Sivut

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Oi liikutus

Kuopus pukeutui aamulla tarkkaan valitsemiinsa vaatteisiin ja katsoi, että eilen parturoitu tukka on hyvin.

Kevätjuhlaesitys meni hienosti ja olin hänestä tosi ylpeä.

Samoin kuin todistuksestaan.

Jäähyväislaulu kutosille ajoi tuttuun tapaan minut juhlasalista koulun käytävälle itkemään ja siellä turvassa kuuntelin sitten suvivirrenkin.

Koulun rehtoria, parhaan ystäväni miestä, kiitellessä ja halatessa hän sanoi, että äläpä vielä mene minnekään, mulla on sulle jotain. Haki kukan ja kiitti, että pidämme heidät kirjoissa.






Esikoinen oli kotona puku päällä valmistautumassa kavereiden ylioppilasjuhliin. Ruusut kädessä lähti matkaan ja oli niin komea. Käy vielä hakemassa juhlakalujen lahjat ja myöhemmin sitten palauttamassa auton. Eilen jo tuli kotiin ja illalla sohvalla jutustelimme kuulumiset. Sanoin hänellekin, kuinka ylpeä olen.

Montako kertaa voi päivän kahden aikana liikuttua, kysyn vaan?

6 kommenttia:

  1. Monta. Monta kertaa. Ja mistä vaan. Vaikka nyt kun luin sun kirjoitusta sun pojista, joista olet syystä ylpeä <3

    Mieti nyt, jos täällä yks yrittää olla ihan pokkana samalla kun ajattelee kaikkia niitä nuoria jotka saa tänään valkolakin, valmistuu ammattiin, päättää peruskoulun, päättää ensimmäiset kuusi vuottaan koulussa, niitä pieniä joiden esikoulu loppui muutama päivä sitten ja jotka syksyllä astuvat "isojen koululaisten maailmaan"...
    Että laske ystävä siitä - hymyjen ja liikutusten määrä <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eskarijuhlat oli kyllä ehkä melkein kaikista liikuttavimmat (ystäväni on kuin villasukka...)!!!

      Mitenkähän mulle käy ens vuonna kun kuopus lähtee ala-asteelta ja sille lauletaan ja vilkutetaan ja sen kaks ihanaa kummioppilasta antaa sille kukan? Nyyh!

      Poista
    2. Mä en muista Pojan eskarijuhlasta muuta kuin sen legendaarisen länkkäriesityksen:
      Oltiin koulun juhlasalissa, lavalla oli "hevonen", sen selässä poika joka nojaa surkeana hattu päässä polveensa ja laulaa "Mä oon niin yksin, mä oon niin yksin..."
      Sali on aivan hiljaa, kaikki odottaa mitä tapahtuu.... Ja laulu päättyy sanoihin "..kun ei mull' oo ees hevosta" (tai jotain sinne päin, laulu löytyy juutupesta).
      Se oli aivan huippu ja sai niin mahtavat aplodit, että hyvä että katto pysyi paikallaan :D
      Ja hei, siitä on jo.... 24 vuotta?

      Pahimmat oli kun lapset lähti ala-asteelta, kun ne lähti eri kouluihin ympäri kaupunkia, kuka minnekin.
      Ja sieltä kouluajalta on se meidän "Joulupoika", varapoika <3

      Poista
    3. Kääk, mulla on mennyt nää kommentit ihan ohi kun ei enää tuu s-postiin ilmoitusta -anteeksi!

      Varapojat on ihania, mullakin on pari esikoisen kaveriaj jotka on erityisen rakkaita. Eskarista asti tuttuja!

      Poista
  2. Mulla ei ollut koulujuhlia, missä liikuttua, mutta vävykandidaatin lakkiaisissa kyllä. Yhyy. Tytärkin mietti, että miks niiden iloiset juhlatkin on aina jotenkin surullisia. Ei pelkästään liikuttavia.

    Juu, ensi vuonna saat kyllä itkeä vesiputouksena. Mutta niin ne monet oppilaatkin itkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luin sun postauksen aiheesta ja mullekin tuli - taas - liikutus!

      Joo ensi vuosi on paha!!!

      P.s. Sullekin sama kun Pöllölle: Kääk, mulla on mennyt nää kommentit ihan ohi kun ei enää tuu s-postiin ilmoitusta -anteeksi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana