Sivut


lauantai 7. tammikuuta 2017

Vapaata ja harrastuksia

Ihana kolmen päivän viikonloppu (toisin minullahan on niitä peri aatteessa joka viikko, mutta ei tartuta nyt siihen). Kuopus lähti eilen iltapäivällä kaverilleen ja kohta jo soitteli, että voisiko jäädä sinne yökylään. Kun se sopi myös vanhemmille, pakkasin kimpunsa, vein ne perästä ja luovutin auton esikoisen käyttöön. Hän taas oli jo aiemmin ilmoittanut, että lähtisi yöksi lähikuntaan ja näin minulle sukeutui kuin varkain vapaa-ilta. En valita, en. Palapelihulluus on iskenyt täydellä teholla ja onneksi nurkista löytyi kolme 500 palan palapeliä jotka olen joskus alennusmyynnistä minulle ja esikoiselle välipalaksi ostanut. Tekaisin illalla melkein yhden valmiiksi, katsoin Voice of Finlandin ja nautin.





Aamulla aloitin sitä dekkaria ja ahdistavasta teemasta huolimatta se on hotkittava yhdellä istumalla. Sängystä nousin hävyttömän myöhään ja nautin joka hetkestä. Iltapäivällä äiti miehineen sekä vierailulla ollut veljeni tulivat kylään ja nappasivat kuopuksen matkan varrelta kyytiin. Esikoinenkin palasi sovittuun aikaan. Kävimme porukassa syömässä aterian paikallisen huoltoaseman noutopyödästä (joka pesee aakkosketjun kuusi nolla). Oli kivaa.

Vallan mukavasti on muutenkin vapaa mennyt. Kuopus on innostunut nerf-aseilla ammuskelusta ja sijoitti sellaiseen joululahjarahojaankin. Hyvänä äitinä koitan parhaani mukaan osallistua harrastukseen, vaikkei se nyt niin minun mieleeni olekaan. Askartelin maalitaulun:




- ihan mukavuussyistä. Sitä ennen maalitauluna käytettiin takalistoani... 

4 kommenttia:

  1. Nerfillä ei sit vissiin kovin paljon tulivoimaa ole, jos ikkunaruudun eteen voi laittaa maalitaulun :)

    Meilläkin esikoinen oli just 2 yötä kaverillaan etelässä ja ensyön viettää miehelässä. Ei sitä paljon kotona näy, mutta itsehän tuossa iässä jo asuin käytännössä omillani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, ja sellaset pehmopanoksetkin on, niin ei tarvi hulluna varoa edes ihmisiä!

      Meillä esikoinen on aika hyvin viihtynyt kotona mutta sillon tällön yökyläilee toki. Ehkä altistuksin vaikuttaa tähän vähän. No, ei haittaa, mutta eilinen vapaa tuli tarpeeseen.

      Poista
  2. Sinulla on ollut ihana päivä! Juuri noin vapaita kuuluu viettääkin.
    Olet myös tehnyt hienon maalitaulun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se oli pakko tehdä ;-)

      ja vapaita meillä nyt vietetään aika löysästi!

      Mukavaa viikkoa sinne

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana