Sivut


torstai 6. lokakuuta 2016

Osui ja upposi

Nimittäin Maija Aallon kolumni Poimi köyhä puolukoita - etuoikeutettujen neuvot satuttavat. Varsinkin kohta "kuka vaan voi solahtaa turvaverkon läpi". Tämä on niin totta. Hetkellisen köyhyyden nyt kestää ihan kuka vaan, mutta jatkuva kituuttaminen ja näköalattomuus käyvät raskaaksi. Kävin eilen kuntamme "työelämävalmentajan" juttusilla - summasimme työkokeilun tulokset - ja käytin juuri tuota ilmaisua. Niin kauan kun pystyn käymään töissä edes osa-aikaisesti, roikun edes jossain määrin turvaverkon varassa. Kieltäydyn ajattelemasta aikaa, jolloin näin ei enää ole. Turvaverkkoahan ei tämän sairauden yhteydessa tunneta. Tai sellainen saattaisi löytyä ainoastaan siinä tapauksessa, että masentuisin (mikä tapahtuu monelle altistuneelle, enkä ihmettele sitä lainkaan, sen verran rankkoja juttuja tulee eteen), mutta sekään ei olisi tämän sairauden turvaverkko.





Kuten tuossa kolumnissakin käy hyvin ilmi, on niin kovin helppo neuvoa muita. Ja vielä helpompi on unohtaa, että toinen elää Ihan Koko Ajan kädestä suuhun ja minimibudjetilla. Viaton "Lähdetäänkö taas pitkästä aikaa ulos syömään" voi tuntua viidennellä kerralla vähän loukkaavalta. Tai "Pitäiskö mennä Sokoksen 3 plus 1 -päiville kattelemaan jos silmiin sattuis jotain kivaa" herättää kauhean kateuden. Meitä työssäkäyviä köyhiä on paljon, ja trendi tuntuu olevan, että enemmänkin olisi tulossa, koska "eihän työllä tarvitsekaan elää" ja "matalapalkka-alojen pitäisi vaan tyytyä palkkaerojen kasvuun".

Minä menen metsään poimimaan sieniä. Se alentaa verenpainetta!

12 kommenttia:

  1. Just näin!! Just niin hemmetin näin!!!

    VastaaPoista
  2. Tää on just niin tätä päivää! Mua harmittaa niin hitosti, kun ihmiset käy jatkuvasti alennusmyynneissä ja meikäläinen on onnellinen, kun joku siivoaa kaappejaan ja kysyy, että kelpaisiko tällainen vanha vaate. Jos sopii, niin toki kelpaa. Mies kulkee jatkuvasti työvaatteissa, kun ei ole varaa ostaa sellaisia ylimääräisiä vaatteita ja lapsilla on vähän sama juttu. Esikoinen lähetti veljen mukana korjattavaksi jälleen kirpparifarkkujaan, jotka on jo niin moneen kertaan paikattu ja kursittu kasaan, ettei kukaan enää edes muista. Ja meiltä silti otetaan koko ajan ja sitten vouhkataan, kun ei ole ostovoimaa. Millä helvetillä?
    Kaikesta huolimatta, mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuota ostovoima-asiaa olen minäkin miettinyt. Että näilläkö (tämän hallituksen) konstein sitä Ihan Oikeesti nostetaan? No ei...

      Mä just tossa kattelin kuopuksen sukkia, että on vissiin pakko käydä kohta kaupoilla, niitä ei saa kirpparilta ja parsiminenkaan ei käy, kun sit ne tuntuu pahalta jalassa kun on mytty ;-)

      Sulle kans, aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  3. En saanu luetuksi tuota, yritän toista kautta, mutta luulen kuitenkin tietäväni, mitä siellä lukee. "Kilo lanttua ei paljoa maksa".
    Ei me köyhät olla vaatimassa, että saatais vastikkeetonta rahaa sen takia, koska muillakin on, mutta ihmisarvoista kohtelua kiitos. Ei shamingia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sainpas! Lukuoikeutta ei ollu mutta nähtävästi tuo oli ilmaisjuttu...

      Poista
    2. Ja tuonkin jutun kommenteissa oli vittuilua esim. marjanpoiminnasta. On aika kohtuutonta, että oletetaan matalapalkka-alalla työskentelevän perheenäidin kaikkien velvollisuuksiensa jälkeen lähtevän bussilla 50 kilometrin päähän tarpomaan metsässä keräämässä puolukoita, kun sen bussimatkan maksamiseenkin menee enemmän mitä puolukoilla tienaa!

      Poista
    3. Joo mä en lähtenyt kommenttien lukuun ollenkaan, se saa mut vaan vihaiseksi. Ja varsinkin siksi, kun kolumnistin pointti oli se, että ne neuvot satuttaa - ja sitten niitä SILTI sataa.

      Sitä ihmisarvoista kohtelua, toden totta!!!

      Poista
  4. Mä luin sen kanssa ja olen sun kanssa ihan samaa mieltä. Sama kuin se 3 euroa päivässä ruokaan-haaste syyskuussa, ihan syvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just, se sai mut näkeen punaista, koska onhan ne kaapit ja pakkaset ehkä hetken pullollaan asioita (vaikkapa niitä v*tun marjoja...) mutta jos ja kun se köyhyys jatkuu pidempään, niin varastoja ei ole ja joka jauho- ja ryynipussin kohdalla saa miettiä että tarvinko tätä todella ja onko se toisessa kaupassa halvempi.

      Tähän vois sanoa, että köyhällä (työttömällä) on aikaa mutta kun nykyään kaikki köyhät ei suinkaan oo työttömiä, vaan ihan työssäkäyvienkin pitää laskea mihin tässä kuussa rahat riittää!

      Poista
    2. Juurikin niin. Mä tunnen aika monta työssäkäyvää toimeentulon rajoilla olevaa.

      Poista
    3. Ja tätä menoa niitä on kohta vielä entistäkin enemmän!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana