Sivut


sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Tule joulu kultainen

Nyt on sitten meillä kaikilla loma. On ihana loma- ja joulufiilis. Viime aikoina on tapahtunut kaikkea ihanaa ja ...no... jouluista. Olen saanut paljon kortteja, myös teiltä - kiitos! Ja paketteja. Kävimme viikolla ystävän luona vierailulla ja hän oli tehnyt mielettömän kauniin joulusukan. Saimme myös kotiin tuomisiksi oman kanalan suloisia pieniä munia. Verrokkina tuossa kuvassa yksi iso kaupan muna. Ja voi kuinka nuo maistuivatkaan hyviltä. Sellaisia suupaloja! Ja pienistä asioista puheen ollen. Löysin tänäkin vuonna minijoulutähden koristamaan keittiön pöytää. Joulu saa tulla!



Tuossa vas. kuvassa sukan suu on rumasti mykkyrällä,
ettei nimeni, joka oli siihen painettu, näy.
Oikealla sukka ilman nimeä - koko komeudessaan.


Tuo yllämainittu kylävierailu oli muutoinkin antoisa. Toinen perheen tyttäristä (6v) opetti minulle kuinka kirjasta taitellaan joulukuusi. Toinen taas (4v) kuinka tukiviittomilla sanotaan "Mene vessaan pissalle ja kakalle". Jos joskus tapaan jonkun, jolle voin näin viittoa, enpähän ainakaan sorru avausrepliikkini kanssa siihen tavanomaiseen "käytkö usein täällä?" -latteuteen.






Niin, ja ihanaa ja jouluista oli, että löysin Herkkutilan juustoja puoleen hintaan. Olisin ostanut niitä joulunajan herkuiksi joka tapauksessa. Nyt saattoi mopo ihan pikkusen keulia halvan hinnan takia, mutta jouluna saa mässätä, eikö vaan?





Se mässääminen on muuten jo aloitettu. Pomoltani sain toisen joulusukan (kunta oli tilannut tältä käsityöläisystävältä niitä 170) jonne oli sujautettu tummaa suklaata. Nam!

10 kommenttia:

  1. Mäkin sain kahdelta työkaverilta joulumuistamisena suklaata: pistaasisuklaata ja piparisuklaata. Muutenkin tuntuu, että suklaata tulee jo korvista, kun niitä konvehteja tarjotaan joka paikassa enkä ole edes niin suuri suklaan ystävä. Ei tietty mikään noista jää happanemaankaan, mutta muuten en koskaan osta karkinhimooni suklaata. No, eipä tosiaan tarvitse muina kuukausina vuodessa suklaata haikailla, kun nyt saa väkisinkin överit. :D

    Juustoja voisin sen sijaan hamstrata pyhien ajaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustoja voi hamstrata mihin vuoden aikaan tahansa ;-)

      Mun konvehti- tai suklaakiintiöni ei ole vielä likimainkaan täynnä. En oo ollu sellaisissa paikoissa joissa sitä olis ollut tarjolla. Töihin tuli yksi rasia ja se napsittiin kolmeen pekkaan. Mutta nyt se alkaa: esikoinen tekee taas perinteisesti itse joulusuklaat.

      *röyh*

      Poista
  2. Minäpä osaankin viittoa joukuun ja kesäkuun lisäksi kissan ja koiran. Nih.

    Vielä huomenna menen töihin, mutta sitten olen parisen viikkoa ihan kotona. Ihanaa.

    VastaaPoista
  3. Oi, minimunia!
    Kuulostaa oikein hyvältä, nauttikaahan. Ja mässäilkäähän! Eiku...ne olikin vissiin sama asia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama asiahan se... hih ;-)

      Nauti säkin, ota rennosti ja vedä henkeä!

      Poista
  4. Mun kylävierailulla sain aikaiseksi naurua, kun luin tuota viittomajuttua... mie tiiän, mitä on peruna ja porkkana, niin ja tavan kengät sekä kumisaappaat. Ja maito. Nämä on mulle opettanut kuopus, jonka päiväkotiryhmässä oli down- lapsi ja sillä henkilökohtainen avustaja, joka tais opettaa niitä tukiviittomia kuopuksellekin. Tai varsin todennäköisesti se on opetellu niitä itekseen sivusta kattomalla. Oppihan se lukemaankin vähän reilu nelivuotiaana, ihan ite.

    Suloisia minimunia :) mukavaa, että tuottaja voi myydä tuollaiset standardikoon ulkopuolisetkin munat, ettei tarvi hukkaan heittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollakin ystävän perheessä uumoiltiin, että vahingissa oltiin opittu nuo tukiviittomat. Lapset niin kattoo mitä tapahtuu ja sitten siitä ottaa opiksi!

      Munat oli paitsi suloisia myös ihan hirmu hyviä. Nam! He eivät myy vaan itse syövät moiset.. Me pääsimme siis osingoille.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana