Sivut


sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Hyvin suunniteltu...

Juhlavalmistelut etenevät. 

Sade, jonka olin tilannut, tuli sopivasti eilen: sain  terassin pestyä. Tämän päivän se kuivuu ja huomisen, illasta sitten ajattelin käsitellä sen. Eilen myös liityin Motonetin (!) kanta-asiakkaaksi ja hain sieltä halvan paviljongin terassille. Esikoinen purkaa vanhan tänään ja uuden pystytämme sitten kun pinnan päällä voi sellaista tehdä. Sitten toivotaan, että sää suosii ensi lauantaina. Meillä on niin ahtaat tilat, että olisi suotavaa, jos vähän voitaisiin olla ulkonakin. Toisaalta juhlista tulee varsin pienet ja meidän näköiset, joten suurta ruuhkaa ei ole odotettavissa.

Tarjoilujen suhteen tein sellaisen ratkaisun, että tilaamme kakut yhdeltä paikallisen kahvio-kirpputorin leipurilta. Hänellä on tällä hetkellä sellainen elämäntilanne, että tämä auttaa, ja toisaalta helpottaa kyllä meitäkin ihan hulluna. Win-win.




Siivous siirtyi keskiviikolle ja hyvä niin. Emmepähän ehdi sotkea ennen lauantain juhlia kovin paljoa. Olen tässä järjestellyt tavaroita, purkanut kasoja, sen sellaista. Esikoisen rakas kummi tulee Helsingistä jo perjantaina, joten pääsemme juhlahumuun heti silloin. On myös varmasti apuna lauantaiaamuna, jolloin minun pitää olla monessa paikassa yhtä aikaa, kuopuksen juhlissa, valmistelemassa esikoisen juhlia ja sitten itse lakituksessa.

Ystävä antoi parhaan neuvon ikinä: saunaan mahtuu paljon kamaa. Esim. isäntäväen takit, jotta pieneen eteiseen saa vieraiden vaatteille tilaa. Imelda Marcosin kenkäteline, joka jostain syystä on siirtynyt meidän eteiseen. Muutama muukin liikkuva ja juhlissa tarpeeton osa. Pitää vaan muistaa siirtää ne taas pois jos juhlien jälkeen saunottaa...

6 kommenttia:

  1. Loistava neuvo. Saunaa meilläkin on käytetty varastona kun on juhlia ollut. Samoin lastenhuoneita, kun niihin ei ole molempiin ollut tarvetta päästä vieraiden. Kaikki järjestyy ja onnistuu kyllä! Tuo kakkuhomma on aivan loistava ajatus! Mukavaa ja kiireistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eiköhän tässä saa paljonkin aikaiseksi hyvällä suunnittelulla!!!

      Poista
  2. Hyvää loppupuserrusta sinnekin :) Pääsen luultavasti ensimmäisen kerran yhdenkään yläasteajan aikana ysien juhlaan, koska pienimmän koulussa vain kutosten vanhemmat menevät juhlaan lauantaina.

    Kummitäti on ehkä minunkin tuttuni, joten sanopa terveiset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummitäti on paloasemalta tuttu... ;-)

      Mulla on logistisia ongelmia yleensä kans, mutta tää onneks on spesiaalivuosi (siis lakkiaiset yleensäkin, ei ole päällekäin minkään kans joten kaikki pääsee) ja onnistunen ajoituksessa!

      Poista
    2. Sieltäkin :) Me oltiin 2009 samalla kurssilla Kaupunginkirjastossa :D

      Poista
    3. Maailma on pieni ja kirjastomaailma vielä pienempi ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana