Sivut

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Nyt on juhlat juhlittu

Olipas  juhlaviikko!

Tässä päivänsankari koristelee mokkapalalevyä,
joka sekin tehtiin yhdessä


Ensin juhlittiin torstaina kuopuksen kaverisynttäreitä koulukamujen kanssa. Perjantaina sitten entisten luokkakaverien kera. Ja tänään vielä tietysti äitienpäivää ja vähän kuopustakin äitini, hänen miehensä ja esikoisen kanssa.

Ehdin minä onneksi jossain välissä istahtaakin ja nauttia upeista ilmoista terassilla. Siinä kelpaa muuten nyt varsinkin oleskella, kun sain kalusteet ja kuninkaallisen katokseni valmiiksi. Alun perin oli ajatus, että esikoinen tultuaan ulottuvampana auttaa - se on ollut aina perinteinen "äitienpäivälahja" - mutta lauantaina jotenkin homma rupesi huutelemaan ja olihan sitä sitten keikuttava pöydän päällä, tosin ensin piti ruuvata siihenkin jalat kiinni. Tiukkaan. Hyvä tuli!


Kas näin


ja näin!


Urakan jälkeen soin itselleni vaatimattoman välipalan ja pienenpienen lasillisen valkoviiniä


Kuninkaalliseen tyyliin
- ja tuo kirja on kyllä aika huikea.



Esikoiselle keksin sitten kyllä muita hommia...

Toivottavasti teillä oli ihana äitienpäivä myös!

10 kommenttia:

  1. On se kyllä hieno tuo sun katos! Mieki sain oman riipparini pihalle, tosin en ilman apua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on oivat ilmat riipuskella!

      Mä olin tänään ystävää vastassa katoksessa ja vilkutin kuninkaallisesti. Se meinas tukehtua ;-)

      Poista
  2. Kiitos kirjavinkistä, jälleen kerran :) Mulla on luettavia kirjoja jonossa kohta yhden kirjastollisen verran...

    Tuo katos on tosiaan upea! Mä odotan, että me saataisiin se meidän mökki siihen kuntoon, että siellä voisi olla - oih, olisi niin ihana istua pihalla lukemassa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, etten oo muuta tehnytkään kun ollut ulkona (ja lukenut, kun olen joutanut...) vaikka totuus on toinen: paljon kokkaamista, leipomista jne.

      Mutta olen nauttinut katoksesta kyllä.

      Toivotaan , että joku kaunis päivä tekin pääsisitte nauttimaan <3

      Poista
  3. Kiva on tuo katos :)

    Mekin ollaan oltu ihan pihalla koko päivä, menen juuri hakemaan viimeiset pyykit sisälle. Sirius siirtyi raakaravintoon :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuuh... juu, hyvä, kai ;-)

      Olen viihtynyt hyvin tuolla alla, koska välillä auringossa on ollut liian lämmin jopa kaltaiselleni murmelille. Ihanat ilmat <3

      Poista
  4. Oi miten ihana katos. Tuolla on varmasti mahtavaa viettää aikaa mihin päivänaikaan tahansa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on suorastaan kuninkaallinen olo <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana