Loppu hyvin, kaikki hyvin

Rautaepisodi päättyi sittenkin onnellisesti. Kuopus pureskelee suklaanmakuisia tabletteja (melkein) mukisematta ja hörppää taas päälle lempimehuaan. Kyllä asiat aina järjestyvät, kuitenkin. Sen kun jaksaisi muistaa siellä alhon pohjallakin. Toisaalta ikionnellinen elämä ilman vaihteluja olisi varmaan pitemmän päälle tylsää sekin. Eikä varmasti osaisi arvostaa samalla tavalla sitä, kun arki sujuu ja on onnellinen.

Ajattelin tässä eräänä aamuna viikolla miten hienosti kaikki todella sujuu, vaikka jokainen meistä on vähän väsynyt ja puolituinen aamulla. Poikien kanssa on hauskaa ja helppoa. Sanoinkin sitten sen heille, koska uskon niin vakaasti sekä positiivisen palautteen voimaan, että siihen avoimuuteen lasten kanssa.

Minun ja esikoisen versio

Viikonlopun olemme jälleen viettäneet leppoisissa merkeissä. Perjantaina kävimme pizzalla, niin sain vähän vapaata ruokavastaavan tehtävistä. (Ai miten niin muka ristiriidassa eilisen puhdistuspostauksen kanssa?!?) Esikoinen lähti yökylään kaverilleen ja kuopukselle oli luvattu pelipäivä. Minulla käväisi ystävä istahtamassa illalla, mutta hillitysti, hyvin hillitysti. Lauantai olikin perinteinen pyjamapäivä. Vötkistelimme, saunoimme, katsoimme Avaran luonnon. Emme pistäneet nokkaa ulos kodista, emmekä edes päivävaatteita päälle. 


Tänään olisi tarkoitus mennä metsään kurkistamaan sekä sieniä että marjoja. Esikoinen on lupautunut tekemään mustikkapiirakan jos minä vaan kerään marjat. Hänellä on itsellään projektina kasvio kouluun - muutama kuulemma vielä uupuu. 

ystäväni Päivin versio illemmalla.

***

On se luonto ihmeellinen muuallakin kuin televisiossa.
Kuopus (taas) vessasta:

"Voiko kukko mennä kananlihalle?"
"Ööö, joo? Ainakin sen jalat voi..." (Mistä minä näitä oikein revin?)
Katselee jalkojaan. "Okei, mä olen sitten kukko."
"Ei kun mä olenkin mieluummin kana kun voi tulla kurkku kipeäksi kiekumisesta."
KOT?