Sivut

maanantai 1. helmikuuta 2016

Kukkaa pukkaa

Kuopuksen kaverin äitikin toi minulle piristystä viikonvaihteessa. Nyt on sitten ihan kaksi kimppua yhtä aikaa Majassa. Eiköhän tämä auta matalaan mielialaan. Ja sekin, että sunnuntai oli myös melkolailla leppoisaa eloa ja oloa. Söimme jämäruokia, ei tarvinut heilua hellan ääressä. Molemmat pojat pistäytyivät kavereillaan kyläilemässä ja minä katselin viikollä väliin jääneen Autralian MasterChefin ja lueskelin rauhassa. 







Aion myös tänään ottaa rennosti: pidän ylityövapaan, käyn kaupnkiasioilla ja hierojalla samalla kertaa. Taitaa sitten hieronnan jälkimainingeissa mennä iltapäivä ja iltakin rentoillessa ja vettä lurppiessa jos vanhat merkit paikkansa pitävät.






Jos huomenna sitten jo tekisikin jotain? Voisi vaikka aloittaa menemällä töihin...

8 kommenttia:

  1. Kukat ovat ihania. Niitä on aina kiva saada kotiin koristukseksi. Myös meillä oli leppoisa viikonloppu. Toinen kaksosista oli vielä lauantaina töissä, joten yhteistä aikaa oli oikeastaan vain eilinen päivä ja illalla hän jo palasi mummille, kun aamulla oli aikainen herätys. Kelit olivat mukavat, joten Ekan kanssa tuli molempina päivinä tehtyä sellainen 1½ tunnin lenkki ja toinen vielä iltapäivällä vähän lyhyempi. Mukavaa vapaapäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä laiska pötkylä suhun verrattuna ;-) Kiva, että oli kiva viikonvaihde teilläkin. Kyllä sitä rentoa yhdessäoloa vaan kaipaa aika ajoin!

      Kukkasista olen hyvin onnellinen, kummasti piristävät mieltä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. No mä huomasin, ja sama värikin vissiin melkein!

      Poista
  3. Kyllä kukat aina piristää mieltä ja näkymää! Toivottavasti hieronta virkistää myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vei kyllä viimeisetkin mehut, mutta niin se aina tekee. Sitten vaan päikkäreitä ja aikaisin illalla nukkumaan!

      Poista
  4. Tulppaanit on aina kauniita, yksi mun suosikkikukista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, mutta mulla ne ei jostain syystä oikein säily, joten usemmiten päädyn ostamaan ruusuja!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana