Sivut

maanantai 8. syyskuuta 2014

Lottovoittajan on helppo hymyillä

Uusi viikko alkaa. Eilinen tuli vietettyä ihan mahtavassa säässä ja suht toimeliaasti. Aamulla huomasin, että minähän olen lottovoittaja - pelitilille oli napsahtanut 46 euroa. Ihanaa, tilipäivään onkin vielä aikaa, joten sattui varsin sopivasti. Piti käydä sitten ystävän kanssa "Essokahveilla", koska meillä on sopimus, että lottovoittaja tarjoaa kahvit ja jos enemmän kuin euro-pari kohdalle sattuu, myös pullat. Söimme munkin puoliksi ja ihailimme syksyistä maisemaan mennen tullen. Hiki tuli tarpoessa, niin mahtava auringonpaiste meitä helli. Harvemmin kannan kameraa mukana, mutta nyt tuli jotain syystä sujutettua se laukkuun, ja onneksi niin. Sieniä oli paljon, mutta myös muuta mielenkiintoista. Seurakuntataloamme vastapäätä puussa roikkui varsin erikoinen "syksyn lehti": Usko hyvän tekemiseen. 





Kotona lautaselta löytyi kantarelleja, ei noita punaisia, jotka kuvassa myös ovat. Alakuvan hävyttömän kaverin jätin muidenkin iloksi. Meissä ystävän kanssa se kirvoitti kunnon naurut. Purimme vielä esikoisen kanssa puutarhakalusteet talvisäilöön ja minä raivasin ulkovarastoa uuteen uskoon. Vaikka tälle viikolle on vielä luvattu varsin mukavia lämpötiloja ja ihan aurinkoisia kelejäkin, tuntui silti olevan syyspuuhien aika. Jotenkin minä saan perverssejä kiksejä kun pärjään näissäkin hommissa enimmäkseen itsekseni - tai siis ilman miestä, esikoinen auttaa kyllä. Sanottakoon silti, että en kuulu siihen kastiin naisia, jotka parisuhteessa kastroivat miehen hoitamalla kaiken itse. Minä kyllä osaan leikkiä prinsessaa olla prinsessa jos siihen tilaisuus ja sopiva ritari tarjoutuu.





Jotenkin tuosta kaverista aika etsimättä muistui mieleen tämä strippi:


Kuva täältä


Oikein rattoisaa viikkoa joka ainoalle!


***

En ymmärrä näitä hakusanoja:

pentti siimeksen omenapiirakka

Omenapiirakan olen voinut mainita, mutta en taatusti ole kirjoittanut Siimeksestä yhtään mitään, en varmasti ole. Erosta sen sijaan olen, ja tähän kysymykseen

onko onnellisempi avioeron jälkeen

minun on todella helppo vastata. Minä olen, todellakin.

14 kommenttia:

  1. Sieniparka! Molemmat. Tuo bongaamasi taitaa olla menetetty tapaus, ensi vuonna sit taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaatko että nousee tuosta vielä?!?

      Poista
    2. Ensi vuonna hän on terhakkana pystyssä! Hurmos kestää vain hetken, mutta sitäkin täydellisempänä :D :D

      Poista
    3. Te miehet olette selvästi optimisteja. Musta tuo on ikuisiksi ajoiksi surkastunut ja kuallut XD

      Poista
    4. Pojasta polvi paranee. Tai sieni. Hän syntyy ensi vuonna toisen sienen vartalossa ja bojo... eih, nyt pitää paeta ulkomaahan takaisin.

      Poista
    5. Ok, mä luotan suhun. Voipi nimittäin olla, että tuollainen ..hmm.. kuinka sitä nyt ilmaisisi, fysiologia, on sulle tutumpaa kun mulle ;-)

      Poista
  2. Komppaan edellistä sienikommenttia! Mutta tosiaan eilen oli aivan mahtava keli. Mekin olimme vielä mökillä puuhailemassa niiden kaadettujen puiden parissa ja illalla ajeltiin äidin luo, kun vietiin toisen kaksosen auto huoltoon äidin paikkakunnalle ja poika jäi mummin luo odottelemaan autonsa kunnostusta. Työttömällä kun on aikaa. Eli hänelle mukavaa vaihtelua välillä olla pois kotoa murehtimasta tylsää oloaan.
    Myös tämä aamu näyttää tosi aurinkoiselta, joten nautitaan vielä intiaanikesästä. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautitaan, vissiin koko viikoksi olisi luvassa, jos ei ihan poutaa niin , lämmintä ainakin. Pitää muistaa vaan olla, vaikka syyspuuhaa on kotona ja mökillä (teillä). Oikein aurinkoista ja mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Ihana, "vanhanaikainen" Esso! <3
    Tuo sieniparka ei varmaan siellä sienten maailmassa tiedä näyttävänsä siltä, miltä meidän ihmisten mielestä näyttää...joten se on varmaan ihan onnellinen ?
    Muksaa maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta kun vielä saisi bensaa niin hylkäisin ABC:n!

      Toivottavasti tuo sieni ei tiedä, sarjakuvan sieni näyttäisi kuitenkin tietävän ;-)

      Mainiota viikkoa sinnekin

      Poista
  4. Tuollaisia mittareita ei sitten enää kovin monessa paikassa ole! Hyvä, kun sulla sattui olemaan kamera mukana :) sienenkin kannalta... vähän samaan tapaan kellistyneen sienen mieki bongasin lähikylältä.

    Tosimies ei sitäpaitsi kastroidu siitä, että vaimo hoitaa hommat - se alkaa uunoturhapuroksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MÄ jaksan liian harvoin raahata kameraa mukana (vaikka pieni pokkari onkin). Nytkin ystävän piti muistuuttaa ja ehdotteli että ota tosta kuva, ota tosta kuva... Hyvä että ehdotteli!

      Hmm, mä en ole ihan varma haluanko mä Uunoa, ehkä sittenkin kastroidun version ;-.)

      Poista
  5. Älkääs nyt kastroiko niin kiivaasti!
    Jos en tietäisi mikä vuodenaika on ja jos tekstissä ei olisi yhtään "syksy" sanaa, niin väittäisinpä että sulla on kevättä rinnassa/...oissa ;D
    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, joskus on sama mikä vuodenaika on kyseessä - saattaa vaan iskeä levoton olo ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana