Sivut


perjantai 7. syyskuuta 2012

Polttaa, polttaa

Tänään on määrä esikoisen kanssa juhlistaa kahdenkeskisen viikonlopun alkamista kasviscurrylla. Ostin jo viikolla poikkeuksellisesti tuoretta chiliä, koska tarvitsin sitä avocadopastaani. Yleensä käytämme mausteena valmista currytahnaa, ja nyt muistan miksi. Vaikka tein pastan päivälliseksi, vielä illallakin saunassa huulia ja nenää kihelmöi, kun erehdyin hieromaan niitä sormillani, vaikka olin toki pessyt kädet chilin käsittelyn jälkeen. Montakin kertaa. En ehkä riittävän hyvin, kuitenkaan.




Kun satun tietämään, että (ainakin) yksi nimeltämainitsematon lukijani rakastaa vessajuttuja, kerron, ettei tämä ollut vielä mitään verrattuna siihen, miten kuopuksen isälle kerran kävi... Teimme vieraitamme varten chilipitoista ruokaa, muistaakseni marokkolaista kasvistaginea. Kuopuksen isän tehtävänä oli pilkkoa kasvikset ja chili.

Kun vieraat olivat jo tulleet, ihmettelin, kun silloinen aviomieheni näytti kovin vaisulta ja olo oli selvästikin tukala. Ja vessassakin hän hyppäsi tämän tästä. Kohottelin kysyvästi kulmiani ja jossain välissä hän vaivaihkaa kuiskasi minulle käyneensä...hmmm pissalla ilman, että oli chilin pilkkomisen jälkeen pessyt riittävän hyvin käsiään. Kuinka ollakaan, polte siellä oli kuulemma aika kammottava.




Mitä teki kelpo vaimo? Koitti koko loppuillan pidätellä nauruaan. Vieläkin hihityttää, kun vaan muistankin tilanteen. Minun empatiakyvylläni on rajansa ja se taisi juuri tuossa tulla vastaan ;-)

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Oikein rattoisaa viikonloppua ihan joka ainoalle!

(Se tuleekin tarpeeseen, minulla on ollut perehdytyksen lisäksi kaksi vanhempainiltaa tällä viikolla. Ja flunssa tai homeoireita - kuka tietää - eli nokka tukossa ja ääni aika mahtava whiskybasso. Lämpökin nousee sopivasti viikonlopuksi.)

P.s. Kuvan tomaatit ovat täysin syyttömiä kerrottuihin tapahtumiin. Sattuivat vaan pahaa aavistamatta paikalle samaan aikaan chilin kanssa.

4 kommenttia:

  1. OI oi... Minulle kävi kerran chili-katastrofi. Olin silloin raskaana, en tiedä johtuiko voimakas reaktio siitä vai mistä mutta se oli KAMALAA. Tein ison satsin tomaattikastiketta jota varten tomaatteja ja muita kasviksia sekä PALJON chiliä ensin paahdettiin uunissa ja sen jälkeen ne heivattiin yleiskoneeseen. En muista miksi räpläsin kypsennettyjä chilejä niin paljon, olisiko niistä pitänyt poistaa siemenet ja/tai nahka, mutta tyhmänä tein sen ilman hanskoja. Se oli hirveää. Ihan oikeasti kiemurtelin tuskasta, hikoilin ja itkin, uitin käsiä piimässä, pesin jollain en muista enää millä, hölväsin käsirasvalla (se vaan pahensi) ja lopulta laitoin märät huopalapaset hetkeksi pakastimeen ja sitten pidin niitä kädessä kun en muuten olisi voinut olla!!

    Että sympatiat ja empatiat vaan miehellesi... =)

    (Ja parantelemisia sinulle, sinä sydämetön)
    (kaikella rakkauvella! <3)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, Magdaleena, mikä tarina. Auts! Melkein sait minunkin sympatiat miehen puolelle - mutta vain melkein ;-)

      (Ja suo anteeksi, minä näen nyt vaan pakastetun huopaisen kännykkäkotelon samassa paikassa kun Red hot chili (!) peppers piti tennissukkaa. Harmi, etten keksinyt sitä silloin.)

      Ai niin, ja tarkennus vielä - sinun puolellasi minun sympatiani ovat, tietty, tuon tarinan jälkeen. Teki vaan mielikuvitus tepposet. Ei ollut tarkoitus irvailla ahdingollasi.

      Poista
    2. Toivotaan että joku joka joskus on samassa tilanteessa ja epätoivoisena googlettaa apukeinoja (niinkun minä silloin), päätyy tänne ja löytää tuon uskomattoman mahtavan kännykkäkotelovinkin! =D =D =D

      Poista
    3. Toivotaan!

      (Kyllä nainen on muuten kekseliäs!)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana