Sivut


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joku tarkkailee sinua

Torstaina, kun pääsin iltavuorosta, saunoimme esikoisen ja Lapin kullan luomu jouluoluen kanssa. Ajattelin vielä ottaa ilon irti ilman huonoa omaatuntoa. Perjantaina nimittäin sain pyytämäni labratulokset, joissa mitattiin muun muassa maksa-arvot. Huh että pelotti perjantaina odotella lääkärin puhelua, mutta arvot ovat kunnossa, luojan kiitos. Sen kunniaksi istuimmekin sitten perjantaina ystävän ja punaviinin kanssa iltaa vähän pidemmällä kaavalla. (Onkohan tämä nyt sitä kuuluisaa naisen logiikkaa?!?)

Olen kirjoittanut asiasta ennenkin, ja ehkä olen vähän liiankin tiedostava tämän suhteen, mutta haluan huolehtia, ettei homma mene överiksi. Siitä on esimerkkejä lähipiiristä ja se ei ole kenellekään kivaa. Ei varsinkaan lapsille. Huomaan, että eron jälkeen olen tarkkaillut omaa alkoholinkäyttöäni kahden edestä. Ja hyvä niin, koska yksin ollessa olisi niin helppoa ajautua tissuttelemaan. Kun harmittaa, otetaan yksi. Kun on ilonaiheita, otetaan yksi. Viikonloppuna ja lomalla kaksi. Naisen suurkulutuksen raja on todella hämmästyttävän pieni. Mutta onneksi ei ole hukkumassa kannuun pulloon.


2.


Lauantai meni vanhan hyväksihavaitun kaavan mukaan. Vaikka Anttimyräkkä ei tänne asti ulottunutkaan, oli sää sen verran kurja ettemme pistäneet nokkaamme ulos lainkaan. Lisäksi molemmat pojat olivat vähän kurjaleita, valittavat kurkkukipua ja ääni oli painuksissa. Toivottavasti ei nyt kunnon taudiksi äidy. Sauna ja Avara luonto saivat taas toimia ohjelmanumeroina. Ja piparien leipominen. Tänään menenkin pariksi tunniksi töihin - uskokaa tai älkää - seurakunnan adventtitapahtumaan. Lupauduin tähän hommaan paljon ennen pyhäkoulujupakkamme alkamista. Ihan pientä kohtalonivaa on ilmassa.

Antoisaa ensimmäistä adventtia teillekin!

6 kommenttia:

  1. Maksa-arvoista sen verran, että ennen kuin tissuttelu näkyy maksa-arvojen muutoksena, on havaittavissa jo muitakin viinin tuomia ongelmia paljon aikaisemmin eli ei tarvitse pelätä sitä verikoetta enää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiesinkin tuon, mutta kunhan skitsoilen ;-)

      (Toivottavasti anoppi lakkaa skitsoilemasta siellä päässä!)

      Poista
  2. Maksa-arvot ovat jännä juttu, kunnon densoilla ne näyttävät normaaleilta rasvamaksan takia. Sain tietää tämän silloin kun ryyppäsin oikein urakalla mutta onnekseni mulla ei ollut mitään rasvamaksaa koska arvot hipoivat taivaita. Koitahan jaksaa siellä adventtitapahtumassa ja oikein hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa sunnuntaita sinnekin, minä kyllä joudun totisesti pois omalta mukavuusalueeltani, mutta kerrankos sitä ?!?

      (Piti sitten heti googlata tuo rasvamaksa-asiakin...)

      Poista
  3. Loistavaa, että tuli hyviä uutisia. Varmuuden vuoksihan sitä aina stressaa kaikkea mahdollista, vaikka järki sanoo, ettei aihetta huoleen oikeasti ole.

    Minä en muuten osaa ottaa iloon, suruun, ahdistukseen tai mihinkään muuhunkaan edes yhtä enkä varsinkaan yksin. Seurassa saatan joskus ottaa, mutten koskaan yksin. Aiheutin hämmennystä ex-miehen työpaikan jossain edustustilaisuudessa, kun aloin vaatia alkoholitonta alkumaljaa. Löytyihän se Pommac lopulta jostain. Jossain vaiheessa iltaa aloin kyllä toivoa, että olisin sittenkin valinnut toisin niiden muiden touhuja katsellessa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hassua, miten erilaisia ihmiset ovat! Minä luulen, että jos joskus johonkin edustustilaisuuteen olisin päätynyt, muut olisivat alkaneet vaatia Pommacia minulle ;-)

      No ei vais, osaan minä käyttäytyä. Osaan osaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana