Sivut


lauantai 5. heinäkuuta 2014

Puutarhakatsaus

Puutarha on ihan retuperällä. Se johtuu paitsi ilmoista, niin myös siitä, että ei tule istuskeltua terassilla. Tai ilmoistahan sekin tietysti johtuu. Mutta nyt toki lämpenee oikein kunnolla, joten ehkä tämä tästä. Ainoa, mikä voi hyvin on orvokki, ja auringonkukatkin näyttävät mukavasti kasvavan. Mansikka jo kukki kauniisti, mutta krassi tuskin ehtii tänä vuonna kukkaan lainkaan - suurin osa ei ole edes noussut vielä. Meniköhän minulla siemenet sekaisin ja tuli laitettua liian vanhoja? Peruna tulee olemaan sellaista myöhäisperunaa mikäli sekään ehtii. Onneksi tämä puutarhaharrastus on todellakin vain harrastus ja harmitonta ajanvietettä. Ei sitten suotta harmita!






Tänäänkään en kerkeä terassilla istuskella ennen kuin illemmalla. On yksi lastentapahtuma vedettävänä. Tosin tällä kertaa ulkoistin kaiken ohjelmavastuun toisaalle, ja olen vain paikalla vastaamassa järjestelyistä ja siitä, että kaikki menee hyvin. Ehdin varmaan samalla pitää pientä vilttikirppistäkin. Kuopus karsi ennen lähtöään ensimmäistä kertaa oma-alotteisesti lelujaan ja taisi vähän hommasta innostuakin, kun kerroin, että hän saa sitten myyntituoton itselleen. Esikoisella meni paljon pidempään ennen kun oppi mistään vapaaehtoisesti luopumaan. Siivouspäivät ja varsinkin muutot olivat sellaisia kohtia, että tavarat vain mystisesti katosivat. "Se on varmaan hukkunut muutossa" tuli aikanaan todettua useammankin kerran. Poika parka, muutto on varmaan sille traumaattinen kokemus jota se joutuu työstämään isona terapiassa.






Muutosta puheenollen. Ajan päivittäin yhden järven rannalla olevan rivitalon ohi, josta kävin kaksiota katsomassa. Melkein joka kerran tulee mieleen, että "Piru, kun olis ollut upea paikka!" Oma kiva piha, rauhallinen päätyasunto ja taloyhtiöllä laituri läheisessä rannassa. Siinä muuten kävimme aamu-uinnilla kymmenen vuotta sitten kun kuntaan muutimme. Ympyrä olisi sulkeutunut, jos siihen olisimme päässeet. Mutta ei. Kuulostelen itseäni ja koitan olla katkeroitumatta - ja yllättävän hyvin se onneksi onnistuukin. Tässä on ihan hyvä. Ja illalla ehkä istumme sitten jo terassillekin. Tarkoitus olisi myös käydä paikallisessa, uskokaa tai älkää. Se on tämä kulttuuriviikko, joka saa pään sekaisin.




Puutarhasta pullopuutarhaan. Se koiran pylly tuli, ja traakkiin yksi lintu sekä hurtan seuraksi pari pupua. Tsihii...

8 kommenttia:

  1. Ota lasso ja sidontavälineet mukaan kaiken varalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsilaukussa on! Naisen käsilaukku on siitä jännä kapistus, että sinne mahtuu kyllä kaikki tarvittava vaikkei päällepäin ikinä uskoisi ;-)

      Poista
    2. Joillakin miehillä löytyy veskastaan mitä tarpeellisempia asioita. Täytyypä tehdä inventaario mieslaukkuuni. (Mieslaukku täytyy korostaa, koska minämies ei kanna pelkkää laukkua.)

      Poista
    3. Voi mieslaukku... se on mulle niiiin vierasta maaperää!

      Ja ei, ei ollut lassolle käyttöä. Plääh!

      Poista
  2. Täällä olisi myynnissä yks 100 -vuotias hirsitalo jossa katto ei vuoda eikä se ole kärsinyt kosteusvaurioista, pihassa pieni navetta ja aitta, tontin koko n. 2 hehtaaria ja se on aivan "ison tien" vieressä. Hinta 120.000,-
    Ei paha koska talo on ainakin ulkoapäin hyvässä kunnossa. Sisältä en ole päässyt katsomaan kun on näitä omia kiireitä ja itseasiassa kuulin tästä vasta eilen.
    Tundralle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitto! Tuo on vaan kipurajalla mulle yksinään. Ei nää palkat tällä alalla ole kovin kaksiset. Mutta muita etuja siellä taatusti olisi ;-)

      Poista
  3. Hehee, onko teidän paikallinen yhtä tasokas kuin meilläkin? Voisin kuvitella näin... Mutta eihän sitä koskaan tiedä!!
    Kukkamekko päälle ja muista se KATSE, siitähän puhuttiin silloin aiemmin... ;)
    Ja hymy, HYMY!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi, mä tein vissiin just väärin: vaihdoin oranssi kukkamekon pois ennen paikalliseen menoa etten liikaa erotu joukosta. Mutta kyllä mä hymyilin tosi paljon - enimmäkseen sillai aika lasittuneesti ja ...hmmm... tekohymyä. Eli joo, meidän paikallinen ON tosi tasokas.

      "Hei kirjashtontäti!"
      "Onko mun lainat myöhässä?!"
      "Sä et koskaan käy täällä."

      Joo en, ja taas menee vuosi ennen kun meen uudestaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana