Sivut


tiistai 21. huhtikuuta 2015

Raparperin alla

Olo ei vieläkään ole aivan normaali ensiapukurssin jäljiltä. Eilen töissä olo muuttui kurjaksi, ja koitan loppuviikon ottaa sielläkin rauhallisesti, tehdä vähän lyhempää päivää. Jospa sitä pikku hiljaa palautuisi? Iltapäivällä oli kaunis, vaikkakin tuulinen ilma. Koitin vähän nautiskella ulkoilmasta, mutta tuuli teki haravoinnin lähes mahdottomaksi. Eikä se kyllä ollut parasta mahdollista viihdettä jo ennestään pihiseville keuhkoillenikaan. Päädyin sitten vaan istahtamaan lehden lukuun ja nauttimaan auringosta. Kyllä se kesä sieltä tulee!



Lehteä pukkaa...


Iltapäivä ja ilta menivät rauhaisissa merkeissä. Nuhjasimme sohvan nurkassa katsomassa Australian Master Chefin finaalia kotiin palanneen kuopuksen kanssa. Esikoinen oli kaverillaan ja tuli vasta illaksi kotiin. Jospa tästä vähän piristyisi kun kunto taas kohenee?


***

Voi kun minua harmittaa, etten saa teille välitettyä kuopuksen tajunnanvirtaa. Eilen pohdinnassa oli mm. pupun päänsisäinen maailma, ja se, voiko pieru muuttua röyhtäykseksi. Ihanaa, että se on taas kotona!

14 kommenttia:

  1. Ihanaa, sullakin on tuollainen ruttu, niinkuin Rantiksella :) Saa olla kyllä aika pieni, että tuon alle mahtuu...

    Ja joo, kyllä se kesä tulee haravoimattakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellanen minisammakko voisi tuolla raparperin alla pitää sitä kultaista kotia!

      Kattelin tänä aamuna pihaa sillä silmällä, että ehkä kuitenkin pitää vähän kerrassaan haravoida loputkin (niin kun mulla olis isokin piha ;-) - niin kivalta näytti se kohta jonka eilen jaksoin/pystyin.

      Poista
  2. Meillä asuva vanhin lapsi luulee sieneksi meidän raparpereja. Niitä ei saa hänen tiedon mukaan syödä koska voi olla huono sieni. Hyvin mennyt oppi perille ettei sieniä saa imuroida suoraan maasta ennen varmuutta mitä ne on.

    Mitä pupun päämaailmassa pyörii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvin on mennyt oppi perille, totisesti. Ehkä mä raparperiä tuollaisenaan suosittelisi syömäänkäään, eikös ne lehdet oo vähän liian stydiä tavaraa?

      Pupun päässä pyörii kuulemma kerrallaan vain yksi ajatus, esim ruoasta, "mitähän se velipoika touhuaa", "mistä tuo ääni tulee", "mikä tuo iso mötikkä (=ihminen) on?", ja sitten loput liittyivätkin erinäisiin ruumiintoimintoihin ;-)

      Poista
  3. Sulla ei kyllä tule aika sen kuopuksen kanssa pitkäksi. Ehkä kaipasit häntä sunnuntaina?
    Toivotaan, että olo pikku hiljaa kohenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mulla vähän oli ikävä? Ainakin eilen ja tänä aamunakin piti halia vähän päästä. Ensi viikonloppu vietetään porukalla kotona - mukavaa!

      Teen tänään lyhemmän työpäivän ja toivon, että olo kohenisi viimeistään pe-la-su -vapailla.

      Poista
  4. Meilläkin on jo kaksi rapanperin alkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin söpöjä - ja mulle just niitä kevään merkkejä!

      Poista
  5. Voi höh ja mur sun kurjistuneelle ololle! Onneksi sulla on tuo mahdollisuus, että voit ottaa kevyemmin.
    Niin.....voishan sitä ajatella, että jollei se ilma pääse alakautta ulos, se yrittää yläkautta. Lapsen päässä vois olla ihan loogista? Mutta on se mainio veikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta noinhan se just menee - röyhtäisyn ja pierun suhde... ;-) Paitsi että jostain syystä se haju katoaa matkalla alhaalta ylös!

      Mä sinnittelen, ja onneksi tosiaan on mahdollista vähän joustaa.

      Poista
  6. On se kyllä viheliäinen juttu, että hometta siellä, hometta täällä. Mikä meni rakentamisessa pieleen..monikin asia varmaan. Kiire ja kustannus ehkä päällimmäisinä?

    Ihanat lapset sinulla :-)
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuopus on kyllä ihan omaa luokkaansa. Tänään taas aamulla kuuntelin sitä ihän äimänä. Mitä juttuja!!!

      Rakentamisen laatu on kyllä luvattoman huono usein. Ja sitten kun mä olen niin pahasti altistunut, niin se ei auta asiaa. Tosi monet jutut aiheuttaa oireita.

      Noo, onneksi koti on puhdas ja terve!

      Poista
  7. Voi miten raparperi jo kasvaa... vähänkö haluaisin itsellenikin raparperia. Sen jälkeen kun luovuttiin viljelypalstasta olen raparperivajeessa ja vähän viinimarjavajeessakin.

    Kyllä pieru voi kulkeutua röyhtäykseksi, mutta vain miehillä! (Jos et kerro muille, niin paljastan, että olen aina vakuuttanut pojalle, ettei naisilta pääse tuhnuja eikä röyhtäyksiä ;-))

    Toivottavasti olo kohenee pian, ainakin nauru tekee mielelle hyvää =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun äiti vakuutti mulle ihan samaa ja mä onneton uskoin sitä aika pitkään. Sitten se paljasti, että se käy vessassa tuhnuilemassa (sittemmin se on vapautunut... ;-)

      Musta toi raparpesi on yksi niistä ihanimmista kevään merkeistä. Tänään rääkyi lokit ja sen mä lasken jo melkein kesän merkiksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana