Sivut


perjantai 5. joulukuuta 2014

Pelti kiinni - vai auki?

Jos lyhykäisesti vielä kerron sen josta jo etukäteen mainitsin: eilinen päiväni ei todellakaan ollut lyhyt. Päin vastoin. Kävin kahdeksalta labrassa verikokeessa, kiiruhdin työmaalle hakemaan lahjukset ja menin päiväkodin vihkiäisiin. Sieltä kuopuksen koululle syömään ja kahvittelemaan ja vielä vähän edustamaan. Ja sitten töihin, jossa olin aina seitsemään asti.

Kerrottakoon vielä, että tämän poikkeuksellisen viikon lukuisat vierailut ja kokoukset paikoissa joissa en voi hyvin, ovat saaneet kuntoni aika huonoksi. Huomisen kun vielä kestän (ja hyvinhän minä kestän, on virkistyspäivä luvassa), makaan koko viikonlopun enkä poistu kotoa muuta kuin raittiiseen ilmaan korkeintaan.

Eilen illalla tarvitsin pysähtymiseen lasin viiniä. Tänään saatan ottaa toisenkin. Olen minä hurja!




***

Vilkaisin pitkästä aikaa hakusanoja, ja kylläpä minä olenkin monipuolinen:

eettiset kuusen koristeet
ilmaiset elokuvat
kaunis punainen lanka
koneellinen poisto rakoventtiili
lämpöhuovan pesu
pilakuva odotan sitä oikeaa
pmmp kumivirsi mielipide
yksin olet sinä ihminen kaiken keskellä yksin

Minä tunnistan noista oikeastaan kaikki paitsi eettiset kuusenkoristeet. (Tee vaikka pipareita luomuraaka-aineista.) Rakkauttani rakoventtiileihin olen toitottanut moniaita kertoja. Minun mielipiteeni Kumivirrestä on selkeä: se on timanttia! Lämpöhuovan omistan mutta en ole vielä kokenut tarvetta pestä sitä. Olen kyllä säilönyt käyttöohjeet tulevaa tarvetta varten. 

Olen todella hyvä lukemaan manuaaleja. Viimeksi tarvitsin sellaista alkuviikosta kun pistäydyin luottokorjaajallani kysymässä onko autoni nesteet miten pakkasenkestäviä - ostin sen kuitenkin kun kevät oli jo pitkällä. Paikalla oli vain nuorempi sukupolvi ja hän lupasi ystävällisesti tarkistaa kun ei suoralta kädeltä tiennyt. Meni hakemaan mittaria ja minä pinkaisin ohjekirjasen kimppuun lunttaamaan miten konepellin saa auki.

Tuoreessa muistissa oli nimittäin vielä tapaus, kun ajoin reistaavan etulampun kanssa toiseen korjaamoon ja pyysin polttimon vaihtoa. Vanhoissa Pösöissä valot on niin hullusti suunniteltu että polttimon voi joutua vaihtamaan konepellin alta käsin. Herra pyysi minua avaamaan pellin. Enhän minä tiennyt miten se tapahtuu ja tuntui aika nololta. Olisin edes hoksannut kertoa että mitä minä sillä tiedolla teen kun en kuitenkaan mitään sieltä paljastuvasta ymmärrä. Mutta ei, koitin pelastaa kasvoni kertomalla, että bensatankin osaan kyllä avata. Onhan sekin jo jotain, onhan?

10 kommenttia:

  1. Ah, juuri noin mäkin toimisin korjaamolla. Kun ei tiedä, eikä tarpeeksi kiinnosta...kyllä joku poju aina auttaa ;)
    Toivotaan, että virkistyspäivä on virkistävä, sitten jaksaa koko viikonlopun levätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tosi virkistynyt, kiitos!

      Jep, eikös toi ole niiden korjaajien ominta hommaa... ja mun ei.

      Mukavaa viikonloppua sulle!

      Poista
  2. Kyllä on syytä perehtyä sentään siihen miten konepellin saa auki, jos vaikka joudut lisäämään nestettä pissapoikaan ja joskus sitä nestettä voi joutua lisäämään myös sinne nestepaikkaan. Ne kun tahtovat varsinkin kuumilla kesäpäivillä haihtua ja letkuissa voi olla joskus niin pieniä reikiä, että sieltä tihkuttaa nesteitä ulos. Mutta onneksi saat edes sen bensatankin auki!
    Toivottavasti saat olosi paremmaksi viikonlopun aikana. Viini on kyllä hyvä apu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, täytyypä miettiä, ehkä se aukeaa sieltä vasemman polven vierestä jostain ;-)

      Kyllä tää varmaan tästä, otan rauhallisesti ja lepäilen hyvällä omallatunnolla. Rentoa ja mukavaa viikonloppua sullekin!

      Poista
  3. Kääk, mä en voisi omistaa autoa, jonka konepellin alle en olis itse katsonut. Ja pitäähän niitä nesteitä nyt välillä silmämääräisesti tarkistella ennen ajoon lähtöä. Kyllä siinä sitten sitä varten oppii konepellin avaamaan. Ja pissapoikalitkuakin joutuu kyllä ihan lisäämäänkin välillä... Ja öljyt pitää tarkistaa ajoittain ja ja ja... Siis mä en käsitä, miten sä voit ajaa kuikuilematta välillä konepellin alle :D Mutta ehkä toi on yleistäkin meidän naisten keskuudessa. Ehkä mä oon vain se epänormaali. Kävi mun kaverikin katsastamassa vuosia itsellään olleen auton ja katsastusmies käski laittaa parkit päälle ja kaveri kysyi, että anteeks miten se tapahtuu.

    Mulla on varmaan osittain miehen aivot. Kun en ole joutunut koskaan mitään tommosta katsoon ohjekirjasta, ne oikeat nippelit vain löytyy. Pitäisköhän kehittää identiteettikriisi, että olenko sittenkään kokonaan nainen :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun luottokorjaaja on työmatkan varrella ja mä vaivaan sitä aina noilla jutuilla. Se edelleenkin hymyilee mulle eikä luiki pakoon kun tuun, joten jatkan samaan malliin ;-)

      Mäkin tiedän että selviäisin ohjekirjan avulla (ja selviänkin monesta jutusta) mutta silloin kun ei tarvi niin on ihana heittäytyä prinsessaksi. Eikä sun mitään kriiseilemään tarvi ruveta, meitä on moneksi ja hyvä niin!

      Poista
  4. Mie tiiän, miten mun auton konepelti aukeaa, mutta se vipu on aina eri paikassa enkä tahdo löytää sitä...

    "eettiset kuusenkoristeet"... voi jessus! Ihmisillä on liikaa aikaa, kun pitää miettiä kuusenkoristeiden etiikkaa. Jos arveluttaa, niin sen epäeettisen kuusenkin vois jättää sitten kauppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se vipu vaeltelee?!?

      Ihmetytti muakin tuo haku, ja noin ylipäätään kai voi käyttää ihan omaa päätä ja logiikkaa eikä kysyä (v*ttu) googlelta kaikkea ;-)

      Poista
  5. Kaikkein eettisin joulukuusen koriste lienee se ettei hanki koko puuta. On siinä miettimiset ollut jollakin! :]

    Oliko pösössä luukun aukaisemin vasemmalla alhaalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin uudessa on, vanhan kanssa olin niin nolona, etten ole varma...

      Mä ajatetlin tehdä tänään yhden eettisen joulukoristeen (mutta ei kuuseen) eli joulutähden alkon pussista jonka tänään nappasin mukaan itsenäisyyspäiväskumpan kääreeksi ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana