Sivut


keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Aurinkoa elämään

Aika mukava keli eilen! Minun mieleni ainakin piristyy, kun aurinko pilkistää taivaalta sen syksyyn saumattomasti kuuluvan sateen ja harmauden keskeltä. Harmautta on ollut ihan vähän ilmassa muutenkin, kun esikoinen on ollut hiukan huonossa hapessa. Minulla on niin tuoreessa muistissa kaikki homeoireet ala-asteelta, kotiopetukset ja taistelut ystäväperheen kanssa, että koitan aktiivisesti työntää mielestä epäilystä siitä, josko hän nyt olisi ruvennut oireilemaan yläasteellakin. Viime vuosi meni hyvin, ehkä kevättä lukuunottamatta ja nyt olisi kyllä ihan kamalaa, jos kahdeksasluokkalainen ei voisi koulussa käydä. Toivotaan oikein porukalla, että kyse on jostain muusta.




Sitten jotain piristävää: minä jännitin ehtivätkö nämä tänä vuonna avautua ollenkaan, mutta yksi sinnikäs ainakin ennätti. Tässäpä teillekin aurinkoa elämään.




Vuodet eivät todellakaan ole veljeksiä. Viime vuonna meillä oli oikea auringonkukka-
metsä terassilla ihailtavana. Tänä vuonna on vain tämä yksi auennut, mutta siitä nautin sitten sitäkin enemmän. Täksikin päiväksi vissiin on ihan kelpo keliä odotettavissa. Otetaan näistä säteistä kaikki ilo ja energia irti, eikös!

***

Millä planeetalla tuo kuopus oikein elää?

- Eikö niin, että meillä roikottaa vähän niinkun makkara suusta?
- Ai miten niin?
- No kieli on vähän niin kun makkara...
- ?!?
- Miksei me saada näyttää sitä makkaraa?
- Öö - se ei kuulu hyviin tapoihin.
.

2 kommenttia:

  1. Kurjaa kun joudutte taistelemaan moisen ongelman kanssa. Epäreilua että toiset joutuu! Toivottavasti tällä kertaa ei ole mitään vakavaa. =)

    Makkara, hih! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kasvissyöjäperheessä vielä! Onneksi on näitä ilonaiheita, tuo hassu kuopus saa kyllä päivän kun päivän aurinkoiseksi.

      Toivotaan, että tämä olisi vaan vaikkapa sitkasta syysflussaa ;-)

      Ja erikoiskiitos vielä empatiasta, lämmittää!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana