Sivut

perjantai 25. tammikuuta 2013

Maisemia

Kun vierailin ensimmäistä kertaa nykyisellä asuinpaikkakunnallani, olin teini ja etsin farkkuliikettä. Piti saada tietyn merkkiset stretchfarkut - sellaiset, joihin päästäkseen oli luikerreltava maassa makuulla. Nilkat olivat aina ongelma, jos jalkapöytä mahtui lahkeen suusta ulos, jäi kangas melkein väkisinkin lörpättämään nilkan ympärille, ja se oli katastrofi. Puhumattakaan siitä, että minä olin kävelevä katastrofi siihen aikaan. Ei vais, olin ujo teini, mutta nyttemmin olen rohkaistunut. Toisen kerran kun tulin tänne yhdeksän vuotta sitten, haltioiduin maisemista niin, että taisin tietää tulleeni kotiin. Minulla on täällä kaksi paikkaa joiden näkeminen salpasi hengitykseni silloin ja salpaavat edellen.


Se kannas on tuossa oikealla


Toinen on rantatie, kannas, joka rajoittuu järveen toiselta ja lampeen toiselta puolelta. Ajan sitä pitkin päivittäin töihin ja takaisin. Toinen paikka on vanha silta jota myös lemmensillaksi kutsutaan. Aurinkoisena päivänä sen yli ei voi kulkea pysähtymättä hetkeksi ihailemaan maisemia ja tunnelmaa. Ei kyllä pilvisenäkään. Siltä sillalta muuten tiputin veteen (pronssisen) kihlasormukseni, tarkoituksella, eron jälkeen. Se oli hankalaa "ongelmajätettä". En halunnut vetää sitä vessanpöntöstä alas tai heittää roskiinkaan. En mitään niin rumaa ja mautonta, koska suhde kuitenkin joskus oli kaunis.


Harmi, että tässä kohtaa lakkasi paistamasta...


Täällä on minun sielunmaisemani. Maalla, keskellä mäntymetsää ja järviä. Olen löytänyt loppusijoituspaikkani. Olen tullut kotiin. Kävimme aiheesta kiivaita riitoja, kun kuopuksen isä mietti ääneen lähikaupungissa, että ehkä joskus eläkepäivillä muutamme tänne. Totesin - omasta mielestäni ihan neutraalisti ja kauniistikin - että sinä voit muuttaa, mutta minä en muuta. Riitahan siitä tuli: kuinka voit sanoa noin? Mutta kun minä tiedän. Tunnen itseni ja tiedän, että haluan jäädä tänne, minun elämäni on täällä.  Mitä sitä sitten kaunistelemaan tai jossittelemaan, tai valehtelemaan toiselle, että joo, ehkä. Minä olen tässä rehellisyyskohdassa kai vähän omalaatuinen.


***

Maisema. Tuo kuopus, sen sielunmaisemasta ei kyllä ota selvää... Valitti tässä taannoin kaameaa nälkäänsä, kun pasta oli vielä kiehumassa. Kehotin nappaamaan tuoretta, jota olin kattaessani pöydälle jo tarjolle laittanut. "En ota, tää on dinosaurus." Aha, syökös ne dinosauruksen pastaa, ihmettelin sitten. "Tää on italialainen dinosaurus." Voihan räkä. Taas 1-0 kuopukselle.

4 kommenttia:

  1. Kauniit ovat maisemat, sitä ei käy kieltäminen. En tiedä onko sitä jo niin erakoitunut mutta mua ei saisi asumaan kaupungissa sillä ahdistuisin välittömästi. Olen aikoinani asunut Helsingissä mutta se ei ollut oikein mun makuuni, tosin siihen aikaan tehtiin 14 tuntista päivää joten sosiaaliset kontaktit jäivät puuttumaan. Täällä korvessa saa karjahdella vapaasti ja hyvä niin sillä mulla on sama tunne kuin sulla eli tunnen kans olevani kotonani ja se on hieno fiilis se.
    Italialaiselle dinolle sekä vanhemmalle versiolle terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ainakin olen - erakoitunut ;-) Kaupungissa tulee niska kipeöksi kun pää pyörii kuin markkinoilla. Kokoajan kauheasti ihmisiä ja varottavaa. Esikoinen nauraa mulle kun kiroan ruuhkaa, jos näköpiirissä on enemmän kuin kolme autoa yhtäaikaa... Ja kuopus kysyy, että olenko mä kuuluisa kun kaikki tuntee mut ;-D

      Maalla on mukavaa!

      Poista
  2. Hyviä kuvia onnistuit ottamaan, vaikka aurinko tekikin kiusaa toisen kuvan kohdalla. Jos ne näyttää talvella tolta, niin kesällä siellä vasta kaunista taitaa ollakin.

    Mä olen itse puoliverinen siinä mielessä, että talvisin viihdyn kaupungissa oikein hyvin, kesällä veri vetää maalle ja saaristoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kevätaikaa kun rakastuin paikkakuntaan. Oli kyllä vehreä näkymä tuolta sillalta on vaan jotain niin kaunista. Ja järven sini... kyllä vettä olla pitää, olet ihan oikeassa! Voisin melkein luikauttaa "Mä maalaispoika oon" - jos oisin poika ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana