Sivut


tiistai 10. maaliskuuta 2015

Aurinkoa!

No nyt se sitten muuttui pupuksi. Olemme joskus tehneet, kun esikoinen on ollut poissa, olohuoneeseen hänen ovensa eteen "pupun kolon". Nyt kuopuksen silmät laajenivat kun hän tajusi miten kauan veli on poissa. "Sittenhän me voidaan pitää sitä pupumajaa vaikka miten pitkään siinä paikallaan!"

Tosin eilen ei ehditty ihan hirveästi loikoilla, kun oli vanhempainyhdistyksen kokous jonka ajaksi kuopus meni kaverilleen. Einesviikotkin avattiin sen kunniaksi, kun piti saada nopea ruoka: kiviuunipakastepizzaa. Kuulemma ihan hirveän pahaa. Esikoiseenkin törmäsin pizzaa hakiessa. He olivat ostoksilla myös, ja heitin sitten pojat ja ostokset majapaikkaan, kun olivat innostuneet hamstaamaan vähän enemmän kuin mitä alun alkaen lähtivät hakemaan. Kaverin porukat olivat jättäneet ihanan avokätisesti ruokarahaa heille. Kävimme automatkalla hyvän keskustelun rahankäytöstä, suunnittelusta ja ruoan hinnasta. Hyvin ne pärjäävät, ei minun tarvitse huolehtia. (Oli silti mukava nähdä...)




Kummasti piristää tätä eloa tuo pieni hassu höpöttävä pupu.

"Mä haluasin olla jo niin iso, että voisin mennä kavereiden kanssa hengaamaan kylille ja pizzalle."

"Miten näytelijät pystyy pidättämään pieruja niin pitkään? Kun eihän elokuvissa koskaan piereskellä."

Hmm, pitää vähän valottaa leffantekoprosessia...



***




Eikä se tämä kymmenen päivän sääennustekaan ihan hirveän huonolta näytä!

8 kommenttia:

  1. Onpa kuopuksella ihana pupunkolo! Kyllä siellä kelpaa loikoilla. Ja kiitokset päivän hymyistä kuuluu myös hänelle!
    Tuo on monelle nykyaikuisellekin mahdottoman vaikea asia, tuo rahankäyttö nimittäin. Olen aina yrittänyt omiani opettaa miten pitää laskea mihin kaikkeen rahan pitää riittää ja esikoisesta olen ollut äärettömän ylpeä. Hän on pärjännyt omillaan nämä opiskeluvuodet. Vaikka on vain opintolaina ja -tuki, niin harvoin on joutunut pyytämään lisää rahaa kotoa. Tosin minä hoidan hänelle sähkö- ja puhelinlaskut, kun niihin ei tuo pieni tuki riittäisi millään. Hyvä, että saa vuokransa hoidettua ja ruokailut.
    Mukavaa ja aurinkoista viikkoa pilvisestä Turusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ON se jokaisen opeteltava aikanaan tuo rahanhallinta, ja hyvä kun pääsee vähän harjoittelemaan. Ruoka ei todellakaan ole ilmaista! Saat olla pojastasi ylpeä, koska nykynuorilla on kyllä vaikeuksia raha-asioiden kanssa ja hyvin hommansa hoitavia on taatusti vähemmän kuin ennen.

      Toivotaan, et huomenna Turkukin olisi aurinkoinen ;-)

      Poista
  2. Joo, koitetaan kestää tämä päivä niin huomenna taas paistaa :) Yrittää se nytkin vähän kurkkia pilvenraosta, mutta sadetta odotellessa...

    Se on hauskaa, kun lapsille riittää riemua tuollaisista sisämajoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna paistaa... ihanaa!

      Tän päivän ilma on toisaan sellainen, että sisämaja taitaa olla ainoa joka houkuttelee. Eilen kuopus leikki iltapäivällä myös ulkomajassa.

      Poista
    2. Ne teki sen TAAS! Poistivat huomiseksi merkityn auringonkuvan ja panivat pilven tilalle!!! Muuuur! Paitsi että forecan yltiöoptimistiset ennusteet näyttää vielä vähän aurinkoa - uskotaan niihin...

      Poista
    3. Meille jäi vielä pilven taakse aika paljon aurinkoa ;-)

      Poista
    4. Turhaa murehdin - paistoi se kumminkin tänään :) miks kaikki nyt pelottelee mua turhilla pilvillä ja nelosilla?

      Poista
    5. Huono päivä, mutta aurinkoinen keli jatkuu, älä huoli!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana