Sivut


lauantai 24. toukokuuta 2014

Mainio vapaapäivä!

Heräilin aamulla esikoisen kanssa ja nautin sitten omasta rauhasta, kun hän oli lähtenyt kouluun. Aamiaisen jälkeen starttasin pienempään lähikaupunkiin asioille ja jo heti aamusta oli päälle 20 astetta lämmintä. Illalla mittari kipusi ainakin 27ään. Muiden tarpeideni jälkeen poikkesin Lidlissä hakemassa esikoiselle pikakahvia. Jotenkin siellä karkasi mopo aivan käsistä, koska tuon Reilun kaupan kahvin lisäksi tarjolla olikin yhtä sun toista luomuna. Pitihän niitä sitten ostaa ja kokeilla. Reissun jälkeen kelpasi tehdä (mössö)salaatti ja parkkeerata pihalle kannu sitruunavettä vierellä. (Mössösalaatti on sellainen, joka tehdään jos varsinaisia salaatin aineksia ei ole. Unohdin nimittäin ostaa itse salaatin, mutta sain mainion lounaan kurkusta, tomaatista ja avocadosta, kun lisäsin päälle turkkilaisen jogurtin jämät terästettynä sitruunaöljyllä ja -pippurilla. Viereen vähän suolaisia cashew-pähkinöitä, niin natriumtasapainokin saatiin kohdilleen.) 



On se kahvikin siellä jossain...


Terassille tullessani huomasin, että ystävä oli edellispäiväna tuonut paitsi samettikukkia, myös mustasilmäsusannat. En hoksannut niitä silloin ollenkaan, joten sain ilahdutusta ja piristystä kahteen kertaan! Illalla jouduin pääsin tietysti sitten puutarhahommiin ja istutin myös alennuksesta löytämäni kukkasipulit - daalia ja begonia - jos vaikka syksyn iloksi jotain nousisi. Kutsuin ystävän päiväkahveille ja lähdinkin vielä seuraksi lähikaupunkiin, kun hän oli menossa ostoksille. Voisi kai sitä hellepäivää paremminkin viettää kuin edes takaisin autoillessa, mutta oli mukavaa vaihtaa kuulumiset ja katsella vähän ennakkoon kravaatteja. Esikoinen valitsi kahdesta paitavaihtoehdosta sen, jota salaa toivoinkin: tummanvioletin. Se sopii hirvittävän hyvin ruskeiden silmien ja muutenkin hänen väriensä kanssa. Tänään lähdemme sitten vielä porukalla kaupunkiin ja esikoinen jää mummille. Me ystävän kanssa palaamme ruokailtuamme meille katsomaan Suomen peliä. 


Keskellä kuvaa on valkoinen läntti,
en tohtinut häiritä lähempää


Minua huvittaa tuo outo lokki, joka on tehnyt pesänsä tien päälle puuhun. Ehkä maassa hautoessa maisemat olisivat huonommat ja vähemmän katseltavaa muutenkin? Toisaalta luulisi sitä etsivän poikasilleen vähän rauhallisemman paikan kuoriutua kuin melkein-pääväylä täällä maalla. Joka tapauksessa tuo naurattaa minua päivittäin kun siitä ohi ajan. Piti oikein tarkistaa, että ei ole mikään luonnonoikku: kyllä lokki voi toisinaan  tehdä pesän myös mäntyyn. Tämä on Wikipediansa lukenut.


***


Huvittaa minua muukin, vaikka ei saisi nauraa laittomuuksille. Mutta minulle tulee niin hulvattomia mielikuvia viritetystä rollaattorista. "Sillä ei saa yleisillä teillä ajaa edes mummot." Pihatiellä? Motocross-radalla? Huivi hulmuten? Tekohampaiden välit itikoita täynnänsä?


14 kommenttia:

  1. Eiköhän me tyydytä vain tuunaamaan omiamme leopardeiksi ja tikruiksi shampanjalasin pidikkeen kera... Ei me lähdetä vauhtihurjastelemaan, vaan ollaan tyylikkäitä *köh* leidejä sitten joskus. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läissyä?!?

      Siis:

      Me ei tarvita vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ei. Sitä paitsi shampanja saattaisi läiKKyä vauhdissa ;-)

      Poista
  2. Tuota, minua viritetty rolleri ei naurattanut yhtään! :) Me muutamat kaipaisimme hieman lisää yhtyä pönttöön sekä myös jonkunlaista tuunaamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kävi sääliksi mummoa: nythän sillä ei ollut hetkeen rollaattoria lainkaan. Ei tuunaus ja vauhti varmaan sinällään pahasta olisi, mutta laillisuuden rajoissa ;-)

      Poista
  3. Tässä mejän lähellä oli kans useana kesänä kalalokin pesä lehtikuusessa, mutta sitten seurakunnanmetsuri kaadatti kaikki pois. Ihmettelin kyllä, miten poikaset pääsee veteen, kun sitä ei ole tuota surkeaa ojapahasta lukuunottamatta monen kilometrin säteellä... eikös ne kuitenkin etupäässä vesien lintuja ole?

    Lokin huuto oli niin tuttu, että esikoinen oppi matkimaan sitä varsin taidokkaasti :) "Aiiia aiiia aja aja aja aja..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo huuto... onneksi me vaan ajetaan ohi eikä asuta ihan vieressä.

      Musta tuo valkoinen pää on joka kerta niin hassu näky että meinaan ajaa ojaan. Esikoinenkin on sitä oppinut kuikuilemaan. Halvat on huvit ;-)

      Poista
    2. Vajaan 300 metrin päässä järvestä asuvana voin todeta, että lokki EI ole mielilintuni ;-)) Sen verran veemäinen ääntely niillä.

      Mun mielestä se rollaattoriviritelmä oli hulvaton. Hö, miten virkavalta noin nuorten luovuutta rankaisee :-))

      Jaa sulla esikoinen ruskeasilmäinen, mulla kuopus. Molemmat ihanat.
      -a

      Poista
    3. Meillä molemmilla ruskeat silmät - äitiltä perineet ;-)

      Mekin asuttiin aikanaan lähellä järveä ja noita lokkeja. En kyllä muista että olisivat huudollaan hirveästi häirinneet. Ehkä aika kultaa muistot?

      Rollaattori kyllä todisti jonkinmoista luovuutta, mutta mutta... ymmärrän kyllä poliisiakin ;-)

      Poista
    4. Varmaan aika kultaa, on ne inhoja rääkypäitä (lokit), olisi meinaan kiva nukkua ikkuna auki ja nukahtaa pikkulintujen söpöön kujerteluun..

      Minä ruskeasilmäinen, isäni puolelta. Jännä kun äidinpuoli "varttimustalaisia" (unkarista), niin ne kuitenkin ovat sinisilmäisiä. Tuntemattomat ovat ja niin edelleen.. :-)
      -a

      Poista
    5. Oi oi, just tänään ystävälle sanoin, että pitäisi saada joskus säästettyä, että päästäis esikoisen kanssa uudestaan vaikka Budapestiin. Meillä oli mahtava reissu 2,5v sitten. Sulla on sukujuuria siellä!

      Mä olen tosi onnellinen, että molemmat pojat on perineet mun silmät. Se on nyt sellanen "meidän juttu". Me ruskeasilmäiset ;-)

      Poista
    6. Ite en ole koskaan käyny, harmi. Aikoinaan, nuorena kävin monissa maissa (15?) ja useissa monia kertoja. Nyt olen jysähtänyt paikoilleen. Jopa siinä määrin, että meillä esikoinen kertoo ihan tosissaan, ettei hän halua ulkomaille, eli jotain meni väärin? Mun mielestä on rikkaus mitä enemmän tuolla "out there" seikkailee. No meillä sitte realiteetit eli rahattomuus tuli vastaan siinä kohdin kun olisi pitänyt 4 henkinen perhe ihan ulkomaille asti, ja mistä elukoiden hoitaja, huoh.
      Joten ollaan esitelty suomen lappia lapsillle, ja onhan se meillekin ollut eksoottista :-)

      Minä katson aina ensin silmänvärin.. mieliväri ruskea ;-) Esmes Mert Otsamo voisi ihan koska vain tulla koputtelemaan.. Siitä ei pelkoa :-))
      -a

      Poista
    7. Mä olen viettänyt lapsuuteni ihan Suomen kamaralla (raha, nelihenkinen perhe, ne tutut syys) mutta kuopuksen isä tartutti reissukipinän muhun. Nyt osaan matkustaa ilmankin, ystävän taikka esikoisen kanssa. Mutta se rahapa hyvinkin, ei ole ihan halpaa raahata kolmeakaan henkeä ulkomaille. Siksi haaveilenkin pitkästä viikonlopusta vaikkapa esikoisen kanssa kahden jossain Euroopan kaupungissa. Se olisi mahdollisuuksien rajoissa.

      Mitä silmien väriin tulee, niin ruskea on mullekin se lemppari, mutta kun tapasin kuopuksen isän, tuntui se kummalta ja eksoottiselta, kun sillä oli(on) todella kirkkaan siniset silmät ;-)

      Poista
  4. Mä en ole Lidlissä kovin monta kertaa käynyt, kun ukkeli on aina ollut vähän epäluuloinen kyseisen kaupan tuotteita kohtaan. Mutta nyt kun rahatilanne on vähemmän mairitteleva (ei se kyllä koskaan mikään hyvä ole ollutkaan :-D), niin jo on ääni ukkelinkin kellossa (kurkussa) muuttunut. Hän jopa lähetti minut ostamaan Lidlistä yhtä tarjousmehua kokeeksi. Huomasin tuon saman ongelman kuin sinä, että mukaan tarttui vähän muutakin kuin se mehu. :-) Mutta kun Lidlissä oli paljon kaikkea jännittävää, mitä ei muualta saa (ainakaan niin halvalla)... Ja voi hyvänen aika sitä leivontapistettä - se on kyllä vaaran paikka tämmöiselle pulla- ja leipähiirelle. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Mä en edes huomannut leivontapistettä siellä - mä en syö leipää. Ja kyse ei ole karppaamisesta vaan mä en vaan koskaan ole oppinut siihen. Mieluummin otan hedelmän välipalaksi jos tekee jotain mieli.

      Aiemmin olen tosiaan päässyt aika tyhjin käsin pois, mutta nyt kävi köpelösti. Lidlistä saa muuten kesällä myös hyvää ranskalaista omenasiideriä 0,75 pullossa. Ei mitään esanssilitkua vaan oikeista omenoista tehtyä herkullista kesäjuomaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana