Sivut

perjantai 4. joulukuuta 2015

Itkuiita

Ihanaa olla tällainen itkupilli. (No ei todellakaan...) Eilen menin pahaa-aavistamatta ennen iltavuoroa paikalliseen pankkiimme joulukahveille. Siellä esiintyivätkin yllättäen alakoulun tiernapojat jotka keräävät esityksellään leirikoulurahoja. Jotenkin onnistuin liikuttumaan oikein todella niin että kun kulkivat kypärineen pyytämässä lanttia, piilottelin jo heidän opettajansa takana kyyneleet poskille tippuen. Äh! Herkkyys on hyvä asia ja olen tottunut itkemään milloin mistäkin asiasta ja mielenhäiriöstätilasta, mutta julkisen kyynelehtimisen kanssa en ole edelleenkään ihan sinut. 



Kukas liikuttava kaveri se sieltä meitä vakoilee?



Minua liikuttaa yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen, lasten esiintymiset, ylpeys omista ja toisten lapsista, kiitollisuus siitä, että saan olla mukana tässä yhteisössä. Ne siis liikuttivat eilen pankissa. 

Liikutun joskus myös joistain uutisista, mutta enää harvemmin. Musiikista. Pomo piilossa ohjelman lopusta, kun työntekijät saavat palkkion (joo, ihan tosi). Siitä, että pojat ovat niin ihania, kuopus myös näyttää tunteensa varsin herkästi. Viimeksi toissapäivänä liikutuin, kun hän halasi minua ja totesi rakastavansa. Esikoinen liikuttaa minua aikuismaisella olemuksellaan, rastoillaan, sillä, että on oma erikoinen ja erityinen itsensä, uskaltaa olla. Ja että on minun poikani - miten minulla VOI olla päätä pidempi 17-vuotias lapsi?!?

Ystävien tuesta ja empatiasta aukeavat vuolaimmat hanat. Sama koskee teitä. Jos joskus saan oikein tsemppaavan ja/tai lämpimän kommentin, saatan itkeä solkenaan täällä koneen takana. Myös toisten ihmisten vaikeat kokemukset koskettavat, luettuinakin, toisinaan ihan kyyneliin asti.

Mikä sinua liikuttaa?

10 kommenttia:

  1. Minusta on ihanaa, että teidän kylällänne on vielä tuollaista yhteistä toimintaa.
    Minä olen tuollainen samanlainen itkupilli. Miestä aina hymyilyttää kun mua itkettää tv-ohjelmat ja elokuvat. Silloin tällöin olen katsonut tuota Pomo piilossa sarjaa ja se liikuttaa aina. Liikutun myös lapsista ja siitä, että he uskaltavat olla oma itsensä. Itse olen aina pyrkinyt olemaan kaikkia miellyttävä ja kiltti tyttö, joka ei siis ole ihan hyvä asia. Mutta on hyvä, että meitä ihmisiä on erilaisia ja meille liikuttuvillekin on tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla toisesta itkuiitasta ;-)

      Ja samanlaiset on liikutuksen kohteetkin, näemmä. PAri tuntia ja sitten alkaa sullakin viikonloppu. Mä jo otin parin tunnin aamupäivätirsat. Oikein hyvää viikonvaihdetta!

      Poista
  2. Liikutun aika harvoin. Yksi takuuvarma on elokuvan 'Täällä Pohjantäden alla' juuri se loppu, kun Akseli palaa elinkautisesta takaisin kotiin. Sitten Lasse Mårtensonin kappale Pävänkakkara saa minut aina itkemään. En voi kuunnella, laulaa enkä edes soittaa sitä! Esikoisen häissä elokuulla toki itkin hieman...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki taatusti sellaisia, että saisivat mutkin itkemään. Mutta meitä on erilaisin hanoin varustettuja ja mulla vaan valskaa varsin herkästi.

      Loistavaa lomasenjatkoa!

      Poista
  3. Marjaana ,terve, täällä myös itkupilli vollottaja... tiedätsä viimeksi rupesin äänellä itkemään, kun näin meidän uusia keittiökaappeja jota oli asennettu meille. Olit vaan niin ihania , kauniita ...voi . minä liikutuin todella . Mutta lapset , vanurit , rakkaus, liikutta mua ja kun mu pikkuinen lapsenlapsi sanoo minulle hali ja pusu ja rakastan sua mummo tää on liikuttavaa ja ihanaa... tänään myös liikutuin ,kun tuli kaunis käsitekoisesta kauniista paperista kirjekuori ja siellä joulutervehdys, Kiitos Sinulle Marjaana ! Hyvää yllätyksellistä joulukuuta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      Ihanaa, että on muitakin itkupillejä ;-) voin ihan hyvin kuvitella, että minäkin rupeaisin itkemään keittiönkaapeista.

      Sinne myös Nata ihanaa joulukuuta ja joulun odotusta!

      Poista
  4. Kiitos Marjaana <3 Postipoika kävi meilläkin tänään :D

    Tänään on kirjoiteltu meistä tillittäjistä - minä jo taas niiskutin, kun luin sun päivitystä.
    AM muuten sanoo, että se kuulee mun hengityksestä, milloin mä "yritän olla itkemättä" - kun ei ihan joka kadonneen tv-koiran perään omastakaan mielestä tarvis itkeä :D

    Mistä tuli mieleen; yhtenä iltana tuli elokuva "Minä olen Sam", jossa pääosassa oli Sean Penn.
    Elokuva oli todella koskettava ja minä tuhisin tässä omalla sohvallani koko sen ajan. Ja huomasin, että kyllä tuo AM:kin nieleskeli useamman kerran :)

    (Elokuva kertoo kehitysvammaisen yksinhuoltajan Sam Dawsonin yrityksistä kasvattaa tytärtään Lucya. Tyttären kouluvaikeudet johtavat lastensuojeluviranomaisten väliintuloon. Sam menettää huoltajuutensa, mutta saa puolelleen vaikutusvaltaisen naisjuristin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pidätän hengitystä ja koitan ajatella jotain ihan muuta (niin kuin säkin kerroit tekeväsi) mutta pankissa se ei auttanut ;-)

      Ehkä paras repeäminen oli taannoin Hiljaiset sillat -leffassa tätini kanssa. Olin vast ikään eronnut pitkäaikaisesta poikaystävästäni ja kokenyt sellaisen kielletyn suhteen jota elokuvassa kuvattiin. Se sai kaikki mahdolliset hanat auki, ja päätin, että annan vaan kyynelten tulla enkä pyyhi niitä, niin sitten täti ei ehkä huomaa. Kun elokuva loppui, paita oli märkä napaan asti.

      Poista
  5. Eikä :-D Mä hokasin nyt vasta, että mä oon nimennyt "sun otsikolla" omani pari päivää myöhemmin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin saman ja hymyilytti ja nauratti ;-) Oot ihana!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana