Sivut

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Usko tai älä

Esikoinen on sen ikäinen, että pitäisi pikaisesti päättää, mitä teemme rippileirin kanssa. Tai se nyt on jo vissiin päätetty imetyksen aloittamishetkellä. Ateismi on omaksuttu äidinmaidosta. Joten nyt mietimme sen sijaan Prometheus-leirille ilmoittautumista. Ymmärrettävää on, että teiniä arveluttaa lähteä, jollei ketään tuttuja ole tulossa mukaan. Minä uskon, että kokemus olisi upea, oli tuttuja eli ei. Hänen luokallaan on pari muutakin elämänkatsomustiedon opiskelijaa, joten olen kysellyt näiden vanhemmilta, josko seuraa löytyisi.


Näyttää kummalta kun on lunta mutta järvi ei ole jäässä!


Ei ne paremmin ole tuon kuopuksenkaan suhteen nämä taivasasiat menneet. Poika oli pari vuotta vanha kun sattumalta päädyimme kirkkoon. Kesken saarnan heleä lapsen ääni kajautti vierestäni että "kuka on jeesus?" (Tai se kysyi "kuka on veetut, mutta asia tuli selväksi osapuilleen kaikille kirkossa istuneille.) "Hmm, poikani, puhutaan siitä myöhemmin vaikka kotona..." Vähän myöhemmin kuopus luuli päiväkodissa seurakunnan aamunavausta pitämässä ollutta kirkkoherraamme joulupukiksi. No, onhan hänellä parta ja silleen. Oli kuulemma kertonut sadun. Olikohan siinä sadussa jeesus?

***


Kuva täältä

Tämä kiteyttääkin minun suhteeni uskontoon. Jokainen taaplaa tavallaan, tiettyyn pisteeseen saakka. Minä myös. Flunssaisenakin. Pää on täynnä räkää, oli viisasta jäädä kotiin!

6 kommenttia:

  1. JOkaisella on oikeus uskoa tai olla uskomatta. Itse kuulun kirkkoon ja tyttäreni rippikoulun ja minulla on ystävä, jonka tytär kävi juuri tuon leirin ja sulassa sovussa olemme asioista keskustelleet. Hyvä, kun jäit kotiin flunssassa, kuulin, että siitä voi olla ikäviä jälkitauteja, jos sairaana yrittää olla töissä. Kukaan ei kiitä, vaikka sairaana olisitkin töissä. Hoida itseäsi. Ja ota päivänokosiakin! Paranemisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täsmälleen samaa mieltä! Minun paras ystäväni on ihan suht harras kristitty, joskus KD:n riveistä valtuustossakin. Ei tunnu missään, kun ihmiset vaan ovat riittävän suvaitsevaisia toisen erilaisuutta kohtaan.

      Niisk ja turskis, aion levätä ;-)

      Poista
  2. Komppaan Vilukissiä, usko ja uskominen on jokaisen hek.koht. asia. Siitä ei sen enempää. Hyvää keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan henkilökohtainen. Suvaitsevaisuutta täytyy olla toisen erilaisuutta kohtaan, ja sen verran käytöstapoja, ettei omaa vakaumistansa toiselle tyrkytä. Aamen!

      Ja mukavaa keskiviikkoa sinnekin.

      Poista
  3. Ihan kommentoin vain sitä, että itse olen agnostikko ja poika kasvanut samaan muottiin. Eka tarhassa oli uskovainen johtaja, joka selvisi sitten myöhemmin karmealla tavalla: Poika ei ollut suostunut lukemaan ruokarukousta ja jätettiin ilman ruokaa. Ei sitten pänkkänä suostunut syömään koko päivänä. Ja minä ihmettelemään, kun toinen itkee nälkäänsä. Jutun kuultuani ja vahvistettuani pikavihasoitto päivähoidon valvontaan: en toki toivonut huomautusta (minulta jopa kysyttiin, haluanko nostaa asiasta jutun) kenellekään. Sanoin vain, että jättäisivät jesseilyt pois, koska kyseessä oli tarha, jossa oli paljon uskonnoltaan muita kuin kristittyjä...

    Itse olen käynyt ripillä, poikaa en millekään leirille tuputtanut. Hän on saanut itse lukea mitä on halunnut ja kävi ET:tunneilla. Kiinnostui filosofiasta ja yllytin tietysti lukemaan lisää. Hänellä on omat ajatuksensa ja mielipiteensä myös uskonnosta, jotka ovat hyvin lähellä omiani. Emme kumpikaan mollaa mitään uskontoa, kunnioitamme kaikkia. Jokainen saa uskoa mihin haluaa, mutta käännytystyö on meidän kohdallamme turhaa :)

    Mainittakoon vielä, että toki Raamattumme olemme molemmat lukeneet eikä kirkoissa ole koskaan kysytty jäsenkirjaa (missään maassa eikä missään kirkossa - arkkitehtuuri ja miljööt kiinnostavat molempia)! Lisäksi olen keskustellut monenkin papin kanssa viisaita ja Huovisen Eparo oli meidän perhetuttuja, joten....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin totesin eskari-ikäisen kuopukseni olevan agnostikko. Hän sanoi, ettei usko jeesukseen eikä jumalaan, koska ei ole koskaan näitä tavannut. Tämä tuli puheeksi, kun eskarissa pidettiin pyhäkoulua (!). Se alkaa minusta olla jo aika lähellä uskonnon harjoittamista, ja päädyimme kuopuksen isän kanssa siihen, ettei lapsi osallistu siihen. Seurakunnan aamunavaukset kyllä menevät, se on ihan oivaa uskontokasvatusta, joka taas on minusta todellakin ok.

      Nämä on kyllä aika kiihdyttäviä asioita!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana