Sivut


perjantai 19. joulukuuta 2014

Tuhatta ja sataa

Kuopus lukee tuhatta ja sataa, tällä hetkellä. Saattaa mennä kaksikin Risto Räppääjää päivässä. Koulun jälkeen. Olen koittanut kerätä sivukirjastoa tänne meille loman ajaksi, mutta saa nähdä, miten lukeminen riittää, kun on kokonaisia päiviä vapaina. Voihan sitä toki lisääkin hakea, mutta jos ei lomalla kuitenkaan töissä kamalasti joutuisi juoksemaan. Minä olin lapsena nenä kiinni kirjassa ja muistan, miten ihanaa oli, kun hyvä tarina tempaisi mukaansa. Saattoi olla ihan muissa maailmoissa. Nyt sama on siis tarttunut kuopukseen. Voi että minä olen ylpeä ja onnellinen. Esikoisella tällaista kautta ei ollut koskaan, joten aion ottaa kyllä kaiken ilon irti. Istumme sohvannurkassa ja luemme kainalokkain. Koska nyt alkoi loma!


Kuopuksen...




...ja minun!



Onhan noissa kuvissa kirja poikinensa. Ehkä vähän sellaista hätävarjelun liioittelua minun osaltani, mutta aina pitää olla valinnan varaa. Eri mielialoihin ja mielentiloihin. Katsoin lainaustilastoni ja se näytti siltä, että kirja poikinensa on tullut myös edes takaisin raahattua. Se nimittäin näytti ihan muutamaa vaille 900 lainaa on tälle vuodelle. (Ei ihan tuhatta ja sataa, damn!) Sanottakoon, että siinä on kuitenkin myös suurin osa esikoisen ja kuopuksen lainaamista kirjoista. On helpompi hallinnoida kaikkea sitä materiaalia näin. Muistan paremmin uusia ja palauttaa lainat, kun kaikki talouden kirjat löytyvät samalta kortilta.


***

Tänään on juhlapäivä. Muutenkin. Tämä on järjestyksessä 1100s postaus, eikä siinä vielä kaikki. Aloitin päivälleen kolme vuotta sitten tänne Majaan avautumisen. Hups, erostakin on sen kolme vuotta. Ja olen tutustunut mahtaviin ihmisiin - teihin. Seuraavan kolmen vuoden missioksi taidan ottaa jokusen teistä tapaamisen ihan naamakkainkin!

14 kommenttia:

  1. Jee!
    Loma alkoi täälläkin. Tankkaan tänään vielä lisää kirjoja kirjastosta kun eilen loppui kädet kesken.

    Vähän häiritsee kun tuo yksi kirja on nurinpäin :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kannoin kans kädet väärällään kirjoja kotiin, mutta toisaalta mulla on se etu, että käyn kirjastossa joka tapauksessa ja joka päivä. Paitsi nyt.

      Ja siks se kirjakin on väärinpäin - ei lomalla jaksa oikoa ;-) Mutta otti se kieltämättä kuvassa munkin silmään!

      Poista
    2. (Kävin kirjaston lisäksi myös kaupassa. http://photos-a.ak.instagram.com/hphotos-ak-xaf1/t51.2885-15/10848397_862611690466568_510600500_n.jpg)

      Poista
    3. Vinkuuko se? Pistitkö pakettiin?

      Mä löysin puoleen hintaan niitä luomujuustoja (porkkana-, chili-, basilikavalkosipuli- jne) Joulu tuli etuajassa, slurps!

      Poista
    4. Vinkui. En halua sm-kalkkunoita koirilleni :]

      Poista
    5. No höh, se olis voinut niistä olla ihan hirmu ...hmmm... hauskaa. Olis vaikka voineet mätkiä niillä toisiaan?

      Poista
  2. Ja mejän esikoisella on ongelma, kun sen pitäis taas tehdä kirjaesitelmä, tällä kertaa suomalaisen kirjailijan fantasiakirjasta. Mutta kun se ei haluais lukea muita kuin vampyyrikirjoja. Johanna Sinisaloa oli ope ehdottanut, mutta tyttö luki takakannet ja oli ihan että myyääääh.

    Onnee vaan merkkipäivien ja -määrien johdosta, ja kiitos joulupostista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ollos hyvä!

      Voi mä suosittelisin jotain jos osaisin, mutta fantasia ei ole mun ominta aluettani ollenkaan. Niin, ja mähän olen lomalla ;-)

      Poista
  3. Onnea lukemista!! Munkin simmuun pisti heti tuo väärinpäin oleva, mutta älä ota paineita; se on varmaan se paras! Ihan vaan siksi, että on se "poikkeava".
    Minä itse lapsena olin samanlainen himolukija. Luin salaa taskulampun valossa peiton alla, kun olisi pitänyt nukkua... Vanhin oli lapsena samalainen; sai koulussa jonkun lukutoukka-palkinnonkin, kun oli niin paljon luettuna kirjoja. Nyttemmin tainnut jäädä raudan pumppaamisen tieltä, höh.
    Kainalokkain lukeminen kuulostaa oikein hyvältä, nauttikaahan!
    Ja kiitos molemmista posteista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei lomalla voi oikoa kirjoja ;-)

      Lukeminen on ihan parasta, ja mä niin toivon, että lomalla ollaan rauhassa ja luetaan. Ja saisihan siitä jäädä elinikäinen harrastus - vähän niin kun sulle ja mulle on jäänyt.

      Poista
  4. Vautsi miten upeilta teidän lomalukemistonne näyttävät! Mullahan ei lomaa olekaan tässä joulun välipäivinä, kun pidän helmikuussa sitten kaksi viikkoa, kun hiihtolomat etelässä ja Kainuussa ovat eri aikoihin. Lomalla vain 5.1., jolloin viemme toisen kaksosen armeijan vihreisiin....nyyh!
    Myös minä olen ollut tuollainen lukija ihan ekaluokalta alkaen ja se jatkuu edelleen. Aina pitää olla luettavaa nenän alla. Meillä se on tarttunut oikeastaan kunnolla ainoastaan esikoiseen. Toinen kaksosista ei lue juuri mitään ja toinenkin hyvin vähän. Mutta ehkä hekin vielä innostuvat.
    Oikein ihanaa lomaa teille ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikonloppua sulle, ja onneksi jouluna kuitenkin tulee muutama lomapäivä, samoin loppiaisen kohdilla. Kollegan poikakin astuu 5.1. palvelukseen. Jännätä ajat!

      Minä tosiaan toivon, että tää lukemisinto säilyy. Se on ihan parasta ajan vietettä. Mutta kuten sanottu, esikoinen vaikkapa ei ole innostunut ollenkaan. Mutta nautitaan me!

      Poista
  5. Mun mutsi rakastaa muuttamista ja kouluikäisenä se ei ollut ollenkaan kivaa. Mutta se hyvä puoli alati muuttamisessa oli, että kirjastoissa oli erilaisia valikoimia. Sitä jännityksen tunnetta uuden kirjaston ovella, oi oi :)

    Joulutervehdys tuli perille, kiiiiiitos <3 Tästä aasinsillasta pääsen sanomaan, että sun missio voi sitten kohdistua tänne suuntaan, kun osoitteen tiedät :D Meitä olisi täällä sun lukijoita kaksi melkein kylki kyljessä niin menisi kaksi samalla kertaa :)

    Oikein hyvää 3 vuotta - blogipäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii, kiitos kutsusta Kiki. Älä yllytä hullua, se saattaa innostua ;-)

      OI voi, eri kirjastot on varmasti ollut mielenkiintoisia, mutta veikkaa, että alati muuttaessa oma kirjasto on ollut aika vaatimaton?

      Oikein ihanaa joulua sinne suunnalle.

      Ja hitsi kun mä kadehdin sitä yhtä sun piparimuoteista ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana