Sivut

lauantai 5. joulukuuta 2015

Yksin oot sinä ihminen

Olen tässä muutaman päivän kokenut taas todellakin olevani yksinhuoltaja, sanan karuimmassa merkityksessä. Asiassa ei ole minulle mitään uutta eikä ihmeellistä, teinhän aikanaan esikoisen ihan itsekseni, joten en voi valittaa kohtalostani. Toisella kerralla, eron jälkeen, yh-äitiyskin sujahti taas päälle kuin tuttu vaate. Luin tässä vähän aikaa sitten artikkelin aiheesta 9 asiaa yksinhuoltajuudesta, ja vaikka se oli höpölehden ja varsin keponen, oli siinä jotain asiaakin.

1. Olet yksin vastuussa.

Jep, totaalisesti. Tuon artikkelin kotityöesimerkki on minusta sieltä kevyimmästä päästä. En huomannut eron jälkeen kotityötaakkani kovin paljoa kasvaneen, mutta auta armias se henkinen taakka. Yksin vastuussa, ihan kaikesta, 24/7. Huh!

Kohdat kaksi ja kolme voi skipata. Bull shit. Äiti syö tähteet ja uhkailee millä milloinkin keksii.

Tilava vaatekaappi. Joo-o, onhan se totta mutta so what? Tosin ehkä minä sittenkin saan kiinni tästä, kun mietin miten eron jälkeen levitin kaikki koruni eteisen naulakkoon. Esikoinen tosin protestoi, mutta siitä en välittänyt.

Paikkoja rempallaan, hmm. Tätä olen miettinyt, jos joskus pääsisin Omaan Majaan. Sillloin varmaan joutuisin palkkaamaan maksullisen "talonmiehen" mutta paljoakaan ei tässä asuessa ole tullut sellaisia asioita vastaan, joista en olisi esikoisen avulla selvinnyt. Toki tämä ja edellinen kohta ovat tuttuja minulle sitä kautta, että joskus jää tavarat pitkäksikin aikaa vaikkapa matkustamaan kohti ulkovarastoa. Kun ei ole ketään ketä se häiritsisi.

Olet kodin talousnero? Olin sitä jo ennemminkin. Minä olen aina ollut lahjakkaampi numeroissa kuin partnerini. Ei siis hätää sillä saralla. Mutta oikeasti haaveilen siitä, että voisin edes kerran mennä ruokakauppaan ja ostaa mitä tekee mieli, ei ainoastaan mihin on varaa ja mikä on välttämätöntä.

Karseat flunssapäivät ovat tuttuja, mutta niin ne olivat jo parisuhteen aikana. "Jopa ollessasi kuumeessa saatat viedä pienen lapsesi kouluun." (Kursivointi minun.) WTF? Totta kai vien lapsen kouluun että saan itse levätä koska koulua nyt vaan pitää käydä, ei äidin sairaus siihen mitenkään liity. Jotenkin sitä vaan naisen osa on hoitaa lapset ja koti vaikka kuinka flunssaisena. Jostain syystä naisiin iskiessään tauti on sata kertaa lievempi kuin se man flu...


1.7.2015. Pieni ilonaihe.


Ihanat pienet ilonaiheet. Näistä mä tiedän kaiken!

Haastavat lomareissut. Poikien kanssa on aina ollut helppoa reissata. Ainoan haasteen asiaan tuo nykyään raha, joten emme juuri matkustele. Mutta onhan se reissuissakin läsnä se jakamaton vastuu. Taloudellinen. Henkinen. Jatkuva. Kokopäiväinen. Sitä ei varmasti voi tietää muuta kuin yksinhuoltaja. Siis sitä jakamattoman vastuun painoa ja taakkaa.

Ihan paras oli ehkä yksi entinen ystävä, joka kerran sanoi, että "Mä oikeestaan kadehdin sua. Sulla on vapaata kerran kahdessa viikossa ja mun mies on niin hankala". Ihan vinkkinä kaikille yksinhuoltajuutta kadehtiville, että ei kannata. Ja jos tuntuu että silti kadehdituttaa, niin tervetuloa joukkoon. Se käy ihan helposti!

12 kommenttia:

  1. Mä en kahdehdi, mä kumarran otsan maahan saakka teidän yksinhuoltajien edessä suuresta kunnioituksesta. Musta ei siihen olisi, voin sen suoraan sanoa, koska en vain yksinkertaisesti kestäisi kaikkea sitä jatkuvaa vastuuta ja asioista huolehtimista. Siksi on välillä purtava hammasta ja vain kestettävä noita TM:n pölväilyjä. Kun itse on tällainen täydellinen...*köh köh*

    Rentouttavaa viikonloppua kaikesta huolimatta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meidän viikonlopusta tulee kyllä rento. Sillä vaikka on yksin vastuussa, ja se on rankkaa, niin nää pojat osaa kyllä tehdä siitä vähän helpompaa ;-)

      Joo ei kannata kadehtia, ihmiset ei aina ajattele mitä ne sanoo. Sulle <3

      Poista
  2. Yhdyn kyllä asioihin ihan täysin!! Tuo "loma-asia" jaksaa muakin huvittaa, oon kuullut saman...

    Onneksi meillä on kumminkin Paljon asioita, jotka on PAREMMIN, kun sitä kakslahkeista ei ole siinä hyysäämässä...eikö? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot palannut <3

      Jep, siitä vois kyllä melkein tehdä oman postauksenkin, että mitkä asiat tuntuu olevan paremmin, koska sähän sen sanoit, niitäkin on!

      Ihanaa viikonloppua ja päivitystä odotellessa.

      Poista
  3. Minäkin kunnioitan ... en ole ollut silloin yksin kun lapset syntyy ja lapset kasvoivat , vaikka olinkin paperilla naimisissa- oli mies aina jossakin kaukana töissä ja koko vastuu kahdesta pojasta :6 kuukaut. ja kolme vuot. lapsesta oli mun olkapäällä ... mut silloin ei kuvitellut että voi olla toisin . Oli mulla mies . joskus tuli ja meni -.. vastuu vaan oli minulla ja kaikki huolet ja murheet .. lapsistani ja kodistani ja ei mitään lapsirahoja silloin Eestissä ei annettu. Oli kyllä kauhea raskasta mutta tosiaan en tiennyt että voi olla toisinkin .. nyt tiedän ja olen Marjaana sun olkapäällä "istumassa" ja tsemppamassa sua - muista sen . Kiitoksia mahtavasta punaisestä yllätyksestä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kovasti tutulta tuo mitä kirjoitit, vaikka mulla ei koskaan onneksi ole ollut kahta pientä lasta yksin hoidettavana. Nythän tää ihan menee kun on jo isoja molemmat!

      Kiitos Nata, sä oot ihana <3

      Poista
  4. Kylläpä olikin ärsyttävä lehtijuttu taas :) ihan kuin se olisi aina se isä, joka puuttuu! Ja kyllä ne homeiset tähteet löytyy kaksinhuoltajienkin jääkaapista, jos mies ei ole mikään syöttösika joka tyhjää jääpin ruuista. Jos sukka tippuu, se lojuu siinä meilläkin niin kauan, kuin teen jotain tai käsken jotakuta muuta tekemään jotain. Tilavat vaatekaapit -osio taas kuulosti lähinnä yksineläjän, eikä yksinhuoltajan touhulta. Kyllä siellä kylppärissä saattaa muitakin käydä, ja aina ne lapset ei oo pikkulapsia. Voin sanoa, että teini-ikäisellä tytölläkin voi olla sitä kosmetiikkaa hyllyjentäytteeksi. Ja naisetkin osaavat korjata paikkoja, ei kaikkeen tarvi ammattilaista tai ystävää. Ja mitä vielä... niin, raha. Rikkaalle yksinhuoltajalle varmaan voi tulla vastaan lentokenttiä ja vieraita kaupunkeja.

    Ei pitäs aina provosoitua, mutta mie nyt oon tämmönen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mustakin tuo oli sävyltään sellainen höpöhöpö eikä siihen henkiseen taakkaan kiinnitetty huomiota juuri lainkaan. Se se kuitenkin varmaan taloudellisten vaikeuksien lisäksi on se isoin juttu.

      Toi kosmetiikkajuttukin on niin totta, tosin poikalasten kanssa en tullut sitä ajatelleeksi. Ja omat kosmetiikat nyt mahtuu pieneen pilupussukkaan ;-)

      Poista
    2. Teillä kylppärin hyllyt siis ammottaa tyhjyyttään :)

      Poista
    3. Ne ei ihan, mutta sanotaan nyt vaikka niin, että paljon enemmänkin mahtuis ;-)

      Poista
  5. Nostan sinulle hattua (jota ei oikeasti kyllä ole, mutta hengessä kuitenkin!) ja muistelen sitä aikaa, kun mies oli reilut kolme kuukautta aina viikot Helsingissä kurssilla ja tuli viikonlopuiksi kotiin Hankasalmelle. Olin äitiyslomalla silloin ja lapset olivat iältään reilu 2,5 v ja 6 kk. Kun selvisin siitä, luulen selviäväni mistä vain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, hurjalta kuulostaa! Meillähän ikäero on suuri ja kuopuksen ollassa pieni jaettiin hoitovastuu tasan. Toki olin yksin esikoisen kanssa ja se olikin sitten aika rankkaa... Mutta hengissä ollaan ja virtuaalinen hatunnosto siitä meille kummallekin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana