Sivut


keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Hyvästit

Eilen oli tarkoitus jättää pääsiäiselle ja myös kynttiläkaudelle hyvästit. Poltin viimeisen tuikun ja aion ostaa niitä lisää vasta syksyllä. Kyntteliköt ja alustat piti kerärä pois yhdessä pääsiäiskoristeiden kanssa. (Uskokaa tai älkää, minä riisun jopa virpomavitsojen koristeet terassilla siisteyssyistä ja säilön ne seuraavaa vuotta varten. Kuopus pääsee taas koristeluhommiin vuoden päästä, tiedän, että hän ainakin vielä ensi vuonna on siinä iässä, että palmusunnuntain virpomishomma kiinnostaa.) Äitini tuomat tulppaanitkin säilyivät varsin hyvinä pitkään. Oli hyvä pääsiäinen, ja se piti panna pakettiin. Mutta toisin kävi. Pupu halusi edelleen jäädä hyllylle syömään porkkanaa ja oli pakko antaa periksi. Myös kynttiläasiassa tuli käänne, ikävä sellainen. Ostin muutaman muistokynttilän esikoisen ja minun poltettavaksi.






Kuopus tosiaan tuli kotiin maanantaina ja palasimme arkiseen olemiseen kolmisin. Paitsi että koko viikko on yhtä arvailua sen kanssa mikä päivä oikeasti on. Tilannetta ei lainkaan paranna se, että kuopuksen kurkku oli sen verran kipeä ja ääni kulki käheästi ja katkonaisesti, että olimme eilisen suosiolla kotona. Esikoinen samoin valitteli kurkkuaan, joten lepäsivät molemmat. Päivät siis totisesti ovat suloisesti sekaisin. Edelleen.



Tämän vuoden
pääsiäisaskartelut
(kuopus 9v)



Emme välttämättä pääse tänäänkään liikkeelle, mutta välillä se on tällaista. Onneksi on koko pääsiäisen ajan vaje paikattavana. Ja suunnaton onni siitä, että pojilla on vain vaaraton flunssa.

16 kommenttia:

  1. Minulla on Kivi-tuikkuastioita ympäri vuoden olohuoneen pöydällä. Laiska kun olen, en viitsi laitella niitä pois ja ovat ihan kauniit siinä pöydällä.
    Onneksi pojilla on vain sitä flunssaa. Ja toivottavasti sekin alkaa olla parempaan päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta, yskä on ainakin vielä raastava, mutta kyllä se tästä.

      Mullakin on kivituikkuja, mutta kun laiska pölyjen pyyhkijä olen, kerään ne talveksi talteen ;-)

      Poista
  2. On erilaisia vuosia ja kausia, anna kynttilöiden ja koristeiden olla jos se tuntuu oikealta :)

    Mä huomaan, että kun olin neljä päivää kotona niin jo on silmissä roskan tunne ja pää tukossa, kun olen ollut päivän töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kertoo kurjaa työpaikasta mutta hyvää siitä tärkeimmästä - eli kodista! Siellä kuitenkin nukutaan ja ollaan isompi osa päivästä (ainakin meidän tunneilla).

      Ja totta, on erilaisia kausia, nyt kynttiläkausi jatkuu.

      Poista
  3. Meille ilmaantui virpomavitsojen mukana muutama pikkutipu, jotka laitoin ruohoon,( vaikken niin välitäkään. )Kissat oli ilmeisesti samaa mieltä, tiput löytyivät erittäin murhaittuina lattialta aamulla..
    Onko sulla kivituikkukokoelma vai muutama "vaan". Aika moni tuntuu niitä (ja eri värejä) keräilevän. Mulla on enää muutama, nekin myin silloin ahdingossa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kuolleita pääsiäistipuja ... ;-)

      Mä ostin joskus sillon eron aikana vissiin viisi omanväristä tuikkualustaa ja ne on mun kokoelma. Enempää en tarvi.

      Poista
  4. Mulla on myös Kivi-tuikkulaseja ympäri vuoden ikkunalaudoilla, värit vain vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Yhteensä niitä on n. 30 kpl. Tällä hetkellä esillä ovat keltaiset, lime-vihreät ja vedensiniset (vaaleat siis). Ja olohuoneen pöydällä niihin sointuvat kolme Mariskoolia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään värit!

      Sä oot parempi pyyhkimään pölyjä kuin mä ;-)

      Poista
    2. Juu, ja syksyllä tulee sun värit: oransseja ja ruskeita keltaisten lisäksi. Ja jouluna tietty tummat siniset, vihreät ja punaiset.

      *köh köh* Kas, mitäköhän meni kurkkuun (nim. strutsinsulkainen pölyhuisku pölyttymässä kirjahyllyn päällä...) ? ;D

      Poista
    3. Strutsin perssulat on parhaat ;-)

      Mun oranssi ja rusehtava ilmiintyy taas syksyllä kaapista. Oi, mutta eletään nyt ensin kesä tässä välissä!

      Poista
  5. Kynttilät on kivoja läpi vuoden, mutta ei ne valoisana aikana ole ihan niin kivoja... ei niiden valo näy, eikä niiden lohtua silleen kaipaakaan. Paitsi joskus.

    Mie muistan, kun lapsuudenkotona aina säästettiin joulupaperit ja -narut, mutta en muista että virpomavitsan koristeita olis kierrätetty... vaan erittäin ekologistahan se on.

    Täälläkin on käheä-äänistä porukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä otan ne koristeet talteen lähinnä siksi, ettei tarvi ostaa ensi vuonna uusia. Säästö se on pienikin säästö...

      Mulle kynttilät on syksyn ja talven juttu, Näin keväällä kun välon määrä lisääntyy, niitä ei kaipaa. Paitsi juuri ehkä tietyissä tilanteissa.

      Äh, tää on nyt jotain kylmettymisaikaa varmaan, kun on kylmä tuuli ja kuitenkin tekis mieli olla kevätvaatteissa. Toivottavasti potilaat tokenee pian!

      Poista
  6. Pääsiäinen on toisaalta mukavaa kun ihmiset saavat huilata pidemmän aikaa mutta meikäläiselle pitkät pyhät ovat liikaa. Lähinnä sen takia kun suurin osa normaali toiminnoista (kaupat, virastot etc.) ei toimi.

    Toivottavasti poikien tauti hellittää ja näin vuosin pitää muistaa se ettei ulkona ole niin lämmin kuin miltä siellä vaikuttaa. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kevät on kyllä vilustumisflunssien kulta-aikaa!

      Mä oon aika hyvä siinä, että ostan suunnitelmallisesti kaupasta monen päivän ruoat ja sitten ei häiritse ollenkaan olla montaa päivää vötkistellen kotosalla. Nyt pääsiäisenä sitä ei tarvinut tehdä (paitsi esikoista varten ennakkoon) mutta vaikka ihan normaalina viikonloppuna. Auto saa levätä perjantaista maantantaihin ;-)

      Poista
  7. Minullakin meni päivät sekaisin tällä viikolla. Tosin ei haitannut laisinkaan, että perjantai tuli äkkiä ja maanantaita ei ollutkaan (työpäivää siis).

    Tuikut meilläkin on laitettu pois, mutta Hangossa pääsisäislomalla ollessani hain rantahiekkaa itselleni. Laitoin sen juuri tuossa isoon lasipurkkiin ja kynttilän kaveriksi. Nyt kun iltapimeä on saanut, niin tuolla ulkona uusi kynttiläpurkki tuo vähän valoa ikkunaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska idea kynttilän kaveriksi!

      Mulla on viime kesänä kerättyä hiekkaa, kiviä ja muita tykötarpeita muistuttamassa, että aina se kesä sieltä taas tulee:

      http://marjaananmaja.blogspot.fi/2015/02/amerikkalaista-hapatusta.html

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana