Nata!

      Poista
  3. Seuraan vierestä hyvän ystäväni ja hänen perheensä homealtistuskamppailua ja tiedän, että se on k-a-m-a-l-a-a. Toivottavasti uusi koti tärppäisi pian ja pääsisitte toipumaan sinne. Onneksi sinulla on noita ilonaiheitakin, jotka jelppii jaksamaan :). Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, voimia sinne ystävällesi ja perheellensä. Olen valmis auttamaan ja jakamaan tietoa, kokemuksia, missä vaan apuna voin olla. Mikäli haluavat olla yhteydessä, sähköpostinihan löytyy tuolta profiilista.

      Onneksi meillä on koti kunnossa (uskon, että selvisimme putkirikosta säikähdyksellä - sain asumisterveysliiton Hannele Rämöltä asiantuntevat neuvot ja ohjeet). Joten siinä mielessä ei ole hätää, vaikka emme omaa löytäisikään. Tämä vaan on niin kovin kallis, että koko ajan saa olla penniä venyttämässä. Siksi etsin uutta. Mutta silti olen hyvin onnellinen puhtaasta kodista - sitä ei kaikilla ole!

      Poista
  4. Tunnustusta pukkaa! Käy poimimassa matkaasi: http://blogittaisko.blogspot.fi
    :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana