Sivut


torstai 26. helmikuuta 2015

Jump to the box

Kävimme ystävän kanssa eilen kaupungissa, ja jo oli aikakin vähän liikuskella ihmisten ilmoilla. Hoidimme vähän asioita ja minä jopa pitkästä aikaa katsoin alennusmyynnistä itselleni vähän uutta päällepantavaa. Sen verran on kiloja vuoden vaihteen jälkeen tippunut, että ajattelin juhlistaa sitä jollain tyköistuvammalla vaatteella. Haaveissa oli vaikkapa yksi Ihana Desigual. Minusta on ostolakkoni aikana tullut perin harkitseva ja vaateliaskin, joten en sitten kuitenkaan löytänyt mitään sopivan hintaista ja sellaista, mitä ilman en olisi voinut elää, vaikka yhtä hyvässä alessa ollutta suht varteenotettavaa ehdokasta sovitinkin. Mutta ei. Ihan hyvä piirre ihmisessä, jolla ei liikaa ole rahaa ja jonka vaatekaapit nyt eivät varsinaisesti ammota tyhjyyttään.

Kävimme sitten syömässä lempiravintolassamme ja minä olin pitkään ottamassa jotain mutta kuin sitä iänikuista caesarsalaatia, semminkin, kun kaikki pääruoat siellä olivat tarjouksessa ja kymmenen euron hintaisia. Ystävä söi maukkaan nieriäannoksen, mutta minä en voinut itselleni mitään ja tilasin taasen sen kaupungin parhaan salaatin. Jotain tämä raakaruokailu vissiin on tehnyt, koska kun söin pienen palan hapankaalipiirakkaa lounaaksi, oli päivälliseksi vaan ihan pakko saada suht tuore ateria.


Kuva ei liity mitenkään mihinkään,
paitsi että isäni siunattiin tuolla
ja hänellä olisi eilen ollut 64-vuotispäivät.


Tänään esikoinen tulee kotiin, mutta vasta illalla. Huomenna menemme hänen kanssaan kaupunkiin, seuraavaa jaksoa varten tarvitsemme pari kirjaa ja sisäpelikengät. Ja ne elämänsä ensimmäiset farkutkin olisi tarkoitus ostaa. Taisin kertoakin, että hän oli ollut Nuorten ääni -kokouksessa, johon oli osallistunut kunnanjohtajia ja sivistystoimenjohtajiakin. Oli kuulemma ollut vähän alipukeutunut olo. Seuraavaan kokoukseen, jossa vierailee myös alueemme kansanedustajia, haluaa mennä siistimmin pukeutuneena. Hyvä niin. Samalla reissulla nappaamme kuopuksen mukaan, ja viikonlopun vietämmekin sitten porukalla ja orientoidumme taas arjen alkamiseen.


***

Miksi kissat rakastavat pahvilaatikoita? Yksi teoria on ylitse muiden: kissan ongelmanratkaisutaidot ovat vajavaiset, ja se laatikkoon mennessään ajattelee ongelman katoavan. Hmm, minä tunnen monta tällaista ihmistäkin. Kun vaikeaa asiaa ei ajattele, se ikään kuin katoaa. Kutsutaanko näitä sitten kissamaisiksi miehiksi ihmisiksi?


10 kommenttia:

  1. Sitä se ostolakko teettää. Munkin tekisi mieleni tunikaa tai paria, mutta kun en niitä tarvitse, en osta. Ja ajatuskin siitä, että pitäisi lähteä kauppaan sovittamaan vaatteita... Hrrrr.

    Olen nähnyt, että silmät suljetaan ja sormet tungetaan korviin (siis ihan kirjaimellisesti), kun joku asia ahdistaa liikaa. Se on joku primitiivireaktio, jolla suojelee itseään. No, ongelmahan ei sillä katoa, ettei sitä näe tai kuule, mutta sitä ensi-iskua se loiventaa, jonka jälkeen pulmaan kykenee tarttumaan ehkä paremmin ja rauhallisemmin, kun on syke vähän laskenut.

    Deadline on kans hyvä motivaattori, kun jotain pitää saada tehdyksi. Nimimerkillä "deadline joka päivä"... *huoks*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta on ihan hyvä, että ostolakko saa näitä muutoksia aikaiseksi. Munkin täytyy vaan katella omaa kaappia sillä silmällä ja ruveta käyttämään niitä, jotka ennen näytti liikaa makkarankuorilta ja ovat siksi lojuneet vähemmällä käytöllä. Onhan ne vähän niin kuin uusia silloin... Mutta sä kyllä voisit olla ansainnut pari tunikaa, ihan kevään ja raskaiden aikojen kunniaksi.

      Parempia aikoja toivoen!

      Poista
  2. Olipa hyvä, että olit muuttanut viimeisen sana ihmisiksi, vaikka kyllä ne useimmiten taitavat olla miehiä.... :)
    Niin se lomaviikko on sitten mennä hurahtanut jo melkein sinullakin. Toivottavasti pääsette jo palaamaan normiarkeen, sillä eihän teidän alkuvuosi ihan normisti ole sujunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon sitä kovasti, että tautikierre helpottaisi ja päästäis ihan oikeesti elelemään sitä normaalia ja hyvin sujuvaa arkea.

      Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua sinne!

      Poista
  3. Tuli ongelmanratkaisukyvystä mieleen, kun siivosin kissatalossa yhtä kissan "huonetta" ja sillä oli laatikko, jonka nostin käytävälle siivouksen ajaksi. Kissa hyppäs sinne laatikkoon ja tuli pois, ja mie vähän sitä aktivoidakseni heitin sille namin sinne laatikkoon. Se ei tajunnu hypätä uudestaan sinne! Kuopi vain ulkopuolta siitä namin kohdalta. Pöljä.
    Ja kyllä mieki tunnen ainaki yhen miehen, joka ei aattele ikäviä asioita. Moittii minua, kun aattelen niitä = murehdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet ja kissat ... ;-)

      Mun kissa-ajoista on niin kauan että en muista muuta kuin että viihtyivät tosiaan laatikossa. Puput sen sijaan on niin tarkkanenäisiä, että ne kyllä haistaa ruoan piilossakin, ja sitten keinolla millä hyväänsä koittaa sen kimppuun päästä. Me välillä piilotetaan niiden pellettejä vaikka vessapaperirullan sisään ja käännetään molemmat päät melkein umpeen. Tai kananmunakennon sisään. Aktivointia sekin.

      Poista
    2. Samaa teen koirille... paitsi että teippaan ne rullanpäät maalarinteipillä kunnolla kiinni. Joskus myös piilotan ne ja annan koirien etsiä, mutta yleensä käy vähän silleen, että kun toinen löytää itelleen, niin toinen alkaa moittivasti tuijottaa minua, että "tolle annoit! nyt annat kyllä mullekin!" vaikka ihan ite se toinen oli herkkunsa löytäny.

      Poista
  4. Nyt täytyy sanoa, että onpa jotenkin nätti ja maanläheinen kappeli. Voisin ainakin kuvitella, että tuollaisessa olisi helpompi sanoa heipat, kuin niissä kolhoissa betonikappeleissa, joita täällä päin on ja niissä ei ole sitten mitään sympaattista, todella ikäviä rakennuksia. Jotenkin tuo kappeli on paljon lämpimämpi ja luulisin sen edes hiukan helpottavan asiaa :)

    PS. olipas sun isä nuori, mun on paljon vanhempi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hurjan kaunis rakennus, varsinkin ihan kunnolla kuvatuna. Mä vähän himmailen ettei oo niin tunnistettava.

      Mut joo, isä oli kyllä varsin nuori jo saadessaan mut ja myös kuollessaan. Rankat elämäntavat.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana