Sivut


tiistai 15. toukokuuta 2012

Kävelemisen taito

Kävellessä minulla ainakin mieli vaeltaa ja samalla rentoutuu. Luovuudesta paljon kirjoittanut Julia Cameron on sitä mieltä, että käveleminen on yksi meditaation muoto ja voimakkain luova väline jonka hän tietää. "Kävelemisestä syntyvä jatkuva uusien mielikuvien virta antaa meille uusia ajatuksia, jotka ravitsevat meitä. Se täyttää tyhjentynyttä luovaa kaivoamme ja antaa meille hyvänolon tunteen. Voimme kävellä ulos ongelmista ja sisään ratkaisuihin. Kävely saa myös hengityksemme rytmikkääksi ja säännölliseksi. Kun hengityksemme vakautuu ja vapautuu, samoin käy myös ajatuksillemme." (Julia Cameron: Kultasuoni, tie luovuuden sydämeen)

Aluksi ajatukset ovat sekaisin kuin nämä johdot

Minä allekirjoitan tuon täysin. Olen aikoinaan suurten kriisien aikana kävellyt ja käsitellyt asioitani kävelemällä päivittäin. Aina lenkin jälkeen on ollut parempi olo (henkisestikin) kuin ennen sitä. Nyt en kävele säännöllisesti, mutta aina kun lähden lenkille, löydän sen sopivan rytmin askelille ja ajatuksille. Kun jalat kulkevat ja maisemat vaihtuvat myös ajatus kulkee ja löytyy uusia katsantokantoja pysähtyneiden tilalle. Nyt tuntui siltä, että käsittelemättömiä asioita ei taida olla, yleensä ne nimittäin pyrkivät mielen päälle juuri kävellessä. (Kysymys kuuluukin:  miksi minä sitten kiristelen hampaitani?!?)

lenkin kuluessa ne selkiytyvät

Cameron kirjoittaa: "Kaiken muun lisäksi kävely on myös äärimmäisen tarkan kuuntelemisen harjoittelua." Hän tarkoittanee tässä tapauksessa itsensä kuuntelemista, mutta minulla oli äitienpäivän aamuna ihana lenkki niin visuaalisesti kuin ääntenkin puolesta. Paitsi linnut, se iloinen sirkutus, joka nyt kuuluu kaikkialta luonnossa, myös sähköjohdot lauloivat. Tai sirittivät - joka tapauksessa pitivät ääntä pääni päällä. Puhumattakaan tästä keväisen kosken pauhunasta.

ja sitten taas virtaavat vapaasti.


Kotiin tullessa on - kumma kyllä - levännyt ja seesteinen olo. Kävelemisiin!

4 kommenttia:

  1. Siksi juuri kävelen mieluiten metsässä; saa kuunnella rauhassa ajatuksiaan, ilman liikenteen lisämausteita ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen kirjoituksistasi ymmärtänyt. Ja taatusti sieltä saa myös inspiraatiota uutta varten. Hyviä kävelyjä ja aurinkoa kesän odotukseen, Mags!

      Poista
  2. Samoissa maisemissa taidamme kävellä...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana