Sivut


tiistai 27. maaliskuuta 2012

Sata lasissa!

Tämä on sadas postaukseni! Kylläpä aika kuluu. Ja hyvä niin.

Samalla kun erosimme, ajattelin, että nyt on hyvä aika toteuttaa kauan hautomani blogiajatus. Ja hauskaa tämä on ollut, todella. Kaunis kiitos kaikille teille, jotka jaksatte silloin tällöin kommentoida!

Eropäätöksestäkin on jo kulunut 4 kuukautta. Kohta avioero astuu virallisesti voimaan. Miten sukkelaan - ja yllättävän kivuttomasti - tämäkin pimeä sydäntalvi on mennyt ja nyt koittaa kevät. Luulen, että pahin on hyvinkin ohi, eikä sekään ole ollut ollenkaan paha muutamaa unetonta jaksoa lukuunottamatta. Niillekin oli ihan oikea ja looginen syy. Meidän arkemme on asettunut uomiinsa, minä jaksan hyvin poikien kanssa - ja olen ihan oikeasti onnellinen.



Loppukesästä rakensimme terassin, josta ei ajoituksesta johtuen ehditty kovinkaan paljoa nauttia. Nyt odotan kärsimättömänä, että pääsen hakemaan puutarhakalusteita paviljongin alle, tälläämään kesäkukkaruukkuja terassin nurkkiin ja sommittelemaan pienen pöytäryhmän aurinkoiselle seinustalle. Siinä kelpaa nautiskella niin kahvit kuin kuplivatkin.

Esikoinen odottaa kevätkylvöjä - hän on innokas hyötypuutarhuri. Joka vuosi olemme syöneet perunoita omasta maasta, kuten myös herneitä, salaattia, persiljaa, basilikaa, porkkanoita vaihtelevalla menestyksellä. Saimmepa pari avomaankurkkuakin viime kesänä. Ai niin, ja amppelimansikoita. Oi, kesä!

Syksyllä kylvin myös pitkästä aikaa joitakin kukkasipuleja terassin kulmalle. En enää muista varmasti mitä tuli laitettua, mutta odotan jo kovasti että tuo metrinen hanki sulaisi ja pääsisi arvailemaan. Luulen, että krookukset kurkkaavat ensimmäisinä ja tulppaanejakin muistelen tulevan.

Eikös ole aika mukavaa odottaa kevättä ja kesää?

6 kommenttia:

  1. Onnea sadannelle postauksellesi, joka kuulostaa ihanan kesäiseltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Konnadonna. Keväiseltä saati kesäiseltä ei kyllä yhtään näytä, kun ikkunasta katsoo - huokaus! Mutta ehkä tuo tihku kuitenkin sulattaa kinoksia ja tuo ne krookukset sittenkin lähemmäs ;-)

      Poista
  2. "Olen ihan oikeasti onnellinen" - hienoa! Onnea sen oivaltamisesta sekä tietenkin sadannesta postauksesta :-D Käyn jokaisen lukemassa, aina ei kommenttia jää, mut käyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mags!

      Silläkin uhalla, että toistan itseäni, sommittelin jo huomiselle - taas - onnellisuusaiheisen postauksen. Kai tämä on minullekin vähän yllätys, miten paljon energiaa ero vapautti, ja miten vähän angstia aiheutti. Olen siis joka päivä siitä kiitollinen!

      Poista
  3. Onnea merkkipaalusta! "Mitäs me silloin tehtiin, kun ei ollut blogia?" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii - me luettiin muiden blogeja? Tai kirjoja?
      Onni, että nyt kuitenkin on!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana