Sivut

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Loma lopuillaan

Ja se on kyllä ollut viihdyttävä ja virkistävä.
Loma. 

Olen muun muassa

*käynyt ystävän kanssa juustofonduella
*ellunkanaillut viisi päivää
*lukenut kolme kirjaa
*nukkunut pitkään ja ottanut päiväunia
*saunonut monta kertaa
*sulattanut pakastimen
*käyttänyt matot ja vuodevaatteet lumessa/pakkasessa
*siivoillut muutenkin vähän
*käynyt kirpputorilla järjestelemässä varmaan joka päivä
- sama touhu jatkuu, otin sekalaisille mm. sarjakuvillemme pöydän vielä tästä eteenpäinkin
*ollut ystävän apuna pakkaamisessa ja ollut kiitollinen hänelle: kirpparilta - hän tavaroistaan - tienattu jonkin verran rahaa ja se tulee kyllä taas tarpeeseen
*käynyt brunssilla esikoisen luona 
ja viettänyt viime päivät leppoisaa aikaa kuopuksen kanssa
*käynyt hieronnassa
*syönyt omatekoista mustikkapiirakkaa ystävän kanssa ja jäätelön kanssa (ei mennyt nyt ihan oikeaoppisesti mutta ei haittaa)


Kuopuksen ottama kuva lumipuusta



Ja vielä on huominen jäljellä.
Pakkailemme koulu- ja työkamoja, orientoidumme arkeen ja varmaan otamme lungisti vielä kun voimme.

12 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä lomalta :)

    Mä olen lukenut Hobbia koko viikonlopun. En muistanutkaan kaikkea, aika paljon unohtuu 20 vuodessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma on ollut kyllä hyvä.

      Ja niin taisi teilläkin olla. Joko oot paremmassa kunnossa?

      Poista
    2. No räkää on edelleen, mutta ei ihan niin pahasti kuin torstaina ja perjantaina.

      Poista
    3. Toivottelen pikaista paranemista <3

      Poista
  2. Rentouttava ja hauska loma siis takanapäin. Onkohan tuo puu pitänyt lumisotaa kaverin kanssa. Näyttää ihan siltä ;-) Miten mustikkapiirakan ja jäätelön voi syödä ystävän kanssa ei-oikeaoppisesti?

    Vielä on sunnuntai lomaa jäljellä, joten nautinnollista sellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitin tuota lausetta ... se ei mennyt ihan oikeaoppisesti ;-) Vähän niin kuin oltais syöty mustikkapiirakkaa niin, että minä, ystävä ja jäätelö istuimme keittiönpöydän äärellä!

      Nauti säkin sunnuntaista, Birgitta <3

      Poista
    2. Mä sain väännettyä siitä lauseesta eräänlaisen kannibaaliversion ;)

      Poista
    3. Jes, tuota versiota mä en ajatellutkaan ;-)

      Poista
  3. Minulla lomasen viides päivä menossa ja vaihdoin toissapäivänä kaupunkia.

    VastaaPoista
  4. Sulla oli aivan mahtava loma! Mä pidän lomapäivän nyt perjantaina. Josko silloin ehtisi näihin blogeihinkin paremmin. Huomaa nimittäin, että uudessa paikassa on enemmän hommia kuin aiemmin, tai sitten musta vain tuntuu siltä vielä tässä alkuvaiheessa.

    VastaaPoista
  5. Loma oli kyllä hyvä!

    Alku ottaa aina koville, aivot on tiukilla kun tulee paljon asiaa. Illat meneekin sitten sohvalla, ja musta voi hyvällä omallatunnolla sen itselleen sallia!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana