Eilen ajelimme esikoisen kanssa lähikaupunkiin. Hän jopa melkein kehtasi kulkea vierelläni, vaikka rynnistin hullun tädin oranssi-vihreissä tamineissani (ks. kuva alla). Kai se on tottunut? Kengät löytyivät onneksi ensimmäisestä kaupasta eivätkä edes saaneet minua aivan vararikkoon. Täytyy sanoa sen verran, että valikoima ei järin suuri ole, kun on kyse tuon kokoluokan (46) kolpottimista. Vaihtoehtoja taisi olla neljät joista yhdet paljastuivat tarkemman tarkastelun jälkeen sisäpelikengiksi. Yhdet noista kolmesta esikoinen, jolla on hyvin selkeä näkemys siitä mitä päälleen/jalkaansa laittaa, onneksi hyväksyi. Huh! Kävimme äitini luona kahvilla ja söimmekin porukalla. Esikoinen jäi yökylään ja minä huristelin kotiin. Pistäydyin vielä illan suussa ystävän luona, mutta loppuillaksi tulin kotiin ja nautin hiljaisesta yksinäisestä olosta. Hmm, tästä pääsemmekin aiheeseen, joka on mietityttänyt minua viikonvaihteen.
Täytyy palata perjantaiseen reissuumme sen verran, että totesin muuttuneeni epäsosiaaliseksi erakoksi. Maalaiseksi. Miehiä pelkääväksi olennoksi. Usein tuossa pienemmässä lähikaupungissa käydessäni törmään erääseen menneisyyden hahmoon. 25 vuotta sitten (jessus, se on ihmisikä!) olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi, asuin Helsingissä ja tapailin siellä, en mitenkään kovin vakavasti, kuten tulette kohta huomaamaan, Juha -nimistä nuorta miestä. Juhannuksena lähdin kotiseudulle festareille ja siellä taasen törmäsin tähän pikkukaupungin Hannuun, joka oli jo joiltain aiemmilta keikoilta tuttu. Hänestä tuli juhannusheilani pariksi päiväksi ja sitten taas palasin pääkaupunkiseudulle Juhan kainaloon. Nuo nimet saavat minulle edelleenkin hymyn huulille - minulla oli todellakin JuHannus!
 |
| Äitini luota löytyi sattumalta kuva minusta juuri noihin aikoihin, hehheh! |
No niin, siis tähän Hannuun. Näen häneen melkein joka toisella käynnilläni tuolla, koska kaupunki on niin pieni. Olen tuudittautunut siihen ajatukseen, että olen muuttunut vuosien saatossa niin paljon, ettei hän tunne eikä muista minua. Mutta muistanhan minäkin hänet, ja tunnen, hmmm, epäloogista. Perjantaina kuljeskelin taas hullun tädin vaatteissani ja täytyy sanoa, että vaikka minua ei tunnistaisi, niin ei ainakaan voinut olla huomaamatta siinä hivenen harmaampien ihmisten joukossa. Seisoin hänen perässään automaatilla (vaivaantuneena). Kipitin kohti kahvilaa kun hän ajoi pyörällä ohitseni ja jäi kioskin eteen lukemaan lööppiä. Oranssi salama vilahti hänen ja kioskin ohi ja livahti kahvilaan, jonne kaveri hetken päästä tuli myös. Mitä tekee miehenpuutteessa oleva maalaisnainen? Menee istumaan perimmäiseen pöytään, selin kaikkiin ihmisiin ja kaivaa vielä kirjan esiin ja uppoutuu siihen korostaakseen epäsosiaalisuuttaan.
Minä en osaa enää flirttailla! Apua! Auttaisikohan tämä alkava kevät siihen? Nyt täytyy taas opetella katsomaan ihmisiä päin, silmiin ja hymyilemään. Eihän tästä muuten tule mitään!
Ihmisikähän se on. Yläasteelta saakka kaverina pysynyt ihminen juuri ilmoitti, että siitä tulee "mummopuoli". Olen siis astunut jo mummoikäluokkaan.
VastaaPoistaMutta olipa vaikea laskea 25 vuotta tästä taaksepäin... olin silloin Postissa töissä ja ollut vuoden kihloissa kera miehen, josta erosin kuusi vuotta myöhemmin. Viina vei senkin hyvän miehen. Aika tehokkaasti kiskoo tätä nykyistäkin miestä.
Eikö siellä kirjastossa ole pilvin pimein niitä opuksia, jotka antaa käytännön neuvoja flirttailuun? Muistan itse lukeneeni sellaisen silloin, kun neuvoille oli käyttöä...
pee äs: tuo sun asu on ihanan värinen!
PoistaOnhan meillä kirjoja aiheesta, oikeassa olet. Minä olen vaan ennen osannut mutta kadottanut taitoni, Ehkä sitä voisi lukemalla verestää ;-)
PoistaJokseenkin hurjalta tuntuu ajan kuluminen. Jos tuolloin olisi tehnyt lapsen, se olisi jo ollut omillaan pitkän aikaa. Mutta olen kyllä onnellinen että jaksoin vähän vielä odottaa. Ehdin elää omaakin elämääni. Nyt malttaa maata kotona!
Ja kiitos! Esikoinen oli eri mieltä asun ihanuudesta ;-)
PoistaIhana Oranssi Marjaana! <3
VastaaPoistaHih! Mä kerran itsekin säikähdin itseäni, kun kuljin sellaisen peilin ohi, joka oli sijoitettu vinosti, etten ymmärtänyt, että se oranssi hahmo joka sieltä näkyi, olen minä itse. Ehdin jo ajatella, että kukahan kummallinen taiteilija tuo on, ennen kun hoksasin, että sehän olen minä ;-)
PoistaSä oot vielä yhtenä kappaleena?
Juu, toukokuun alussa on vasta laskettu aika...
PoistaOn ollu blogissa hiljasta... mutta Marjaana mielessä, uskotko! On meinaan meidän talon katto purettava päreitä ja ihan kaikkea myöten pois ja rakennettava uudestaan. Kosteaa on. Nyt sit vaan ootellaan ja pelätään ja toivotaan ettei ne löydä sieltä mitään... ...liian kamalaa. Ottaa voimille tällännen pelkääminen. No onneks toistaiseksi ei ole löytynyt mitään minkä vuoksi ei voitas täällä asua JA onneks talo on mun vanhemmilta ostettu että kukaan ei mee vararikkoon ja pahimmassa tapauksessa ne sit vaan ostaa tän takas tai jotain. En ees haluu ajatella niin pitkälle. Päivä kerrallaan. Maanantaina tulee remonttifirma vol 2 tekemään oman tarjouksen.
Tulipas avautuminen sun kommenttilootaan... =P
Olipas hyvä että kerroit!
PoistaJa tosi hyvä, että huomasitte asian ja pääsette ongelmasta eroon. Mä olen kädet kyynärpäitä myöten ristissä ettei ikäviä yllätyksiä löydy enempää. Toi voi myös osaltaan selittää sun miehen sairastelut, ja tietty se pölyallergia.
Mä pidän peukkuja myös loppuraskauden vuoksi, mulle se on aina ollut aika rankkaa aikaa. Joten jaksuja sinne todella, ja lämmin halli <3
Toivotaan todellakin että päästään eroon. Sitä miä eniten pelkään, että jos miehen nuhailu johtuu tuosta, niin meneekö se ohi sillä että se ongelma tuolta ylhäältä poistetaan? No, pölyallergia sillä nyt ainakin on ja on tosiaan niiskuttanut aina, kaikissa muissakin kodeissa. Sen työpaikallakin on joku sisäilmaongelma, sieltä joku on jo joutunut lähtemään, joten se vois selittää sen miksi on herkempi kuin minä. Toisaalta ei kuulemma oireile töissä, eikä se siellä sisällä muutenkaan ole kuin tauot jne, kun tekee ulkotöitä.
PoistaSe ensimmäinen kattoremppamies on itse altistunut ja saa oireita kosteissa paikoissa, sanoi vähän jotain pientä tuntevansa kurkussa mutta ei mitään hirveän suurta.... no, sataa asiaa tässä tietysti pyörittelee mielessään ja kyttäilee perheen neniä ja ja ja.... pitäs vaan osata olla niinkun mies joka murehtii vasta sit jos sen aika tulee. Miä nyt olen tällänen murehtija..
Hmph, ei mua kukaan ole uskonut vaikka olen koko ajan sanonut ettei siellä vintissä kaikki ole kunnossa. Mun rakennusinsinöörisetäkin vaan käski poraamaan seinään venttiilin ja se on sillä kuitattu. No nyt sieltä tuli vesi läpi asti ni oli pakko kutsua remppafirma paikalle, johan uskovat! Silleen ihan helpottavaakin että vihdoin jotain tapahtuu eikä tarvi enää yksin murehtia ja jossitella.
Äh, ei mun nyt sun niskaan pitänyt omia murheitani kaataa. =P
Et sä mitään kaada, tää on nimeltään vertaistukea! Mä nimittäin tiedän just miltä susta tuntuu (tai ainakin luulen tietäväni), mäkin olen murehtija, tai musta on tullut sellainen tän altistuksen myötä. Vähän varpaillaan koko ajan, että onkohan toi nyt flunssaa vai mitä... Se ON ärsyttävää, mutta minkäs teet.
PoistaViimeisin huolenaihe jota en edes aio alkaa sen aktiivisemmin ajatella, on kuopus, joka tuli räkäisenä kotiin isältään. Esikoinen sai siellä ollessaan viimeksi vähän oireita ja nousi lämpö. Tarkkailen tilannetta molempien osalta, ja koitan olla murehtimatta etukäteen. Onneksi osaan kuitenkin joten kuten työntää pois mielestä sellaiset, joille en juur sillä hetkellä voi mitään tehdä. Toimin sitten kun sen aika on.
Voimia sulle sinne edelleen, ja toivotaan, että kaikki järjestyy parhain päin. Toivottavasti saatte hyvän ja vastuullisen firman - ja vahtikaa niitä silti kuin haukat ;-)
<3
PoistaTuota olen muuten ihmetellyt, kun olen ymmärtännyt että altistuit sun ja exän yhteisessä kodissa? Kun sun oireet on noin pahat, niin eikö exälle jäänyt siitä mitään? Eikö kaikki vaan saa oireita?
Kaikki ei altistu koskaan. Samaisessa talossa, jossa mä altistuin pahasti (ja jokunen muukin, toki) asuu edelleen pariskunta, joka on asunut siinä 70-luvulta saakka. Enhän mä tiedä miten ne voi, mutta joka tapauksessa se on hyvin yksilöllistä, osin vissiin geneettistäkin, kuka sairastuu ja kuka ei, kuka altistuu ja kuka ei.
PoistaEx työskenteli kotona - eli vietti siellä paljon enemmän aikaa kun me muut - mutta ei silti saanut pahoja oireita (astma ja iho oireili, mutta mitään pysyvää ei jäänyt), minä ja esikoinen sairastettiin jatkuvasti. Meille jäi myös "homenokka" eli huomataan heti, jos sisäilma on huono. Joillain siis paranee kokonaan kun lähtee pois sieltä mistä saa oireita, toisille jää elinikäinen altistus.
<3
Ihanat oranssit!
VastaaPoistaJa miten on Kevät vaikuttanut toiseen erakoituneeseen naiseläjään... Huomaan keskustelevani prisman kassajonossa potentiaalisten mieseläjien kanssa, ei se kyllä flirttailuksi yllä :-D
Tuota mä just ajoin takaa - normaalisti se olisi munkin tapa toimia, mutta en tiedä mitä on tapahtunut. Ehkä mä tästä vielä herään!
PoistaMulla on tänä keväänä selkeästi joku "orassi kausi". Monena vuonna limenvihreä on ollut se, joka on tuonut mulle kevään. Oranssi ei vaan sovi mulle, pitää vain ihailla muilla.
VastaaPoistaIhanan peppimäinen asukokonaisuus, juuri tällaista mä arvostan, ettei ole sama harmaa hiirulainen kuin muut (ja minä). Pointsit!!
Ehkä se on vaan harjotuksen puutetta? ;) Nyt vaan pakotat itsesi katsomaan silmiin ja hymyilemään... Hyviä neuvoja antaa se, joka oli kaverin kanssa kaupungilla yks päivä ja huomasi, miten eräs kassamies katseli "sillä silmällä". Kaverikin sen huomasi ja suhahti samaa asiaa...Mitä teen minä? En vahingossakaan katso tyyppiä, katselen maahan, väännän kengänkärkeä maassa ja teputan hermostuneena odottaen, että kaveri tulis sieltä kassalta jo.. Voi meitä!
Lököttävää sunnuntaita!
Voi meitä, toden totta!!!
PoistaEhkä se tosiaan on harjoituksen puutetta. Mä ajattelin tiistaina kaupungissa uskaltaa katsoa ihmisiä ja jopa mahdollisesti hymyillä. Eilen jo harjoittelin marketissa ja taisin saada hullun maalaisen maineen. Kaupunkilaiset näemmä tuijottaa kenkiinsä ;-)
Värikästä sunnuntaita sulle, oranssi on jotenkin niin keväinen väri, ettei ihme, jos sullakin iskee kausi!
Voisit aloittaa flirttailun uudelleen opettelemisen niin, että et istukaan kahvilassa selkä muihin ihmisiin päin. Perimmäinen pöytä on kuitenkin ihan hyvä valinta, koska sieltä voi tarkkailla tilannetta kahvilassa ja arvioida tarjontaa. ;)
VastaaPoistaPienilllä askelilla - tuo saattaisi olla juuri oikeankokoinen askel mulle näin alkuun. Ja sitten voisin jättää sen kirjan pois myös. Jotenkin häkellyin niin kovasti sen miekkosen näkemisestä kahvilassa, että jäädyin täysin ja vetäydyin kuoreeni...
PoistaOet postannut jo kukonlaulun aikaan niin täällä ei ollutkaan oliko se Maja ehdokas yhtään sopivainen. Sää olet piristävä väriläiskä mustaan ja harmaaseen pukeutuvien keskellä, ihana <3
VastaaPoistaEi se maja ollut sopiiva, mutta mä tiesin sen jo mennessäni.
PoistaOnhan tuosta tullut positiivista palautetta jonkun kerran, että ihania värejä. Ne on sitten hiljaa, jotka pakenee kulman taakse joko nauramaan tai miettimään pitäiskö tilata valkotakkiset ;-)
Mä oon yrittänyt viimeisen vuoden aikana opetella käyttään oranssia, mulla on jo kaksi paitaa ja yksi huivi. Mutta ihan tuonne sun tasolle asti en ole vielä edistynyt ;)
VastaaPoistaMä olin 18-vuotiaana kesän töissä kirjastossa. Siellä oli hetken aikaa töissä myös niin hyvännäköinen (tosin varattu) basisti, että sille tuli kyllä flirttailtua. Muutenkin siellä kirjastossa oli jotenkin niin paljon peilejä (kummallista), että tuli kiinnitettyä itseensä paljon huomiota, että onkohan tässä nyt hyvännäköinen varmasti. Mutta hauskat muistot on kyllä siltä kesältä :)
Kai sitä flirttailua voi opetella pienin askelin :). Meillä päin helpoimmat harjoituskappaleet löytyis kaupassa käyvistä palomiehistä. Ne on tosi flirttejä, kun ne käy joukolla kaupassa kesken työvuoron. Niillä olis tosi helppo harjoitella :)
Mutta ehkäpä kevät ja kesän tulo lisää luonnostaan sunkin flirttailutaipumuksia :)
Oranssi pieninä annoksina piristää. Pitää olla joko alkuopettaja, lastentarhassa töissä tai muuten vaan hullu, että verhoutuu siihen kokonaan ;-)
PoistaMulla on kirjastosta samanlaisia muistoja, siis silloin, kun työyhteisö oli isompi. Aika monta työpaikkaromanssia on vuosien varrella ollut. Myös tiskin takaa on partnereita bongattu. Sääli, että täällä maalla potentiaalisen asiakkaat on aika vähissä, mutta mistä sitä ikinä tietää!
Toi palomiesvinkki on ihana. Jos olis rahaa, menisin nyt sairaslomalla väijymään paikalliselle huoltsikalle. Siellä on aina lounasaikaan poliiseja, palomiehiä ja ensihoitajia ja muitakin kiinnostavia ohikulkijoita saattaisi olla. Hmmm....
Ihanaa kevättä sulle Marra!
Hassua, mä en näe `hullun tädin` asua vaan ihanan itsevarman hyvännäköisen naisen! Meinaan, uusi kuva näyttää sutjakan muijan, ja naama vanhassa kuvassa nätti, joten älä suotta ole turhan vaatimaton! Siitä se lähtee..
VastaaPoista-a
No kiitos -a, piristit taas!
PoistaMä oon ollut ihan hyvä flirttailemaan, mutta täällä maalla potentiaaliset kohteet on niin vähissä, että taidot on ruostunu. Täytyy ruveta harjoittelemaan!
Voi kuule.. mun yks 'vakipano' ajalta ennen miestä on nykyään töissä naapurirakennuksessa, pelkään vain milloin törmään häneen kadulla :/ Ei kaikkien kanssa halua enää tutustua uudelleen. En oikeasti tiedä, mistä edes puhuisin hänen kanssaan. Voi hyvä ihme :D
VastaaPoistaKivat värit :)
Just, Puskissa, just! Noista sitä haluaa pysyä niin kaukana kuin mahdollista mieluummin kun vaihtaa pinnallisia kuulumisia. Varsinkin, jos aiemminkaan ei ole ollut tapana ...hmmm... paljon puhella ;-D
PoistaNo sepä se :D
PoistaMulla oli aikanaan Hesassa sellainen, ja toimi todella hyvin. Täällä maalla sekin olisi hankalaa, lähtisi jutut liikkeelle...
Poista