Sivut

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Uusi ystävä

Minulla oli äärettömän mielenkiintoinen päivä eilen. Vein kuopuksen aamulla kouluun - esikoinen joutuu polkemaan koska uudessa autossani ei vielä ole vetokoukkua johon saisimme pyöräkoukun - ja huristin sitten kaupunkiin. Tuolla uude(mma)lla autolla on ihana ajaa. Kuuntelin poppia kovaa ja ajoin (niin) kovaa (kuin rajoitukset sallivat). Vähän hienosäätöä vielä, niin sitten on täydellistä. Pari pikku juttua... Olen "hukannut" ranskattaren pariinkin otteeseen, kun olen etsinyt parkkipaikalta edellistä autoani. Toinen juttu on vilkun käyttö. Vanhassa autossa se oli käsikäyttöinen, joten aina tiesin milloin vilkutan ja milloin en. Tässä on rattituntumani sellainen, että se ei vissiin käänny ihan riittävästi tietyssä kohtaa ottaakseen vilkun automaattisesti pois päältä. Ennen kun opin varmistamaan pienellä liikkeellä sen, saatan ajaa toisenkin kerran lähikaupunkiin vilkuttaen puoli matkaa, varsinkin jos taustamusiikki häivyttää myös vilkun "tikityksen" ja aurinko kojelaudan merkkivalon... *Nolottaa*




Kävin marketissa asioilla ja sitten suunnistin hermoratahierojalle. Oli muuten aikalailla ihanaa. Kyllä teki kutaa varsinkin kun ystävä käsitteli kipeää kättä. Nesteet lähtivät liikkeelle ja join kuin pieni eläin koko illan. Siitä vessassa ramppaamisesta puhumattakaan. Ja mikä ihmeellisintä, huomasin jossain  vaiheessa, että hermosärky oli tiessään! Päätin heti, että tähän pitää satsata ja saada vähän jatkuvuutta. Varasin jo seuraavan ajan samalle päivälle, kun hän tulee hoitopöytänsä kanssa paikkakunnallemme hieromaan erästä vakioasiakastaan. Lupasin myös toimittaa tälle samaiselle naiselle, 78-vuotiaalle entiselle käsityönopettajalle, yhden vitamiinipurkin mennessäni. Kun ajoin rouvan pihalle hän oli jo terassilla vastassa ja pyysi esittelyjen jälkeen istumaan. Juttu luisti niin hyvin, että sinunkauppojen jälkeen löysin itseni hänen oranssilta sohvaltaan. Puolessatoista tunnissa ehdimme jutella yhtä sun toista ja todeta maailman pieneksi. Hän mm. tunsi ensimmäisen poikaystäväni vanhemmat, kärsii samoista vaivoista kuin minä ja pitää pohjalaisia miehiä jotenkin erityisinä. 

Kun minun oli pakko lähteä hakemaan kuopusta, kysyin josko voisin seuraavan kampaamokäyntini jälkeen piipahtaa hänenkin luonaan. Asuvat nimittäin parturini kanssa vierekkäin. Jatkamme sitten juttua siitä mihin jäimme. Joskus joku ihminen vaan tuntuu heti tutulta, vähän niin kuin sukulaissielulta. Hän sanoi minusta samaa. Minusta tuntuu, että olen saanut uuden ystävän!!!

30 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa! Uuden ystävän löytäminen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, mä olen aivan innoissani!

      Poista
  2. Tuli kyyneleen silmiin.Ystävyys ei katso ikää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihanaa! Ei se katso, sähän sen tiedät, sulla on niin eri ikäisiä ystäviä. Se on kauhean avartavaa ja antoisaa, ja tuo rouva oli vaan aivan mielettömän hieno tyyppi. Sielun ja sydämen sivistynyt.

      Poista
  3. Ihanaa! Ja voin vain kuvitella, miten ilahtunut ja hyrisevä on tuo toinen!
    Jostain syystä mäkin ystävystyn usein "vanhojen"(kin) kanssa. Johtuisiko siitä, että me jaksetaan kuunnelle ja meitä oikeasti kiinnostaa ne tarinat, mitä he kertovat?
    Onnenmyyriä olette siis, molemmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei koskaan iällä ole ollut suurempaa merkitystä, on tosiaan eri ikäisiä ystäviä ja seurustelukumppaneitakin ollut (mm. 8v vanhempi ja 5v nuorempi). Tämä rouva oli niin mainio tyyppi, lämmin ja ihana, että oli aivan pakko ehdottaa uutta tapaamista, kun aika loppui kesken. Luulen, että tää on antoisaa molemmille!

      Poista
  4. Ystävän saaminen on aina ilon aihe! Varsinkin, jos se on oikeasti pysyvää sorttia.

    Mulla oli ihan samoja ongelmia nykyautoni kanssa - vilkun palauttaminen käy kyllä jo automaattisesti omalla kädellä, mutta alkuun varsinkin, jos sattui olemaan käännöksen jälkeen samaan suuntaan kaartuva tie, niin ei se vilkku mennyt itekseen pois päältä. Pitää aika reilusti kääntää rattia toiseen suuntaan, ennenkuin automatiikka toimii. Olisko ranskattarien ominaisongelma? :) Ensalkuun piti myös kiinnittää antenniin merkki, että löytyi parkkipaikalta. Lapsen kaveri kysyi joskus, että onkse teidän äidin auto, jossa on karvoja antennissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun edellinen oli ranskatar kans ja tuntuu, että tässä se on jotenkin vielä vähän vähemmän herkkä ts .pitää kääntää todella reilusti ratti suoraan taikka vaikka vähän yli, mutta selviä kyllä, nyt kun opin kantapään kautta ;-)

      Multa puuttuu antenni, en voi laittaa karvoja, mutta enköhän opi tänkin pian. Onneksi täällä maalla on aika tyhjät parkkipaikat. jos pääkin hetken lyö tyhjää niin pian jo kuitenkin bongaa tuon uuden.

      Ystävät on aina tervetulleita!

      Poista
  5. Joo, ystäviä voi löytää yllttävistäkin paikoista ja parhaiden kanssa se tosiaan on juuri tuollaista, kuin tapaisi vanhan tutun :)

    Minäkin olen harkinnut hermoratahierontaa, mutta nyt taidan ensin kokeilla sitä kalevalaista jäsenkorjausta. Toukokuussa luultavasti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kävin aiemmin useastikin tuolla ystävälläni, vaikkei tällaisia vaivoja ollutkaan. Ihan tavallisia lihasjumeja vaan. Mutta suosittelen.

      Oikein odotan jo kampaajapäivää ja uutta jutustelua uuden ystäväni kanssa!

      Poista
  6. Olen jostain syystä viihtynyt koko ikäni itseäni vanhempien tyyppien seurassa enkä tiedä mistä ( kadonnutta isäukkoa etsimässä? Äijähän kuoli kunolin 6:den vanha) se johtuu mutta näin se vaan on ja on vielä tänäkin päivänä.
    Vanhempia ihmisiä on ilo kuunnella ja heiltä voi ammentaa heti helkkarin paljon kaikkea, esim.siinä missä meikäläinen ja nuoremmat ihmiset tuskailevat jonkin asian suhteen, vanhempi väki miettii että onko tuolla nyt niin suurta merkitystä (joka pitää paikkansa) eivätkä täten tee stressiä itselleen niin kuin me teemme. Uskonkin että vanhemman väen elämä on tästä syystä - ainakin henkisellä puolella - paljon helpompaa kuin meikäläisten jotka koohottavat pää kolmantena jalkana saavuttamatta kuitenkaan mitään.

    Aurinkoista ja hyvää tiistaita - myös niille pehmeille....<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntui tuon rouvan kanssa just siltä, että eipä ainakaan valita turhasta ja on perspektiiviä asioihin. Se oli ihanaa ja virkistävää. Luulen, että nää tapaamiset jatkuu kyllä. Oikein jo odotan seuraavaa!

      Aurinko paistaa ja toinen hieroja odottaa. Tän kertainen on mies ;-)

      Pusu <3

      Poista
  7. Mä olen samaa mieltä - ystävyys ei katso ikää. :)

    Hyvä, että hermoratahieronta auttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä uskomatonta kun kipu olikin yht äkkiä poissa!

      Ja ystävyys ei todellakaan katso ikää, vanhemmmilta ihmisiltä voi saada ja oppia paljon - ja toimii toivottavasti myös toisinkinpäin

      Poista
  8. Siis millainen vilkutinsysteemi tuossa on? Kun en tajuu ja koitin pähkäillä jo pariin otteeseen notta que :D Siis tarkoitatko sellaista että vanhassa kiesissä vilkku ei lakannut vilkuttamasta kääntymisen jälkeen ellei sitä vipua vääntänyt takaisin vaiko mitaeh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh, mä en vaan osannut selittää. Siis kyllä se tässä uudessa ihan normaalisti palautuu vilkuttamattomaksi, mutta ei ehkä ihan vielä siinä kohtaa kun ratti palautuu suoraan vaan pitää mennä vähän "yli" että lopettaa.

      Vanhassa vilkku taas ei pysynyt päällä ilman että pidin viiksestä kiinni koko sen ajan kun halusin vilkuttaa. Tai näin siis vasemmalle vilkutettaessa. (Ei ole tullut ikävä vanhaa!)

      Poista
    2. Nyt tajusin. Eli vanhassa oli vikaa ja uudessa toimii kuten kuuluukin.

      Musta on jotenkin hölmön symppiksiä sellaiset joilla on jäänyt vilkku päälle ja ajellaan pitkät baanat. Luulisi että releen naksutus häiritsee mutta jos se tuokin biittiä matkaan!

      Poista
    3. No mä olin sitten tosiaan hölmön symppis varmaan 15 kilsaa kun poppi soi enkä kuullut naksutustakaan.

      Oikein tajusit, uudessa vaan tosiaan täytyy vähän pidemmälle kääntää rattia että vilkku lopettaa toimintansa. Ehkä opin senkin joskus.

      Poista
  9. Mä löysin 19-vuotiaana eräällä matkalla ystäväkseni erään huomattavasti itseäni vanhemman naisen. Meillä synkkasi jo siellä matkalla tosi hyvin ja sen jälkeen pidettiin yhteyttä, kävin hänen luonaan vierailuilla, läheteltiin kortteja, olin auttamassa hänen muutossaan, läheteltiin tekstiviestejä jne. Aina siihen asti, kunnes tästä naisesta ei kuulunut enää mitään. Jonkun ajan päästä hänen tyttärensä soitti, että äiti on menehtynyt, sydän petti. Olin juuri tallilla ja itkin hullun lailla ajaessani sieltä kotiin. Arvostan suuresti sitä, että tuo tytär otti minuun yhteyttä, oli ymmärtänyt äitinsä puheista ja korteista, että olin hänen äidilleen tärkeä. Niinpä sain tiedon kuolemasta ja mihin tuo nainen oli haudattu, myöhemmin kävinkin sitten toivioretkellä toisessa kaupungissa naisen haudalla. 67-vuotiaana hän kuoli, joten ikäeroa meillä riitti, mutta meillä synkkasi heti ja hiljaista hetkeä ei tullut, vaikka ihan eri maailmassa oli kasvettu ja mä tosiaan olin meidän ystävyyden alkaessa vasta 19. Ja sikäli mä sain tavallaan myös joksikin aikaa itselleni mummon, mitä mulla ei koskaan ollut. Ja tuota ihmistä on oikeasti ikävä, hän ei tuominnut mistään ja todella monessa kohtaa ajateltiin asioista samalla lailla, se oli mahtavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpas ihana (ja surullinen) tarina! Musta jotenkin tuntuu, että saan tästä rouvasta vähän tuon tyyppisen ystävän. Meilläkin juttu soljui, polveili ja nauru raikasi. Yllättäviä yhtymäkohtia löytyi ja paljon yhteistä, vaikka ikäeroa tosiaan on 35 vuotta. Joidenkin kanssa se ei vaan tunnu missään.

      Ystäväni, se hermoratahieroja, oli jo jotain musta kertonutkin, ja samoin mulle tuosta rouvasta, mutta tuttuuden tunne ei kyllä johtunut siitä pelkästään. Jotkut ihmiset vaan ovat syntyneet samojen tähtien alla ja ymmärtävät puolikkaasta sanasta. Erilainen elämänkokemus on suuri rikkaus!

      Poista
    2. Jep ja toisten kanssa ei synkkaa, vaikka kuinka YRITTÄIS. Mut sit onneks on näitä, joiden kanssa ymmärtää toista heti alusta lähtien puolesta sanasta. Rikastuttaa mukavasti elämää ja on arvokasta :)

      Poista
    3. Mä unohdan pian sellaiset ihmiset joiden kanssa ei synkkaa. Ei vaan oo aikaa ja energiaa käyttää niiden kanssa olemiseen, niin raadollista kun se onkin

      Poista
    4. Mäkin olen oppinut siihen "vanhemmiten". Jokseenkin pari isoa pettymystä on mahtunut matkaan, kun olisin halunnut jostain syystä saada homman toimimaan, mutta kun se ei vaan toimi... No, uusien tuttavuuksien kanssa en nykypäivänä enää yritä, mutta parin kauempaa tuntemani ihmisen kanssa olisin halunnut saada homman jollain tasolla synkkaamaan ja harmittaa, kun ei onnistunut. Kun niissä ihmisissä olisi ollut tiettyjä muita etuja, siis sellaista muuten elämäntilanteen ym asioiden takia vertaistukea, mutta sehän se totuus on, että kun ei synkkaa, niin ei se siitä parane.

      Poista
    5. Mä luulen, ettet sä oo kylmä, vaan se on vain realismia. Elämä on tarpeeks rankkaa muutenkin ja luoviminen niiden omien läheistenkin kanssa välillä haasteellista, niin tuskin on enää järkevää vaivata päätänsä ylimääräisten "ystävien" kanssa. Pitää välillä osata antaa mennä. Ite vaan olin nuorena niin idealisti ja olisin halunnut tulla toimeen ja "pärjätä" kaikkien kanssa, mutta eihän se niin toimi. Ja kuinka ihanaa on sitten olla niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa synkka, niin turhaa jaella paukkuja muualle.

      Poista
    6. En tiedä olenko mä tässä sitten vähän jo liiankin kylmä, mutta välillä tuntuu tosiaan, että "aikansa kutakin". Kun omat voimat on vähissä niin ei jaksa yhtään ylimääräistä kuormitusta ystävien taholta. Eli aika helposti mä annan periksi, jos vaan ei toimi.

      Poista
    7. Se ON realismia, niin kurjalta kun se välillä tuntuukin. Ei voi vaan jakaa itsestään joka suuntaan, pitää priorisoida. Nykyään se on vähän sama täällä Blogistaniassa: käy katsomassa vaan ne blogit jotka oikeasti kiinnostavat. Kaikkeen ei riitä millään aika!

      Poista
  10. Ei sitä oikein osaa etukäteen sanoa, kenen kanssa ystävystyy muutenkin kuin olosuhteiden pakosta. Jos nyt näin voi asian ilmaista... Minulla nämä "yllätysystävät" ovat olleet enimmäkseen miehiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että ei voi ikinä tietää minkä kulman takana ystävä väijyy ;-)

      Poista
  11. Onni on löytää uusi ystävä yllättävästä paikasta. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana