Sivut


sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Sähköistä tai sitten ei

Voi mikä ihana viikonloppu meillä on ollutkaan. Taas tuli todistettu, että onni tulee ihan muista asioista kuin maallisesta mammonasta. Se on ollut hetkellisesti ihan totaalisen finito (älä äiti huoli, lapsilisä on jo käytännöllisesti katsoen tilillä) mutta silti on henki pysynyt hyvänä ja mieli vielä parempana. 

Perjantaina oli mielettömän kaunis ilma ja avasimme terassikauden. Esikoinen auttoi minua raahaamaan ulkovarastosta pöydän ja jokusen muunkin asian ja kun olimme saaneet tavarat paikoilleen, nautimme jäätelöt ja ihmettelimme ihanuutta. Esikoinen meni menojaan ja me jäimme pystyttämään kuopukselle "hobitin koloa", ja sellainen kumma kötöstys saatiinkin teltastamme aikaiseksi. Kelpasi kuitenkin leikkiin oikein hyvin. Minä vielä mylläsin vähän mansikoita ja sitten rauhoituin lukemaan ilta-aurinkoon. Sitä multaa pitää hakea jahka tosiaan talous antaa periksi, niin pääsisi muutakin tekemään.





Lauantai oli keliltään kurjempi, oli ihan hurja tuuli. Sähkötkin olivat poikki peräti viisi tuntia. Kuopus oli kaverillaan kylässä kun katko alkoi, ja hänen äitinsä oli kutsunut minut kotiinhakemisreissulla sitten kahveille. Kahvi jäi saamatta ja pakkasesta napattu piirakkakin oli osittain vielä riitteessä. Mutta herkkua oli mehunkin kanssa, en valita! Esikoinen oli ajellut R-kioskille aamukahveille ja siitä keksin, että voisimme kerätä kimpsut ja kampsut jä käydä poikien kanssa kirjastolla syömässä. Mikro toimi oivallisesti, kun katko ei sinne saakka ulottunut. Oli kuulemma puu kaatunut linjan päälle ja vissiin vielä muuntajakin syttynyt siinä hässäkässä palamaan.

Sauna meni tavanomaista myöhempään ja Avara Luonto jäi kokonaan katsomatta, mutta lauantailta kuitenkin tuntui. Tuli taas huomattua, että kovin olemme sähköstä riippuvaisia. Siksikin haluaisin kodin, jossa on lämmönlähteenä myös sekä takka että puuliesi. Kävisi siinä ruoan lämmittäminen ja veden keittäminen näppärästi. Tietysti kesäkelejä varten pitäisi olla pieni kesäkeittiökin. Äh, taas minä haaveilen...

12 kommenttia:

  1. Jaa, teillä on sitten ollut oikein kunnon myteri. Meillä vaan vähän tuuli. Mutta on kiva, että on tuollainen kirjasto, jossa voi käydä mikrottelemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on sattunut molemmilla viime kerroilla onneksi niin, että jostain syystä siellä on sähköt pysyneet. Edellinen kerta oli kuopuksen synttäreitä ennen, kun halusin saada sen syömään jotain kunnollista alle ennen herkkuja. Nyt käytiin koko poppoo, ja on se kätevää ;-)

      Ja se tuuli, oli se kyllä aika paha. Vieläkin tuulee ja on pirun kalsaa!

      Poista
  2. Tai sitten sulla on tulevaisuudessa koti, jossa on myös aggregaatti :]
    Mulla on esim marjoja pakkasessa niin paljon että sekin puolsi sitä notta automaagisesti starttaavan vekottimen teknistilaan halusin. Tai sit vaan tottumus kun landepaikassani oli sellainen myös vaikkei mitään lypsykarjaa ollutkaan.
    Yövytkö teltassa vai onko tuo naapurin puolella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aggregaattia kaipasimme kuopuksen kaverin äidin kanssa, koska emme saaneet kahveja. Sellainen on siis hankittava myös - ja se puuliesi ;-)

      Teltta on oma ja omalla puolella. Kukaan ei toistaiseksi nukkunut siellä, ja eilen se piti jo purkaa kun meinasi lentää tiehensä.

      Poista
  3. Hei, aina saa haaveilla <3
    Tietäisitpä vaan, kuinka monta iltaa meillä on selattu asuntojen myynti-ilmoituksia "joskus sitten kun..." Ehkä jonain päivänä, me vielä asutaan ihan eri puolella Suomea :)
    Tai sitten me asutaan koko loppuikämme tässä ja haaveillaan ja haaveillaan ja haaveilaan.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveita pitää kyllä olla, mutta mä oon toisinaan aika lannistunut omieni suhteen...

      Mut hei, muuttakaa tänne ;-)

      Poista
    2. Hei huono ajatus sekään :)

      Poista
    3. Siis piti kirjoittamani, että "Hei ei..." ... mä taas oikaisin näköjään :)

      Poista
    4. Saa oikoa, tosin mä luulin, että se oli vaan ihan tavallinen kirjoitusvirhe.

      Poista
    5. Mutta siis olispa mainiota, me saatais varmasti puolet maakunnasta sekaisin ;-)

      Poista
    6. No se nyt vielä puuttuis :) Voikohan ihmisiä häätää koko maakunnasta sen perusteella, että ne ei osaa käyttäytyä? Tosin olenhan mä asunut täälläkin....mulla on ollut erinäisiä "epämääräisiä" kavereita eikä meitä ole edes poistettu mistään rakennuksista. Katsottu vain ns. pahalla silmällä....

      Poista
    7. En usko että sellaista perustetta löytyis, joten rohkeesti vaan!

      Pahat silmät ei meitä haittaa...

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana