Sivut


tiistai 3. toukokuuta 2016

Kesä tulee

No nyt ihan oikeasti tuntuu siltä, että se kesä vielä joskus saapuu. Välillä aamulla auton ikkunoita raapatessa (viimeksi toissapäivänä!) meinaa usko loppua mutta nyt. Nyt on niin ihanat ilmat, ettei ole tosikaan. Maa on kostea ja nyt kun lämpiää oikein kunnolla, luontokin herää. Täytyy joka päivä patsastella puutarhassa ja koko ajan tapahtuu ja kaikki kasvaa. Kovasti odotan etenkin sitä, että aitaan - tai siihen mitä siitä on jäljellä - tulisi lehdet. Saisi vähän suojaa pihamaalle. Eilen istuin auringossa levähtämässä ja syömässä ja tuntui kyllä vähän alastomalta olo siinä kaiken kansan nähtävillä. No, onneksi tämä ei ole mikään hirvittävän vilkkaasti liikennöity väylä.






Ruoan jälkeen hain kuopuksen bussilta ja vein kaverin kanssa pelaamaan jalkapalloa. Itse menin vanhempain iltaan. Paljon tuli tietoa ja esikoisen etelän reissu sen kun lähenee. Mutta sitä ennen nautitaan kotona, pihalla, kentällä. Tänään on jännittävä ilta: kuopus menee ensimmäistä kertaa jalkapallo"treeneihin". Katsotaan miten se sujuu. On ainakin kerran oltu jalkapallokoulussa mutta se jäi kesken, kun kuopus koki, että siellä oli kaoottista eikä ohjattu tarpeeksi. "Kaikki vaan riistivät palloa, omankin joukkueen kaverit!" Hermostuuhan siinä lehmänhermoisinkin.

***

Enää viikko, niin minulla on 10 vuotias ja 17 ja puoli vuotias poika. Mihin tämä aika oikein hukkuu? Nimimerkillä Melkein teini vielä itsekin.

6 kommenttia:

  1. No niinpä! Just illalla aattelin, että vähän yli vuosi, niin meidän pikkuinen vauva on täysi-ikäinen! Eikä vieläkään osaa miettiä, mitä tulevaisuudeltaan haluaa...

    Katoin tuota raparperiä ensin korvasieneksi. Niitäkin on kuulemma jo löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo etelässä kuulemma jo on korvasieniä!

      Sun vauvasi on vähän pienempi vielä kun mun, joka tosiaan marraskuussa - apua - täyttää se 18. Mä.En.Kestä!

      Poista
  2. Onneksi ne lapset ei muutu aikuisiksi sillain "puff", vaikka ne täyttääkin sen 18 ja ne ensin itse niin luulee ;) Seuraavana päivänä ne on vielä ihan yhtä lapsia kuin vielä 17-vuotiaana.
    Nimim. yhden 28-vuotiaan äiti, jonka lapsi palasi eilen kotiinsa viikon reissulta, soitti että kaikki meni hyvin ja soitti sitten hetken päästä isälleen "iskä, multa on partakoneen terät loppu" :D :D

    Että kyllä ne on ainakin äidin vauvoja ainakin..5-kymppiseks asti..Ehkä mäkin jo ens vuonna kasvan aikuiseks ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos me vaikka kasvetaan samaan aikaan?

      Mut joo, on noi niitä meidän pieniä ihan varmaan aina, ei sille mitään voi!

      Poista
    2. On ne :)
      Meidän Poika, se 28 vee tuli toissa päivänä reissusta, siis meni omaan kotiinsa. Ilmoitti olevansa kotimaan kamaralla, rauhoittaakseen äidin mielen :) "Menen ostamaan ruokaa ja nukkumaan, aamulla töihin"
      Vähän ajan päästä soi isän puhelin: "Iskä, multa ei ole yhtään partakoneen terää" Semmoinen lapsi meillä :D :D :D
      (Ne käyttää kumpikin sellaista vanhanaikaista partakonetta, mihin on vähän vaikea saa teriä täältä Suomesta)

      Mutta kyllä ne pärjää, ihan niin kuin mekin. Kyllä munkin äiti soittaa, jos ei musta muutamaan päivään kuulu mitään, että onko kaikki kunnossa :)

      Poista
    3. Mä mietin, että nyt kun esikoinen on lähdössä viikoksi ulkomalle, mun vaan pitää luottaa siihen että se pärjää - ja pärjäähän se. Sain siitä esimakua kun ne vaihtarit oli tääällä. Hyvä meininki ja kielitaito ja ollaanhan me matkusteltu. Mutta silti äiti vähän huolehtii... aina!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana