Sivut

lauantai 14. toukokuuta 2016

Vinksin vonksin

Vielä ennen reissuun lähtöä esikoinen pääsi hommiin:






paviljonki terassiltamme päätti vaihtaa paikkaa. Vaikka olen pöngännyt sen paikoilleen umpikivisillä kukkaruukuilla, onnistui tuulenpuuska lennättämään koko komeuden pihan nurkkaan. Siinä se törötti mukkelismakkelis siihen saakka, kun esikoinen pääsi koulusta. Olin sillä välin lainannut naapurista poraa ja kaivanut ruuvit esiin, jotta saataisiin paviljonki pultattua paikoilleen. Olisihan tuon voinut tietty tehdä jo ennemminkin, mutta hyvin on hökötys aiemmin puhurit kestänyt. Mutta nyt pitäisi pysyä paikoillaan. Ihanasti tätä maalla asumista kuvaa se, että ennen esikoisen tuloa sekä ystävän mies että yksi lenkillä ollut asiakkaamme ehti jo tarjota apuaan paviljongin pystyttämisessä. Arvostan!

Poraus- ja ruuvaushommien jälkeen pääsimmekin pakkaamaan. Tänään on lähtö Etelä-Eurooppaan. Meillä oli tammikuun pakkasilla se vaihtarityttö viikon verran asustelemassa. Nyt on vastavierailun aika. Kyllä minäkin voisin toukokuussa viettää viikon Välimeren rannalla. Helposti. Saimme tavarat matkalaukkuun ja tänään koittaa lähtö. Sitten olenkin itsekseni kotona maanantai-iltaan asti. 


Vaaleanpunainen taitaa ehtiä
tänä vuonna ensimmäisenä!


Vai tuleeko "vaalea hevonen" ja vie kisan? 


Omaa aikaa. I-HA-NAA!!!

4 kommenttia:

  1. Samoilla fiiliksillä täälläkin. Talo on tyhjä ja oma aika on alkanut rennoissa tunnelmissa =).

    Ihanaa viikonloppua, jos sää suosii niin paviljonkiin kahvittelemaan tai katselemaan tulppaanien avautumista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sitä vaan tarvii rauhoittumista ja nollausta. Tulpaanien tuijottelu kuulostaa varsin houkuttelevalta vaihtoehdolta!

      Nauti säkin, Birgitta <3

      Poista
  2. Onpahan ollu puhuri, kun on paviljonginkin hiiteen paiskannut! Onneksi ei tullu ikkunasta sisään. Ja onneksi on mies talossa :) Kyllä ei täällämaalla kukaan kyselis, ehkä sitten jos olis pihatiellä puristuksissa auton alla ja huutais apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sellanen teinimies kuitenkin... mä olisin tuosta melkein itekin suoriutunut (poraamisesta ja muusta) mutta se kääntäminen oikeinpäin ja paikalleen nostaminen olivat vähän haastavampia... ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana