Sivut


tiistai 6. joulukuuta 2016

Hyvää itsenäisyyspäivää

Yhdeksännenkymmenennen yhdeksännen itsenäisyyspäivän kunniaksi kävimme kurkkimassa Presidentinlinnan kieppeillä - tosin paria päivää etuajassa. 




Oikeasti matka oli kyllä Suomenlinnan Pokemoneja tutkailemaan, mutta jo ennen sitä törmäsimme kummallisiin otuksiin:



Tuo ylempi matkasi kanssani, alempi jäi porsastelemaan kavereidensa kera niille sijoilleen.




Melko viileäähän Helsingissä usein tähän aikaan vuodesta on - se oli tiedossa - mutta kun lisättiin vielä suhteellisen navakka tuuli ja ajoittainen lumituisku, oli Suomenlinnan reissu kyllä omanlaisensa elämys. 


Sormet jäässä ja kamera epätarkka...


Onneksi seura oli hyvää ja huumorintajuista. Kukaan ei valittanut, pikemminkin nauratti ja huvitti moinen. Illan päälle hotellihuoneessa pojat katselivat leffan ja herkuttelivat, me istuimme alabaarissa lämmittävällä glögillä. Uni tuli kyllä kaikille varsin nopeasti, koska oltiin oltu ulkona ja käveltiin paljon.


Pikachukin pääsi matkaan mukaan


Ihanan hotelliaamiaisen jälkeen vielä kävimme vähän tuliaisostoksilla ja Töölönlahdella jahdissa. OnniBussi kuskasi meidät mennen tullen. Ihan ei mennyt niin kuin Strömsössä mutta hintansa väärti se kyllä oli. Menomatkalla lämmitysjärjestelmä oli rikki ja istuimme palttoot päällä koko matkan. Hanskojakin tarvittiin jossain vaiheessa. Paluubussi taas piti vaihtaa jo ennen lähtöä, kun jäähdytysjärjestelmä ei toiminut. Keskimäärin siis ihan hyvät lämpötilat 😀.

Reissu uusitaan varmastikin kesällä kun ilmat ovat suotuisammat ja Lintsikin auki. Sitä odotellessa!

8 kommenttia:

  1. Ai ette te ollukaan ihan päiväseltään käymässä. No, mukava minilomanen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oikein repäsin ja varasin veronpalautuksilla hotellihuoneen. Ei tullu niin raskas reissu. Mutta siihen ne sitten menikin... ;-)

      Poista
  2. Olispa ollut kiva nähdä, mutta ehkä pääsemme kesällä Lintsille mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Mutta me oltiin tosiaan niin pikaseen, että en ottanut keneenkään yhteyttä, oltiin vaan tolla porukalla.

      Kesällä ehdottomasti sitten!

      Poista
  3. Kiva, että oli hauska reissu! Täällä olikin niin kova tuuli parina päivänä, että kotona vinkui mennen tullen. Nyt on taas leppoisat tuulet.

    Mukavaa itsenäisyyspäivän iltaa teille =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Birgitta!!!

      Tuuli oli kyllä melkoinen reissussa mutta oltiin hyvin varauduttu. Neljä pikku Michelinukkoa rantautui Suomenlinnaan. Tai oikeastaan kaksi pientä ja kaksi vähän isompaa ;-)

      Poista
  4. Tiedän ettei se ole kaikille niin helppoa (meikä mukaan lukien) mutta ihmisten pitäisi tehdä tuollaisia minimatkoja enemmän. Kyllä se vaan piristää kun pääsee niistä omista ympyröistä pois edes päiväksi tai kahdeksi ja varsinkin mitä syrjemmällä asuu. Tiedän nimittäin kokemuksesta millaista on asua keskellä mettää, sydän talvella jolloin ympärillä on kaiken peittävä pimeys. Suht ahdistavaa pidemmän päälle.

    Viime yönä sain muutaman tunnin nukuttua ja näin sellaista unta että mä söin sun kanssa suklaata karhuntaljalla jossain sellaisessa mökissä missä oli aivan helvetin kuuma. Tosin kumpikin oli vain ja ainoastaan huolissaan siitä ettei suklaat sula :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan hirveää jos suklaa sulaa ;-) Suolasuklaasta puhumattakaan!

      Minilomat tosiaan piristää, vaikka taas vähän tuli ahdistus että oliko tuohon nyt varaa, mutta veronpalautuksen siihen satsasin. Joskus on pakko vaan lähteä ja tehdä jotain, päästä kotiympyröistä pois. You know!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana