Sivut


torstai 12. tammikuuta 2017

Aamurauha

Voi että minä sitten tykkään näistä iltavuoroa edeltävistä aamuista! Vaikka päivä tavallaan tuntuu lyhyemmältä - aamusta kuitenkin laittelee eväitä, itseään työkuntoon ja sen sellaista - on vähän niin kuin koko ajan ajatukset tulevassa töihinlähdössä. Aamuvuoron jälkeen sen sijaan on pitkä ilta aikaa ryhtyä vaikka mihin. Tosin juuri tässä hoksasin, että iltavuorossahan minä teen aina määrällisesti eniten tunteja, joten päivä on siksikin "lyhyempi". 





No, yhtä kaikki, aamusta, kun on saanut pojat matkoihinsa, on ihana tulla koneelle, lukea blogit ja lehdet. Syödä rauhassa aamupala ja juoda aamukahvi. Tänä aamuna vein kuopuksen koulutaksille, käväisin kaupassa ja hetken päästä herää esikoinen. Hänellekin olen kyydin luvannut, joten kyllähän tässä välillä saa äitinäkin olla, mutta yleensä ei tarvitse. Tosin esikoisella on nyt niin erikoinen lukujärjestys tässä viimeisessä jaksossa ennen lukulomaa ettei ole tosikaan. Tunteja on viikossa vissiin yhteensä 11, ei yhtään kahdeksan aamua ja maanantai vieläpä kokonaan vapaa. Eipä tuota töillä raskauteta, mutta toisaalta saa sitten ihan rauhassa keskittyä niihin omiin aineisiinsa, matikkaan, fysiikkaan ja kemiaan. Kaiken muun suoritti toisella luokalla alta pois - ja silloin lukujärjestykset näyttivätkin ihan toiselta, päivät olivat pidempiä kuin minulla konsanaan - ja kirjoituksistakin osan jo syksyllä. 

Minä olen järjestänyt iltavuoron aikaisen "lapsenvahtimisen" niin, että joka toinen torstai kuopus tulee koulusta kirjastolle, pakkaan kimpsut ja kampsut, syötän ja lähetän bussiin, koska tällöin hän lähtee isälleen pitkäksi viikonlopuksi. Joka toinen viikko äitini ja hänen miehensä hakevat kuopuksen koulusta ja pitävät tälle seuraa. Esikoinen toki pärjää itsekseen. 

Nämä aamut ovat minulle myös niitä harvinaisia ihan omia hetkiä, joten nautin täysin siemauksin.

4 kommenttia:

  1. Kyllä tuollaiset kiireettömät aamut ovat tosi ihania. Toisaalta mä olen juuri sen tyyppinen, että nautin pitkistä iltapäivistä, joten tulen mielelläni aamulla töihin ja lähden ajoissa pois. Sulla toimii järjestelyt nyt hienosti ja esikoisella on hyvin aikaa keskittyä noihin hankaliin aineisiin (tai ei ne taida hänelle olla hankalia).
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei, ei oo hälle hankalia, vaan päin vastoin tosi mieleisiä ja helppojakin.

      Musta on kans mukava kun voi pitkän iltapäivän ja illan olla ajattelematta ollenkaan työjuttuja, joten nautin molemmista, mutta aamulla saan yleensä olla ihan omissa oloissani, joten se on kyllä luksusta!

      Sinne myös, mukavaa viikonloppua ;-)

      Poista
  2. Kyllä aamut on päivän parhaita hetkiä. Nuorena aamut käytin nukkumiseen, mutta perhe muutti kuvioita väkisinkin. Mä haluan mennä töihin aina aikaisin, jotta päivä tulee täyteenkin "aikaisin". Tämän vuoksi ajattelin, että arkiaamut on tylsiä ja zombimaisia. Sitten viime elokuussa ajattelin muuttaa systeemiäni. Aloin nousta tuntia aikaisemmin ylös ja käyttää tämän tunnin vain itseeni: vähän joogaa, vähän sitä ja tätä, sitten aamiainen ja töihin. Oikein hämmästyn kuinka aina aamulla nousen kun kello soi -sitä ihmettelee siippakin, hehee.

    Viikonloppuaamut on sitten asia erikseen. Herään nytkin aikaisin, teen ne omat juttuni ja vain nautiskelen hiljaisesta kodista, muiden heräilemisen äänistä, herkullisesta aamiaisesta ja höpöttelyistä aamupöydässä.

    Kun löytää oman mukavan rytmin, niin se tuntuu kyllä todella hyvältä.

    Superihanaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ymmärrän sua täysin vaikka en itse siihen aikaisempaan herätykseen kykenekään. Toki herään puolisen tuntia aikaisemmin kuin kuopus, jotta voin vähän valmistella aamupalaa, ehkä eväitä töihin ja sen sellaista - ihan rauhassa. Mutta iltavuoroa ennen voin sitten todella keskittyä vain itseeni - se on ihanaa.

      Toisaalta nautin siitäkin, kun iltapäivät ovat vapaat, mutta silloin minulla ei juuri koskaan ole ihan omaa aikaa.

      Sinne myös, leppoisaa eloa ja oloa <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana