Sivut


sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Yhdessä ylöspäin

Kun perjantaina hain autoa talvirenkaiden vaihdosta luottokorjaajalta, huomasin jotain, minkä ohi olen kävellyt lukuisia kertoja noteeraamatta sitä lainkaan. 

Halivat puut:





tänään kävimme kuopuksen kanssa kävelyllä ja otimme kameran mukaan. Tuossa on jotain todella kaunista. Symbolistakin. Eri väriset, kokoiset ja lajiset puut kasvaneet suloisesti toistensa lomaan. 





Viikonloppu on ollut mukava ja rauhallinen. Perjantain oleilimme vain kotosalla ja lauantaina kävin ystävän kyydissä kaupungissa aika pikaisesti. Saunaa, vähän herkuttelua, pelaamista (kuopus) ja koneella roikkumista (minä). Tänään kuopuksella kävi kaveri, lueskelimme ja olimme vain kaikessa rauhassa edelleen. Kellotkin on siirretty. Marraskuu vähänn hirvittää, mutta koitan pysytellä pirteällä mielellä. Tai ainakin jotain sinne suuntaan. Tällaiset aurinkoiset päivätkin auttaisivat kyllä.





Joka tapauksessa mukavaa alkavaa viikkoa!

12 kommenttia:

  1. Onpas söpöt puut. Eilen tuulessa piti surkeaa vonkunaa semmonen mänty, jota vasten toinen oli kaatunu... siinä ei ollu yhtä tasapainoinen parisuhde. Tuli ihan oikeasti ajatus, että jonku pitäs päästää se piinasta ja sahata se nojaava puu pois.

    Aurinko auttaa, mutta sekin tekee minut surumieliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossakin saattaa olla jotain epäterveitä ja tukahduttavia piirteitä jos sillä silmällä katsoo ;-)

      Ens viikolle ei vissiin oo kauheesti aurinkoa luvattu, mutta jos tulis suojaa ja plusasteita niin kun on luvattu, saatais tuo tramppa kasattua talvisäilöön.

      Poista
  2. Tuo ohuempi puu näyttää myös käärmeeltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten totta, kiipeämässä tuotamännyn runkoa ylöspäin!

      Poista
  3. Hauskat puut olette löytäneet, luonto on kyllä kummallinen paikka ;) sieltä putkahtaa vaikka mitä kun vain osaa katsoa <3 Mukavaa viikkoa teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta! Tuonkin ohi tosiaan olen kulkenut vaikka kuinka monta kertaa ja nyt vasta huomasin.

      Sinne myös, mukavaa viikkoa <3

      Poista
  4. Ihanat puut 💕Tuli hyvä mieli, kun noita katsoi, vaikkakin vaan kuvasta. Mitä se olisikaan paikanpäältä nähtynä... Harmaat kuukaudet ovat vaikeita minullekin, mutta kyllä me niistä selvitään. Häntä pystyyn - vaikka hakaneulalla! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on onneksi paistanut vähän aurinkokin pitkän harmaan kauden jälkeen. Kummasti se tuntuu mielialassa.

      Halivat puut ovat kyllä suloiset, miten sokeana sitä kulkeekaan, kun en ole aiemmin noita huomannut.

      Valoa päiviisi Sallius❤️

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana