Sivut


sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Juhannuksen yllätysmomentit

Meillä oli kuopuksen kanssa ihana juhannus. On upeaa, että se lähtee mukisematta mukaan ja toteaa vielä, että on kiva mennä. Olemme myös onnekkaita, kun saamme käyttää ystävien mökkiä silloin, kun he eivät itse ole paikalla. Mökki on lähellä, tosi suloinen, pienessä niemessä ja siellä tuulee melkein aina vähän. Tänä vuonna se oli todella tervetullutta: hyttysiä kun on aika paljon. Tuolla oli ihan siedettävää, niemenkärjessä jopa täysin itikkavapaata. 





Sieltä löytyy suloinen kesäkeittiö, jonne suunnistimme ensimmäisenä. Asiat tärkeysjärjestykseen... no itse asiassa kuopuksella oli oikeasti nälkä. Alkupalaksi napsimme kesän ensimmäiset mansikat, kirsikat ja pensasmustikat. Virittelimme tulet ja fetasalaatit, minä keitin pottuja ja kuopus grillasi makkaraa. Maissi jäi grillaamatta, koska tulimme täyteen jo näistä. Odotellessa musisoitiin!






Kuopus on innostunut rumpujen lisäksi kitarasta, ja esikoinen lupasi hänelle omansa lainaan. Siihen pitää vaihtaa kielet ja virittää ja antaa oloutua, joten siksi aikaa saimme ystävän kitaran. Voiko olla suomalaisempaa juhannuspuuhaa ja näkyä kuin tämä?





Sitten olikin saunan vuoro. Saunan lämmetessä otettiin tikkakisa - taas varsin perinteistä. Puusaunassa oli ihana löylytelllä pitkään ja hartaasti. Välillä uitiin, jopa minä, ja välillä vaan vilvoteltiin. Saunan terassilta aukeaa ihanan kesäinen tuokiokuva:






Aurinko paistoi, ilma oli kuin morsian (+24C) ja vesikin kuin linnunmaitoa, 22 asteista.







Saunassa kuopus totesi, että hänen tekee jostain syystä mieli hampurilaista. Minä vastasin, että pienempi lähikaupunki on varsin lähellä mutta juhannusaatton kello yhdeksän mikään paikka tuskin olisi auki. Olin väärässä. Soitimme toiseen pizzeriaan ja kas kummaa, sieltä vastattiin ja kerrottiin, että puoli yhteentoista saakka palvelisivat. Niinpä otimme Pösön alle ja kurvasimme sinne. Illan kruunasi vielä jäätelö satamakahvilassa joka sekin - yllätys yllätys - oli avoinna. Oikea keskikesän juhla siis!







Mahat pullollaan pötkähdimme mökkiin katsomaan kuopuksen kännykältä leffaa (ihan pikkaisen pienihän se näyttö on...) mutta hauskaa oli. Jo tässä vaiheessa muutama pieni inisevä pirulainen piinasi meitä. Kun teimme pedit, molempien budoaarissa alkoi heti valojen sammuttua tuttu ärsyttävä ääni. Kello oli yli yksi kun kysyin kuopukselta kuinka poikki hän on. Jaksaisiko kerätä kimpsut ja kampsut ja vähän siivota - ja hurauttaa kanssani kotiin. Jaksoi. Joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Ajoimme yöttömässä yössä kotiin, kuuntelimme radiota, ihailimme maisemaa, valoisuutta, yötä. Ja sitten nukuimme hyvin. Aika ihana juhannus!

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Se on aivan upea, kapea niemi, jossa on puucee, liiteri, mökki, sauna ja kesäkeittiö. Sammalmatto jalkojen alla ja marjoja ympärillä. Päättyy kallioon, jolla on hyvä loikoilla, ja hiekkaranta heti saunan edessä. Parempaa ei juuri voisi kuvitella!

      Poista
  2. Hyttyset ajoivat teidätkin lopulta kotiin! ;)

    VastaaPoista
  3. Onkohan patterilla toimivia elektronisia hyttyskarkottimia? Sellaset pistorasiaan tuikattavat on hyviä yöunien takaajia, mutta sähköttömässä mökissä ei oo oikeen käteviä...
    Mutta olihan teillä silti ihana juhannus, yöajelutkin on omanlaisiaan kokemuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli meillä, ja tuollaiset yllätysmomentit tekee just juhlasta ikimuistoisen!!!

      Poista
  4. Perinteiset juhannusmenot teillä olleet ihan hyttysiä myöten ;) ne on kyllä ikäviä inisiöitä. Kauniissa säässä, kauniissa paikassa olitte jussina. Työviikkoon voimia ...loma odottaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oottaa ja mä ootan sitä!!!

      Juhannus oli ihana, ja paikka ihan paras. Just kävin ystävää ja sen miestä kiittelemässä.

      Mukavaa viikkoa Onneli ♥

      Poista
  5. Kuulostaapa niin idylliseltä ja ihanalta! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana