Sivut


perjantai 6. toukokuuta 2016

Kevätseurantaa

Kuopuksen luokka on innokkaasti osallistunut kevätseurantaan kuten aiemmin totesinkin. Lomakkeeseen on kirjattu jo monta havaintoa: leskenlehdet, kärpänen, varis pesänrakennuspuuhissa, joutsenet, lokki kipittämässä tien yli täsmälleen suojatien kohdalla - se ruoja ei edes kiirehtinyt saati lehahtanut lentoon kun lähestyin sitä autolla, taisi olla tietoinen liikennesäännöistä. Jäiden lähtö ja sorsapariskunta on laitettu ylös myös, samoin isän luona nähty nokkosperhonen. Minä näin suruvaipan ja sitruunaperhosen. Voikukkakin on nähty ja västäräkki. Koivussa on selvät hiirenkorvat, kyllä se kesä tulee.

Varma kesän merkki on myös se, että lapset ovat päivän aikaan enemmän ulkona kuin sisällä. Pelaavat jalkapalloa pihalla ja kentällä, käyvät hätäisesti syömässä ja sitten menevät taas. Vesipulloihin on opeteltava ja minä nautin terassilla vichyä lasin toisensa jälkeen.


Niin, ja tämä jos mikä on kesän merkki.
Oli ihan pakko!


Aurinko paistaa ja elämä ei voisi olla paljon ihanampaa juuri nyt. Tänäänkin on vapaata, samoin lauantai ja sunnuntai. Tästä tulee piiiitkä viikonloppu, eikä haittaa yhtään!

6 kommenttia:

  1. Ja se töyhtöhyyppä! Meillä AM:llä varma kevään merkki on se kun, näkee töyhtöhyypän. No, nythän on jo meillä melkein kesä, sunnuntaille on luvattu jo yli 20 astetta lämmintä ja kyllä eilenkin varmaan oli, kun tuolla ajeltiin, Hämeenlinnan ja Rengon suunnalla. Ja jossain siellä, Rengosta Tervakoskelle päin, siellä se oli se töyhtöhyyppä. Ihan tienvieressä. Ihan selvä kevään merkki.

    Me kun oltiin luultu, että ne on jo kaikki pesimässä. Mutta sitten me mietittiin, että jos tää yksi hyyppä oli siinä tien vieressä kytiksessä meitä varten: että sitten kun me vihdoin ja viimein ajetaan ohi, se ilmoittaa muille töyhtöhyypille, että "no nyt, nyt ne XXXXXX:t vihdoin ja viimein ajoi tästä ohi, nyt voitte lähteä pesiinne ja ruveta niihin hommiin, mitä teillä keväällä ja kesällä on. Kevät on tullut!

    Ai miten niin outo mielikuvitus meillä? Ei kai?
    Ehkä kerron teille joskus naamasaukoista....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan ehdottomasti kuulla myös naamasaukoista! Ja ehdottomasti töyhtikset toimii just noin: "Ja sit hommiin!" Meidän kevätseurantalomakkeessa on töyhtöhyyppä kans mutta ei kyllä vielä täällä näy, tyydytään siihen västäräkkiin.

      Tosin meillä ei ollut edes vähästä siihen kesän tuntuun eilen ja tälle ja parille seuraavallekin päivälle on luvattu 20 ja ylikin, joten kesä se kyllä kohta jo on!

      Nautitaan ja AM_lle terkut ;-)

      Poista
  2. Pistin eilen ekaa kertaa sandaalit, ja oikein näyttelin perheelle varpaitani, kun niitä harvoin näkee ulkona sellaisena; täysin lakkaamattomina. En oo vielä ehtiny, pitäsköhän nyt ennen verenluovutusreissulle lähtöä...

    Pääskynen puuttuu mun listalta, käkikin on kuultu. Tosin ei täällä pääskysiä olekaan, pelkkiä tervapääskyjä jotka ei nimestään huolimatta oo pääskysiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävä oli mökillään tässä lähistöllä kuullut käen mutta mä en vielä. Varpaat tosiaan lakkasin eilen terassilla, tuli pakonomainen tarve ;-) Ja tänään sitten tietty sandaaleissa!

      Poista
  3. Mä en voi lakata varpaankynsiä kun mulla on niin pienet kynnet :) Nii-in. Ja AM:n mukaan mun pikkuvarpaat on kuin katkaravut. Lakkaa niistä nyt sitten kynnet. Ei katkaravuilla ole kynsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, katkaravuilla ei tosiaan ole kynsiä ;-)

      Sä oot hassu, tai sitten AM on!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana