Sivut


maanantai 3. lokakuuta 2016

Entäs jos?

Mietittekö te koskaan sitä toista tietä, vaihtoehtoa, sitä, miten elämä olisi voinut mennä, mikäli olisi jossain kohtaa valinnut toisin?

Olisi voinut valita toisen opintosuunnan? Elämänkumppanin?
Tämä elämä on kyllä ihan hakuammuntaa.

Jos minä olisin silloin 25-vuotiaana ottanut kauppakorkeassa opiskelleen Timon kehut ja ihailun auliisti vastaan ja ruvennut pikku rouvaksi?

Tai vielä sitä aikaisemmin valinnut sen pojan, Antin, josta minulle tuli mieleen koira. Ajattelin silloin, että otan mieluummin lemmikin kuin parisuhteen.

Mitäs, jos olisin jäänyt ensimmäisen pitkäaikaisen poikaystäväni kelkkaan ja olisin nyt menestyvän muusikon vaimo?

Tai sitten sen, johon tunsin kovasti vetoa, mutta emme koskaan päässeet aloittamaan suhdetta?

Tai sen, jonka kanssa meillä oli yhteistyö- ja avunantosopimus. Saatoin soittaa hänelle, kun oli pakottava tarve läheisyyteen ja seksiin. Entä jos olisimmekin ruvenneet rakentamaan Ihan Oikeaa Suhdetta?





Kuinkas sitten se miespuolinen ystävä, jonka kanssa oli aina hauskaa, kävimme Mustikkamaalla piknikillä, kuuntelimme kannettavalta levysoittimelta musiikkia. Hän olisi jossain vaiheessa halunnut suhdetta kanssasi. Sitten kun minä mietin, olisinko sittenkin voinut kuvitella meidät yhdessä, hän jo seurusteli toisen kanssa.

Tai sitten se mies, joka ihastui heti, mutta oli minulle selkeästi vain kaverityyppi, ihana, älykäs, mielenkiintoinen siksi. Kun sitten pääsi yli "ihastuksestaan" olimme vuosia hyvät ystävät. Entäs jos...

Entäpä ne pari nettitreffiä? Jos olisin antanut heille toisen mahdollisuuden tai sen luomuviljelijän suhteen seitsemännen? Olisiko minusta tullut raviohjastajan vaimo ja viljelijä?

Entä jos en olisikaan päättänyt kuopuksen isän nähtyäni selvittää kuka hän on ja lähettää hänelle sähköpostia. Mitä olisikaan tapahtunut? (Tämä on erityisen "kivulias" JOS, koska kuopus on niin ihana ja haluan toki ajatella, että näin piti mennä!)

Minä olen päättänyt olla jossittelematta. Eihän niin voi elää elämäänsä, että miettii, miten olisi voinut toimia. Valinnoistaan voi toki oppia, mutta niiden takana pitää voida myös seistä.

Olisi ihanaa, jos jakaisitte minulle omat "entäs jos" -tarinanne.

Ja hei, kuunnelkaa tuo biisi!

24 kommenttia:

  1. Mun on pakko sanoa, että JOS olisin valinnut toisin, olisi valinta ollut joka kerta huonompi. TM on mulle se paras ollut kaikesta huolimatta. Edelleen olen hänestä kiitollinen. Ihan varmasti en olisi tässä tai paremmassa ilman häntä. Huonommassa jamassa olisin. Vähintään jo kertaalleen eronnut riippumatta siitä, kenen kanssa olisin päätynyt yhteen. Eikä noin täydellisiä lapsia olisi tullut kenenkään muun kanssa. <3

    Sori. Musta ei ole jossittelijaksi tässä asiassa, en ole koskaan ollut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideaalista enkä asenteesta tiedä, mutta jos kuvittelen, että TM:ää tai lapsia ei olisi, niin itku tulee silmään ja sydän on haljeta. Tarpeeksi hyvä on riittävän hyvä. :)

      Poista
    2. Kääk, mä poistin oman vastaukseni...
      Siis: Jossittelu onkin perseestä -ei sillai voi elää, ihan niin kun tuolla sanonkin!

      Sulla on kyllä ideaalitilnanne ja asenne kohillaan ;-)

      Poista
    3. Lasten suhteen jossittelu on ihan totaalisen mahdotonta! Varsinkin tällasten valioiden kun meillä ;-) hih!

      Ei vaan, vakavasti puhuen, tällä asialla ei voi jossitella, ne omat on niin rakkaita ja täydellisiä ihan jokaisen mielestä.

      Poista
  2. Mä en osaa ajatella mitä jos- ajatuksia. En vaan osaa! Tai ne ei oikeastaan koskaan käy edes mun päässäni, että mitä jos joku olisi mennytkin näin..oikeastaan ihanaa, että ainakin se (turha) ajattelu on pois, sitä muuta kun riittää.. Mutta mä koetan nyt sinnikkäästi miettiä, mitä voisin jossitella...hmm..
    Mitä jos elämäni Suuri Rakkaus olisikin kyennyt raittiiksi..eläisinkö nyt rakastamassani paikassa maalla eläinten keskellä, rakastamani miehen kanssa?
    Olisinko terve, jos eroa ei olisi tullut? (koska psori roihahti pintaan samaan aikaan keväällä, kun erosimme..)
    Mitä jos olisin suostunut 18-kesäisenä lähtemään erääseen Afrikan maahan, koska mieheni olisi saanut sieltä töitä?
    Mitä jos mieheni ei olisi ajanut kolaria?
    Mitä jos suuri kasvaimeni olisikin ollut pahanlaatuinen?
    Mitä jos en olisi eronnut lasten isästä?
    Mitä jos en olisi saanut maailman parasta äitiä?
    Mitä jos en olisi saanut kolmea ihan huipppuipanaa?
    Nääh, ei noita voi ajatella!! Elämä menee niinkuin se menee, turhaa jossitella.
    Hauskoja nuo mieskuvaukset :) Ja juu, nettitreffeille kyllä täältäkin nounou. Huhhuh, ihan kahelia touhua. Tai siis, onhan siellä pakko olla joku pieni prosentti selväjärkisiäkin, mutta aikanaan mun kohdalle osui vain Outoja.
    Tosin, saatan mä olla sellainen itsekin..


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla oli kans riittävä otos tuossa kolmessa nettitreffissä ;-)

      Mutta jossittelu tosiaan on tyhmää, ei sillai voi elää elämäänsä. Pitää vaan mennä ja elää omien ratkaisujensa kanssa, koska hulluksihan sitä tulisi, jos kaikkea tuota (niin kuin tuo sunkin lista tuossa yllä) miettisi.

      Mieskuvaukset on hauskoja tollai kerrottuna ja niitä olis lisääkin, mutta mä en taida kaikkea paljastaa ;-)

      Poista
    2. Ehei... en edes itse halua muistaa kaikkia ;-)

      Poista
  3. Mä yhdyn Nollikseen aika täysin :)

    Tosin silloin tällöin leikittelen ajatuksella porotilasta Pallasten takana, kunnes ajattelen talvea siellä ja lopetan ajatusleikin. Syksy ja talvi täällä etelässäkin on ihan tarpeeksi kamala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin kans "oikeesti maalle" -muuttamista aina sillei, että miltä tuntuu talvella, pimeellä, rospuuttoaikaan. JOoei. Asvalttia pitkin pitää päästä kotiin ;-)

      Poista
    2. Se olis kyllä ollut aivan jumalan selän takana. Niinkuin ihan järkyn kaukana kaikesta.

      Poista
    3. Ja vielä keskellä poroja, no way!

      Poista
    4. Ja kylmäkin siellä olisi.. :D

      Poista
  4. Entäs jos se yksi maanviljelijä olisikin ollut hieman aktiivisempi kuin mitä hänen äitinsä oli ja minusta olisi tullut maanviljelijän vaimo... Auts, onneksi ei! Elämän piti mennä juuri näin ja minun oli määrä rakastua kolmekymmentäneljä vuotta sitten veturimieheen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, elämän piti mennä juuri näin - ainakin suurten linjojen ostalta... ;-)

      Poista
  5. Huh, jos me yläasteikäiset olisimme jääneet oikeasti pitkään suhteeseen, olisin ylioppilassyksynä jäänyt "leskeksi". Kaverilla oli paha sydänvika, josta kukaan ei tiennyt ennen armeijan kutsuntoja. Tai sitten se tyyppi, johon lavalla ihastuin ja tanssitin, taas olisin jo leski. Hän sairastui syöpään nuorena. Hän onneksi sinä iltana esitteli mut miehelleni, joten jotain taikaa tässä suhteessa oli. Onhan tämä taistelupari kestänyt toisiaan jo yli 30 vuotta. Tai jos suuri rakkauteni olisi päässyt oikein kunnon vauhtiin niin eläisin varmaan toisen naisen epävarmaa elämää lopun elämäni. Onneksi ei tarvitse jossitella. Oma taistelupari on maailman paras ja lapset aivan ihania. Ei elämän kuulu olla pelkkää ruusuilla tanssimista, kyllä ne piikit on otettava huomioon joka kerta.
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sari kiitos, nää on niin ihania. Jotenkin on myös ihana huomata, että ihmiset on tyytyväisiä siihen mitä on. Ja realisteja: ei se jonkun muunkaan kanssa herkkua aina olis. Ne piikit, todellakin!!!

      Poista
  6. Myönnän auliisti, että olen näin vanhennuttuani ja tajuttuani elämän olevan jo suurimmaksi osaksi takanapäin hieman jossitellut. Minkälaiseksi elämä olisi muodostunut, jos lapsuus olis ollu toisenlainen, tai jos olisin marssinut ls-viranomaisten pakeille ja otattanut itseni huostaan. Olisinko masennuksen takia eläkkeellä, jos olisin valinnut toisin, tai ylipäätään VALINNUT enkä vain ajelehtinut ja yrittänyt pysyä pinnalla. Asuisinko Espanjassa sen ensirakkauteni kanssa. Hyi ei, niin erimielisiä ja -laisia ollaan nykyisin, että tuskin olisin viihtynyt sen kanssa...

    Onhan toki elämää (todennäköisesti) vielä edessäkin, mutta perhettä ei enää perusteta eikä työuraa vaihdeta, se on nyt tässä ja tämän näköinen siitä tuli. Huonomminkin olis voinu mennä. Ja vaikka miehestä olen valittanut (kuka nyt ei joskus...) niin tuossa se on pysynyt kaiken myrskynkin keskellä vaikka helpommallakin se olis päässyt. En tiedä oliko oikea, mutta ei kamalan vääräkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisin tullut raskaaksi silloin, kun unohdin syödä useamman pillerin, mulla olis kohta kolmekymppinen lapsi...

      Poista
    2. No ihan samaa olen joskus miettinyt: jos isä ei olisi ollut alkoholisti, olisikohan sitä oppinut tunnetaitoja eri tavalla jne. Ja sulla nyt on ollut paljon hevimpi tausta vielä.

      Nää on ihania, kun jaatte näitä mun kans!!!

      Poista
    3. Ja mulla melkein kans, jos olisin ollut raskaana sillon kun ekan kerran pelkäsin - ja jos olisin sitten päättänyt pitää sen...

      Huh tätä elämää. Jo 18-vuotias tuntuu ihan mahdottomuudelta "näillä mun vuosilla" mutta siihen on totuttava ennen marraskuuta.

      Poista
  7. Olipas hauska postaus. Miesten suhteen en ole jossitellut, mutta joskus olen miettinyt, että jos olisin kuitenkin opiskellut kuvaamataidon opettajaksi tai kirkkohistorioitsijaksi. Ensimmäisessä olisi pitkät kesälomat ja sehän sopisi minulle oikein hyvin. Toinen vaihtoehto jättää ajatukset aina pelkäksi kysymysmerkiksi, missä lie nyt olisin ja mitä lie tekisin ;-).

    Sitten kun pohtii, että jos olisi syntynyt toisenlaiseen sukuun, kulttuuriin, maahan jne, niin mielikuvitus saa aina villit siivet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo mielikuvitusleikki onkin sitten eri asia ja mukavampi juttu kun jossittelu - antaa ajatusten lentää!

      Miesten suhteen ei kannatakaan jossitella ;-)

      Leppoisaa loppuviikkoa <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana