Sivut


maanantai 4. toukokuuta 2015

Kahvia vai teetä?

Olenkohan koskaan kertonut teille, että olin joskus kaukaisessa nuoruudessani töissä Robert Pauligin paahtimo-kahvilassa Katajanokalla? Sitä ennen olin totaalisesti teetyttö, mutta työn puolesta oli pakko opetella myös kahvinjuonnin salat. Kun kyse oli seinän takana vasta paahdetusta ja sitten aivan juuri ennen juomista oikealla tavalla jauhetusta kahvista, olin aika pian myyty. Edelleen ajattelen lämmöllä appelsiini- ja minttusuklaacappuccinoa, jota siellä valmistin ja join. Opin tietysti myös oikeaoppisen maidonvaahdotuksen salat. Aika pian vaihtui siis teenjuonti kahvin lipittämiseen. Ensimmäinen tähän muutokseen liittyvä ostos oli pieni pressopannu. 

Nyt vuoden vaihteessa onnistuin vähentämään tapakahvinjuontia ja tällä hetkellä saattaa mennä vahingossa päivä parikin, etten juo kahvia ollenkaan. Ensimmäisenä aamulla juon sitruunavettä ja sitten smoothien. Vasta tämän jälkeen on kahvin aika, jos on työpäivä. Töissä meillä on Moccamaster ja kahvi on näin ollen ihan hyvää. Kotona olen palannut juurilleni ja käytän pientä pressopannua juoman valmistamiseen. Myös maidonvaahdotin kuuluu vakiovarusteisiin, koska en osaa juoda kahviani mustana. Viimeisin höyrähdykseni oli kahvimylly, jonka tulin hankkineeksi hetken mielijohteesta luettuani tämän artikkelin ja palauttaessani mieleeni kahvipaahtimo- ja kahvilatyössä oppimiani asioita. Kuten jutussakin sanotaan, itse jauhaminen ei välttämättä tule kalliiksi. Satsasin tuohon vempeleeseen postikuluineen parikymppiä. Tuttavan liikkeestä saan ihania reilun kaupan kahvipapuja, kun käyn lähikaupungissa.




Vasemmalla maidonvaahdotin.
etualalla presso ja keskellä/takana
kahvia jauhava mylly



Onhan tämä vähän sellaista hifistelyä, mutta oikeasti asiaan perehtyneet tahot satsaavat harrastukseensa tuhansia euroja ja ostavat erilaisia kahvikoneita, jotka jauhavat pavut ja tekevät tuoretta mustaa kultaa. Minulle riittävät nämä, ja vähän huvittuneesti suhtaudun itsekin tähän puuhaan.

Saako teille olla kahvia vai teetä?

24 kommenttia:

  1. Ei kumpaakaan. :] Kylmä vesi toimii "kahvina" kyläpaikoissa ellei vesikaakaoon ole mahdollisuutta. Kahvin tuoksu on kyllä hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvi tuoksuu kyllä usein paremmalle kuin mitä maistuu, se on totta!

      Poista
  2. Periaatteessa olen teen (valkoinen, vihreä, harvemmin musta) juoja, mutta voin juoda kahviakin eikä se vie yöuniani tai tee muitakaan 'temppuja'.

    Pääsiäisenä joimme anoppisten Kuubasta tuomaa kahvia ja jopa minä tuohisuu maistoin eron. Naton mies, joka on tarkka kahvistaan, sanoi, että suomessa kahvipavut poltetaan paahdettaessa, josta syystä kaikki suomalainen kahvi on kitkerää. Valitettavasti taisi olla oikeassa, sillä se kuubalainen kahvi oli todella hyvää ja aromikasta, pehmeän makuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän nolottaa tää hifistely, mutta Suomessa juodaan usein myös varsin vaaleapaahtoista kahvia. Mun makuun tumma on pehmeämpi ja parempi (puhun kahvista, puhun kahvista puhun kahvista... ;-)

      Ja tuossa itsejauhetussa huomasi ystäväkin kyllä eron. Ei oo tuohesta keski-ikäis(tyvi)en naisten suu!

      Poista
  3. Mä olen juonut kahvia vasta neljä vuotta. Siihen asti vihasin sitä, eikä mennyt kupillinenkaan kyläpaikassa alas, ei sitten millään!
    Teetä mä edelleen lipitän enimmäkseen, mieluiten vihreää tai valkoista. Mustakin toki menee hyvin. Kahvia en keitä kotona itselleni ollenkaan, eli vapaapäivät menee kahvitonna. Töissä tulee juotua muiden seuraksi... jos ehtii. Silloinkin kyllä kahvissani taitaa olla enemmän maitoa kun sitä kahvia :) Kahvi tosiaankin tuoksuu huomattavasti paremmalle kuin maistuu. Saiskohan aamuihin sellaisen kahvintuoksukoneen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvintuoksukone kuulostaa hyvältä - tosin toi mylly toimii sellaisenakin: se levittää ihanasti vastajauhetun kahvin tuoksua. Mun kahvi on edelleen myös varsin maitopitoinen, joten samoilla linjoilla ollaan.

      Teen mä miellän sellaseksi, jota juon kun oon kipeä ;-)

      Poista
  4. Minulle maistuu sekä kahvi että tee. :) Mä juon kahvin yleensä mustana ja ilman sokeria samoin kuin teen. ;)

    Kahvin tuoksu on ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mylly antaa ihanat kahvipavun tuoksut!

      Mä just opettelin pois sokerista kahvissa mutta maitoa pitää edelleen olla -ja paljon ;-)

      Poista
  5. Ainakin yksi kupillinen kahvia on aamulla saatava, vaikka sitten minkälaista kuraa, muuten tulee pää kipeeksi. Nautintoaineena sen laadulla on sitten jo vähän väliäkin.

    Mutta en ole kyllä samaa mieltä tuosta papujen polttamisesta, kun suomalainen kahvimaku suosii vaaleaa paahtoa. Itse en osta koskaan tummapaahtoista tai sellaista "oudompaa" kahvia, jossa ei mainita paahtoastetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä onnistuin vierottamaan itteni siitä pakkokupillisestakin vuoden vaihteessa, ja viikonloppuisin juon yleensä vasta päiväkahvin jos juon ylipäätään. Eikä tuu päänsärkyä. Arkena toki töissä on saatava kahvia, sen on se seurakin, vähän niin kuin Helmikin sanoi.

      Me juodaan tosi vaaleapaahtoisia kahveja ja jostain syystä ne maistuu mun suussa kitkerämmiltä kuin tummapaahtoiset. Mikä lie valuvika - suussa siis ;-)

      Poista
    2. Mä en enää kestä Juhlamoskaa tai Kultakatriinaa ollenkaan (jota äitini suosii). Reko on aika kallista, mutta ah niin hyvää <3 Viime kesänä vein omat kahvit mökillekin, kolmeksi viikoksi viisi pakettia riitti hyvin :)

      Poista
    3. Reko on munkin suosikkini, se tumma. Ja tietty luomuna ja reiluna kauppana!

      Poista
    4. Rekoa ostamalla on helppo tukea reilua kauppaa ;)

      Poista
  6. Kahvia kiitos, mieluiten Rekoa. Meilläkin on mylly, parinkympin hintainen sekin oli, mies hankki vaikka juo vähemmän kahvia kuin minä. Ainoa ongelma on oikeastaan Rekon saaminen papuina, mutta hätyätilanteessa käy Pauligin Parisiennen pavut.

    Mutteripannujakin olisi kaksin kappalein, mutta mokomat eivät toimi induktioliedellä. Määh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mutteripannu on jäänyt vähälle käytölle nykyään, kun ei ole muita (aikuisia) kahvinjuojia talossa. Menee liikaa hukkaan.

      Mä taisin bongata Rekoa papuina mun lähimarketista, mutta pitää perjantaina tarkistaa tilanne!

      Poista
  7. Teetä kiitos, siitä oikein pidän :) Join kahvia ennen, mutta sain siitä aikamoisia oireita, niin oli pakko lopettaa. Joissakin kyläpaikoissa juon edelleen kahvia, kupillisen kestän, mutta enempää juuri en. Menee vatsa sekaisin, menee yöunet ja jos oikein paljon juo, niin tekee mieli vetää ranteet auki, siis kun ahdistun ja masennun esimerkiksi kolmesta kupillisesta mustaa kahvia. (Joo en ole ihan normaali fysikaaltani, olen kyllä huomannut :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei koskaan kahvi ole aiheuttanut unettomuutta, mutta tärinää kylläkin, jos oikein paljon juon. Niin me ollaan ihmiste erilaisia ;-)

      Poista
  8. Ilman muuta teetä, kiitos! Kotona juon aamulla kupillisen mustaa teetä maidolla ja töissä kaksi kupillista maustettua teetä ilman maitoa päivän aikana. Siinäpä se sitten on. Kahvi menee vain konjakin kanssa ja silloinkin jätän kahvin mielelläni pois. Se ei vain sovi minulle.
    Olin muuten siellä Kajaanissa viime viikolla ja teillekin näytti yhdestä käännöksestä olevan vain parikymmentä kilometriä, mutta takaisin tultiin suorinta tietä ja vauhdilla, sillä se kaamea lumisade saavutti meidät Orivedellä ja satoi siitä Tampereelle asti. Ja äidin autossa oli tietysti kesärenkaat. Joten en edes ajatellut pientä koukkausta teidän kautta. Tällä kertaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot kyllä tervetullut milloin vain!!!

      Onneksi matka meni kesärenkaista huolimatta hyvin.
      Tuo "Kahvi menee vain konjakin kanssa ja silloinkin jätän kahvin mielelläni pois" nauratti mua. Mulla taas ei mene se konjakki eikä mitkään ruskeat viinakset. Hrrr

      Poista
  9. Juon molempia mielelläni, mutta kahvia enemmän. Töihin vien omat teepussit, sillä siellä ei saa kuin kamalaa pahviteetä... ei siellä kyllä saa hyvää kahviakaan, sellaista automaattijuomaa, josta tulee lähinnä paha mieli. Mieluiten minäkin juon tummaa paahtoa maidolla ja ulkomailla juon mustana (turkkilaisestakin pidän), siellä kahvi on aina hyvää =).

    Nuo sun välineet on kyllä houkuttelevia, mutta jostain pitäisi luopua, jotta meidän keittiöön mahtuisi enää mitään uutta ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä esikoinen juo iltaisin teetä ja haetaan sitä naapurikaupungista yhdestä ihanasta luomukaupasta. Nyt ollaan ruvettu oikomaan, koska Clipperin teet on niin hyviä ja niitä saa täältä maaltakin!

      Mä just katoin, että mulla on kaamea määrä elektroniikkaa esillä, kun noiden lisäksi on tietty vedenkeitin (joka onneksi peittää nää mutta melkein taakseen) ja sitten tuoreruokailussa päivittäin tarvitsemäni monitoimikone ja mehulinko on esillä myös...

      Poista
  10. Teetä, kiitos. Mielellään vihreää tai valkoista, mutta mustakin käy. Jotain muuta kuin tavallista Liptonia, jota juuri tänään käynyt ystäväni juo, vain ja ainoastaan sitä :) Se on jo vitsi ystäväpiirissä.
    Kahvia olen opetellut taas juomaan, n. 25 vuoden jälkeen, maidolla ja sokerilla. Oikealla sokerilla, ei millään makeutusaineilla, hyi olkoon, pois se minusta. Mieluummin sitten ilman sokeria, vaikka se pahaa onkin.
    Aamuisin ja iltaisin juon kuitenkin teetä, kahvia juon vain päivällä, kylässä tai kahvilassa. Kotona on kyllä kahvinkeitin (kohta 30 vuotta vanha, "yhteenmuuttolahjaksi" saatu :D), kaikenlaisia muita kahvinkeittoon tarkoitettuja härpäkkeitä, mutta AM juo pikakahvia ja mä en juo kahvia kotona lainkaan.
    Töissä ei tullut mieleenkään juoda automaattikahvia, eikä kyllä sitä keittimellä keitettyäkään; kun ei tiennyt kuka sen milloinkin on keittänyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lipton ei tipu mullekaan, eikä mikään, missä on bergamottia, hrrr.

      Meillä esikoinen juo pikakahvia, koska siinä on vähemmän kofeiinia ja mä olen nipo ;-) No, etsin kyllä sille hyvän tummapaahtoisen ruomupikakahvin Lidlistä, joten ihan on ollut tyytyväinen.

      Kahvi onkin parhaimmillaan sillai nautintoaineena, kuppi silloin toinen tällöin - ja silloin siinä voi olla vaikka kermaa. Mä just nautin edellisellä kaupunkireissulla jonkun trendikkään Cafe Mocan joka oli kuorrutettu kermavaahdolla ja ällömakeaa

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana