Sivut


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Hetki ystävyydelle

Kuinka suloinen voikaan päivä olla, kun sitä hipaisee ystävällisyys.


Eilen oli hieno päivä. Kun lähdin töistä, lämpöasteita oli kuusi, tiet kovaa vauhtia sulamassa ja - mikä parasta - vesi tippui räystäistä. Voi että miten keväinen olo tuli. Suorastaan hehkuin ja hihkuin mennessäni hakemaan kuopusta. Eikä se riemu tähän loppunut. Postilaatikossa minua odotti ihana yllätys eräältä teistä. Kiitos kaunis! Ja kiitos kaikille, jotka ovat tsempanneet ja tukeneet minua tässä isän kuolema -asiassa. Ja myös kuopuksen sairastaessa. Virtuaalituki on yllättävän tärkeää ja tehokasta!







Eilen vietimme rauhaisan illan. Esikoinen oli koko päivän kaupungissa Nuorten ääni -kokouksessa ja saapui myöhemmin kuin me kuopuksen kanssa. Mutta sitten vain rentouduimme ja oleilimme kasassa sohvalla. En olisi juuri muuta jaksanutkaan. Minä olen jotenkin aika poikki. Lienee turnajaisväsymystä: onhan tässä ollut yhtä sun toista viime aikoina... 

Kuopus onneksi on paranemassa antibiootin ansiosta.


Ihmiset unohtavat mitä olet tehnyt.
Ihmisen unohtavat mitä olet sanonut.
Mutta he eivät unohda niitä tunteita,
joita olet heissä herättänyt.




(Kursivoidut kohdat napattu tuon saamani pienen lehtisen sivulta.)

8 kommenttia:

  1. Alempi pätkä on kyllä tosi totta ainakin mun kohdalla. Yleensä unohdan nimetkin, mutta uuden ihmisen herättämät tunteet osoittautuu yleensä oikeiksi, vaikka ne riitelis tekojen ja sanojen kanssa.

    Oli kyllä hieno päivä eilen, kevät kävi härnäämässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tänä aamuna, ihan mieletön auringonnousu. Esikoinen sanoi että "Ihan kun maalaus". Ja kuopus oli sitä mieltä, että hänen elämänsä upein aamu ;-)

      Poista
    2. Joo, mie napsin siitä kuviakin :)

      Poista
    3. No mä ihailin auton ratista ja mietin, että pitäis olla kamera!

      Poista
  2. Väsymys voi johtua ihan viimeaikaisista tunnekuohuista, hyvä on rentoutuakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niistä!

      Tänään vielä kävi hermoratahieroja ja olen a-i-v-a-n kuitti.

      Poista
  3. Ihana kortti! Ja kyllä täytyy kompata: kun on näin lämmintä ja aurinkoakin näkee pitkästä aikaa, niin tulee todella keväinen olo. Antaa jatkua samaan malliin.

    Lepää silloin kun siltä tuntuu, ihminen ei ole kone =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mulla on nyt vähäksi aikaa höyryt päästelty ja on aika levätä.

      Kiitos Birgitta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana