Sivut

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Arjen odotusta ja myyräntyötä

Rajansa kaikella. Myös kotona vötkistelyllä. Vaikka olemme ulkoilleet ja tehneet pieniä retkiä, tavanneet ystäviäkin, aloin olla kurkkuani myöten täynnä pyhiä. Niin ihana kun kuopus onkin, välillä se loputon höpötys vaan ottaa johonkin hermoon ja tekisi mieli kiljua. Näin on minulla usein keskiviikkona, kun hän on edellisen kerran tullut isältään perjantaina ja on pian lähdössä taas. Nyt lyhyt viikoittainen käynti oli isänsä reissun takia keskiviikosta torstaihin, joten varsin tiiviisti olemme porukassa nyt olleetkin. Ensi viikonlopun vapaa tulee taas tarpeeseen. Niin kuin ne aina.

Juttelimme kuopuksen isän kanssa muista asioista ja keskustelussa tuli ilmi heidän "krooninen vajeensa". Kumpaisellakin. Sanoin, että voivat minun puolestani kernaasti tavata useamminkin, joskin ymmärrän, että uuden työn kanssa ylimääräisen ajan järjestäminen voi olla vaikeaa. Mutta että minä en pane hanttiin, päin vastoin. Kerroin myös, että vaikka arki sujuu mallikkaasti, painaa vastuu ja huoli pojista ja omastakin terveydestä välillä raskaasti, joten kaikki ylimääräiset vapaat otan tyytyväisenä vastaan.

Ei mennyt pitkään, kun sain viestin ja pari ehdotusta pidennetyistä tapaamisista heti toukokuulle, kun on muutama arkivapaa. Mainioita! Vaikka tämänkertainen keskustelumme tuottikin tulosta heti, aloitin jo myyräntyön seuraavaa aihettamme silmälläpitäen. Tämä ei ole minulle ominainen tapa toimia, mutta tuntui, että on helpompi aloittaa neuvottelu ensi vuodesta jos realiteetit ovat tiedossa. Niinpä kirjoitin omasta mielestäni kauniin sähköpostin kuopuksen koulun rehtorille ja kysyin, olisiko heidän puolestaan ok, jos pitäisimme tämänhetkisen tapaamisrytmimme vielä kakkosluokan ajan. Siinähän kuopus on joka toisen perjantain isällään "kotiopetuksessa".

Olen varsin tietoinen, että emme voi enää kolmosluokalla, kun tulee enemmän lukuaineita, jatkaa näin, mutta toivoisin, että vuoden verran vielä kävisi. Tiedän, että kuopuksen isä vaihtaisi mielellään rytmin heti, mutta koitan pitää puoleni tässä asiassa. Minun muutoinkin vähissä oleva oma aikani vähenisi entisestään ja itse asiassa heidän yhteinen aikansa myöskin. Lisäksi nykyinen rytmi mahdollistaa sen, että teen joka torstai iltavuoron. Toinen vaihtoehto, pitkä viikonloppu perjantaista maanantaihin veisi tämän mahdollisuuden minulta. Tai joutuisin enemmän säätämään jotta se onnistuisi.






Vaikka välillä meinaa mennä hermo höpötykseen, niin on se söpö ja höpö ja nöpö ja höntti. Kuopus. Se saattaa ilmestyä eteeni kädet korvillaan ja kailottaa: "Mun korvat on kadonnu, apua! Mä meen ettimään niitä vessasta ja omasta huoneesta." Toinen korva löytyi kuulemma vessanpöntöstä.

14 kommenttia:

  1. Toisinaan ihmisen on pakko päästä kuuntelemaan hiljaisuutta joten mä ymmärrän sua hyvin. Se että tarvitsee omaa aikaa, ei suinkaan tarkoita etteikö välittäis tai rakastaisi toista minkä jokainen tietää (eli turha sitä mun oli tässä kailottaa mutta tulipahan sanottua).

    Sama juttu se on aikuistenkin ihmisten kohdalla ja minä "pidän lomaa" ihmisistä, niin omituiselta kuin se kuulostaakin mutta kun ajatellaan että tämä tundra on heti helvetin pieni paikka jossa mitään ei tapahdu, niin ei niitä saatanan samoja juttuja jaksa kuunnella päivästä toiseen. Näin se vaan on enkä pidä itseäni mitenkään muita parempana mutta jos kun kuulee "Meirän Matin uuresta pesukoneesta" seitsemättä kertaa niin tekee mieli tunkea tämä helvetin jaagaaja sinne "Meidän Matin koneeseen" ja laittaa linkous päälle. Olispahan ainakin vaihtelua.

    Kuiteskin, sulle pusuja ja oikein hyvää tiistaita! <3 (ne huulet...ne vaan kummittelee)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paimen, pääsit asian ytimeen. Enkä mä edes onneksi kovin usein tunne huonoa omaatuntoa - tiedän olevani hyvä äiti - joten näillä mennään.

      Siksi mä nysväänkin usein kotona kun se kauan odotettu vapaa tulee.En vaan jaksa ihmisiä, en jaksa edes ajatella että lähtisin jonnekin baariin "tutustumaan" uusiin ihmisiin (lue: miehiin). Hrrr...

      Pusuja sinne kans, pehmeillä huulilla ;-)

      Poista
  2. No mie kans välillä tunnen huonoa omatuntoa siitä, kun ei vain jaksais, vaikka on omasta rakkaasta lapsesta kyse...
    Toivottavasti koulussa joustetaan tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua pikkasen hirvittää, koska rehtori oli jo viime syksynä aikas nihkeä, vaikka kaikille opettajille oli ok. Sivistystoimenjohtajahan sitten päätti, että käy. Nyt on sellainen tilanne, että tämä samainen rehtori onkin sijaistamassa siv.toimenjohtajaa joten saa nähdä... Siksi kirjoitin nätin kirjeen ;-)

      Mutta kiitti Sanna tsempeistä. Tsemppiä sinnekin!

      Poista
  3. Toivottavasti saatte jatkaa tuota hyvää rytmiä vielä ensi vuoden. Eihän kakkosella tule mitään aineita lisää ja se on vaan ykkösen kertausta, joten eiköhän se onnistu, jos koululla on halua asiassa.
    Meillä oli sellainen de ja vu-pääsiäinen. Isäni kuoli 11 vuotta sitten tänäpäivänä ja eilen kuoli pappani. Sai keuhkokuumeen kiirastorstaina eikä enää kestänyt sitä. Ikävä on, mutta 92-vuotias oli kyllä jo täyden elämän elänyt ja viimeiset vuodet hän kaipasi vain mammaa. Nyt ovat taas yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, osanottoni, Sari. Pääsiäinen on teidän perheessä sitten olulut vähän surullisempi juhla ja perinne.

      Olinkin saanut rehtorilta jo postia, että onnistuu kakkosluokalla samaan malliin kuin ekallakin. Olen hurjan tyytyväinen. Nyt vaan neuvottelemaan kuopuksen isän kanssa... huokaus.

      Oikein aurinkoista viikkoa sulle, kaikesta huolimatta!

      Poista
    2. Hienoa, sait hyvän vastauksen ja näin pian :)
      Mulle muistui mieleen tuosta HelvetinPöllön jutusta mieleen, kun joskus jossain kahvilassa kysyin temppuilevalta kuopukselta, että "mihin sun käytöstavat on joutunu" tms., niin se osoitti ikkunasta ulos ja sano iloisesti "Tuolla ne menee!"

      Poista
    3. Tuollan ne menee eikä kiinni saa ;-)

      Jep, tosi nopeasti reagoi ja mukavasti rehtori, tällä kertaa. "Koulun tehävä on tukea kotien kasvatustyötä, joten jos katsotte nykyisen systeemin olevan tarpeen, jatkakaamme ensi vuosi näin." Jeee! Enää eksä jäljellä!

      Poista
  4. Kun kerran rehtori oli suosiollinen, niin kyllä se varmasti isän kanssakin onnistuu, pidän peukkuja!

    Tuosta korvajutusta tuli mieleen meidän Pojan korvat. Poika oli pienempi, oisko ollut siinä neljän vanha. Isällään oli tapana välillä "mussuttaa" sen korvia, kun riehuivat. Kerran sitten komensin Poikaa tekemään jotain, eikä mun mielestä homma tapahtunut tarpeeksi ripeästi, joten kysyin, että "missäs ne korvat taas on". Vastaus oli - aika looginen oikeastaan - "Ei mulla oo korvia, kun iskä on syönyt ne!". Siitäs taas sait, kun menit kysymään....
    Teillä ne sentään oli tallessa, onneksi :D

    Hyvää alkanutta viikkoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei... hassu poika teilläkin! Meillä korvat tosiaan löytyivät, toinen vessanpöntöstä ja toinen muistaakseni ulkoa talviteloilla olevien puutarhakalusteiden alta.

      Mä kerään voimia seuraavaan koitokseen, eli kuopuksen isän kanssa jutteluun. Meillä periaatteessa sujuu hirmu hyvin nää kuopukseen liittyvät asiat, mutta just tällaissa kohdassa eksällä on se sokea piste. Mutta eiköhän se hyvin mene, selusta on turvattu joka tapauksessa.

      Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  5. Niin ne asiat järjestyvät, vaikka vähän etukäteen jänskättävätkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, eka osuus suoritettu. Mulla vaan oli muistissa syksyinen vääntö kyseisen herran kanssa. Ei suostunut silloin, ja kuopuksen isä kysyi suoraan pomoltaan, sivistystoimenjohtajan mielipidettä. Taisi rehtori vähän tuntea tulleensa ohitetuksi ja näpäytetyksi ja kun tunnen tyypin, pelkäsin, että nyt, kun itse istuu vt. sivistystoimenjohtajan pallilla, makselee kalavelkoja.

      Olin väärässä! Pisteet ihmisyydelle, taas!

      Poista
  6. Mulla on sellanen tunne, että et sinä oikeasti ole lapseesi väsynyt, vaan tämä kaikki johtuu ärsyyntymisestä ex-mieheesi.
    Ainaskin hyvä selitys, jos ei muuta?
    Hali,
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä teoria ;-)

      Huomaan, että oman ajan tarve todellakin kasvaa, kun on (lähes) yksin vastuuss arjesta. Siitä tää kaikki vaan johtuu. Mä oon kyllästynyt vastuuseen, toisinaan, en varsinaisesti lapsiin.

      Kiitos halista ja empatiasta, se tuntuu aina hyvältä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana