Sivut


perjantai 17. kesäkuuta 2016

Lomalomalomalomaloma!

Viimeinen työpäivä takana ja kahden viikon loma edessä. Ihanaa! Luvassa on rentoa oloa reissussa ja kotosalla. Jotenkin en ole tajunnutkaan, kuinka loman tarpeessa olen ollut. Melkein itku pääsi kun suljin oven seitsemältä eilen. Sitä vaan porskuttaa ja toistaa sitä mantraa, että "kun tykkään työstäni, niin ei se mua stressaa". Jooei, ei se stressaakaan, mutta silti tarvitsee välillä olla kokonaan poissa työmaalta. Toinen mantra on "joo kun mulla on vaan lyhyet päivät ja nelipäivänen viikko ja pitkät viikonloput, niin sehän on niin kuin olisi lomalla koko ajan" - mutta ei se niin mene. Nyt nautin ja koen, että olen todellakin ansainnut sen.





Kerroinkin, että olen luonnostani sellainen pätkissä loman pitäjä. Nyt on siis tosiaan pari viikkoa vapaata ja seuraavan lomapätkän pidän sitten elokuussa ennen koulun alkua. Tämä helpottaa kuopuksen pitkän loman sumplimista ja saan väliin sitä "lapsetonta aikaakin". Heinäkuussa kuopus siis on pidempään isällään ja minä voin keskittyä työntekoon - ja vapaisiin siinä ohessa. Esikoisesta nyt ei suurta riesaa ole, ja hänkin menee omia menojaan ystävien kanssa ja käy myös säännöllisesti äidilläni. Nyt otetaan ilo irti.

Ensimmäinen lomapäivä pestään pyykkiä ja pakkaillaan. Sitten ollaan kuin ellun kanat!

10 kommenttia:

  1. Tuli mieleen tuosta, kun sillon mun osa-aikaeläkkeen aikana sain kuulla, kuinka helppoa ja kivaa mun elämä on, kun ei tartte tehdä kokonaisia työpäiviä... mutta ei se tosiaan ihan niin ollu.

    Mutta muistan kyllä sen, miten kivaa oli kun vapaa alkoi :) Pidä hyvä loma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä pidän!

      Ja totta puhut, ei se mitään pelkkää herkkua tai onnea ja auvoa kyllä ole. Varsinkaan tilipäivänä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Arkeilija, sellainen siitä varmasti tulee!

      Poista
  3. Ihanaa lomaa; sulle on haaste blogissani!

    VastaaPoista
  4. Rentouttavaa lomaa ja ihanaa reissua! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana