Sivut

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kylmästä lämpimään

Viikonloppu on mennyt tähän asti mukavasti ja nopeasti. Niin kuin aina nämä viikonloput kun kuopus on isällään. Perjantaina tosiaan nautimme esikoisen kanssa Jukka Pojan musiikista. Tuo oli vissiin hänelle ensimmäinen "oikea" keikkaelämys - en nyt laske niitä lukuisia lastenkonsertteja joihin olen pojan raahannut - ja "voitaisko me äiti tulla toistekin jos tulee joku hyvä bändi?" Huokaus ja hiukkasen nostalgiaa: minä tosiaan reissasin nuoruudessani liftaten pitkin Suomea rokkibändien keikoilla. Menojalka vipatti kaiken aikaa ja saatoin käydä perjantaina toisella ja lauantaina toisella paikkakunnalla. Joskus lisäksi viikollakin, ja silloin kyllä väsytti aamulla koulussa ;-) Hurjimpana vuonna liftikilometrejä kertyi 42 000 (!)

Joten jos keikkakärpänen puraisi esikoista, en voi kun syyttää geenejä eikä minulla todellakaan ole varaa sanoa ei. Arvostan äitiäni suunnattomasti, kun ei hepuloinut reissuharrastustani vaan luotti ja antoi minun mennä. Itse Jukka Poika ei nyt ihan minun musiikkiani ole, mutta erinomaisen letkeää ja hyväntuulista joka tapauksessa. Kannatti käydä!

Tuo jogurtti oli uusi löytö!

Lauantaina nautin rauhallisen ja pitkän aamiaisen kun teini vielä veteli hirsiä. Aamusauna lämpeni meille vielä ennen kun vein esikoisenkin yökylään lähikaupunkiin mummille ja käytin tilaisuutta hyväkseni: kävimme kaupoilla ja syömässä ystävän kanssa. Tällä kertaa nälkä oli niin hirvittävä, että päädyin caesarsalaatin sijaan punajuuri-vuohenjuustopastaan ja vielä tänäänkin on ähky. Mutta hyvää oli! Istahdimmepa vielä illan päälle lasilliselle viiniä meidän hiljaiseen ja rauhalliseen kotiin. Earth hour oli helppo toteuttaa, kun kynttilät paloivat jo valmiiksi. Ihanan aurinkoinen päivä oli sitä ennen niin ulkona kuin mielessäkin.

Tähän puuhun odottelen hiirenkorvia

Tänään sitten odottelenkin poikia kotiin - ja trulleja.
Jokunen herkku heillekin kuitenkin jäi!

5 kommenttia:

  1. Niin luotin ja annoin mennä. Usein pelotti, mutta sitten annoin asian "varjelukselle". Hauskoista sattumista myös kuulin. Mitähän, jos minäkin esikoisen kanssa jollekin keikalle joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kehittelemisen arvoinen ajatus! Katsellaan sopivia keikkoja ja hankitaan liput ennakkoon.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ja ei, ei liftaamalla vaan ihan omilla kyydeillä ;-)

      Poista
  3. Pallo teille. Mummi maksaa ja nauttii. Ja kuuntelee ohjeita, miten käyttäydyn :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana