Sivut

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Uteliaisuutta ja pullakahvit

Nappasin kummitukselta haasteen.


”Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidät bloggaamaan, liittyy se sitten ympäristöön, luontoon tai maailmanmenoon, omaan elämäämme, harrastuksiimme tai lemmikkeihimme. Monipuolisuus on valttia blogeissa! Jos vastaat kysymyksiini ja jaat viidelle eteenpäin saat viedä pullakahvit mukanasi (kopioi kuva).



(Ei ole aivan pakko jakaa kuitenkaan.) 

Esitän kysymyksiä jotka saattavat tulla esille kahvikupposen ääressä ystävän kanssa keskusteltaessa.

Mitä sinä vastaat seuraaviin kysymyksiin? Voit vastata myös pelkästään valokuvin!"



Ok, katsotaanpa, mutta sitä ennen pieni kommentti: minun ja ystävieni kahvipöytäkeskustelut eivät kyllä pääsääntöisesti käsittele varsinkaan ensimmäisten kysymysten aiheita, mutta muuten niihin oli kyllä mukava vastata.


1. Mikä on sisustustyylisi?

Heh, lämmin ja kotoisa. Onko se tyyli? No, sellaista meillä kuitenkin on!


2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustaessasi?

Olohuoneeseen, koska siellä ollaan eniten. Meillä se myös näkyy keittiöstä/ruokailutilasta, joten saahan se olla mukavan näköinen ja viihtyisä.


3. Mihin käyttäisit rahaa ilman huonoa omaatuntoa?

Puhtaaseen ja hyvään ruokaan. Onhan ihmisen joka tapauksessa syötävä.


4. Mihin käytät paljon rahaa?

Asumiseen ja syömiseen meidän rahat hupenevat.


5. Mistä ajasta unelmoit?

Minusta on ihan hyvä näin. Tykkään elää hetkessä.
No, ehkä siitä ajasta, että asuisimme Omassa Majassa, halvemmin ja maksaisin itselleni eläkepäiviä varten mukavaa paikkaa olla ja asustella.


6. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?

Se, että rupeaisimme esikoisen kanssa saamaan oireita myös nykyisestä asunnostamme tai että kuopus altistuisi koulussaan.


7. Missä asiassa olet tunnollinen?

Minä olen tunnollinen liki kaikessa. Toki nykyään osaan myös - onnekseni - tehdä joitain asioita 90 % teholla, ei aina tarvitse olla 110 lasissa.


8. Minkä inhimillisen virheen annat anteeksi?

Kai aika monia, koska minäkään en ole täydellinen. Petollisuus ja epäluotettavuus ovat sellaisia ominaisuuksia joita kaihdan.


9. Mikä on naisen parhain ominaisuus?

Se riippuu totaalisesti naisesta. Mutta kyllä minusta tippaleipäaivot ja niiden mukanaan tuomat edut ovat aika korkealla joka naisen listalla.


10. Mikä on miehen parhain ominaisuus?

Penis?
Öö, nyt en voi enää vakavalla naamalla sanoa että riippuu miehestä... Tuota, sellainen peruskalliomaisuus?






Napatkoon kuka vetoa tuntee. (Nappaa, Nollis, nappaa!) Ei mulla tänään muuta...

28 kommenttia:

  1. No sinähän arvostat meitä ukkoja todella korkealle!
    Ei vaan, eräs nainen sanoi kerran että hyvä mies on itseasiassa kookas lihanpala joka on varustettu rajattomalla katteella. Lyhyesti sanottuna siis varakas stondis ja se on kyllä niin rumasti sanottu että varsinkin minä - joka olen perin hurskas luonteeltani - vaivuin nyyhkyttäväksi rauniokasaksi ja ihmettelin naisen julmuutta ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kauhistus, noin raaka en edes minä ole! Sitä paitsi tää lausunto laitettakoon sen piikkiin, että olen ollut niin pitkään ilman miestä, etten oikein muista saati ole arvostelukykyinen ;-)

      Mutta sä voit kostoksi ruveta käyttämään mulkoiluhousuja ja mulkoilla naisväkeä!

      Poista
  2. Kulmakarvajumppaa heti aamusta ! :D

    Kiitos tuuppimisesta, yritän muistaa, mutta jos unohtuu tässä hässäkässä, niin muistuta ihmeessä. Viikonloppuna viimeistään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tekee hyvää otsarypyille ;-D

      Ota tai jätä, en mä suutu! Ja lehmän hermoja tälle viikolle toivottelen sulle myös

      Poista
  3. Ihania vastauksia, varsinkin tuo kymppi. :-D Ja mä tahtoisin kanssa tuommoiset mulkoiluhousut. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulkoiluhousuilla vois sitten mulkoilla kaikkia niitä, joiden huumorintaju ei ole yhtä kehittynyt (ööö, tai sitten keskittynyt tiettyyn suuntaan...)

      Poista
  4. Osu tänä aamuna kyllä niin huumorihermoon! Nauroin ääneen! Kahdesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, nauraminen tekee niiiin hyvää!

      Muakin naurattaa, mä pääsin tänään töihin. Jeeee

      Poista
  5. Meinasin joutua hankkimaan uudet mulkoiluhousut, koska jäin jumiin vyölenksusta kirjastossa eilen! Hieman repesi, mutta ei onneksi korjauskelvottomaksi.
    Kivaa, kun olet päässyt töihin. Toivottavasti tenavat voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että vaan melkein. Kirjasto on vaarallinen paikka ;-)

      Vaarallinen tai ei, olen ikionnellinen päästyäni sinne. Ihmisten ilmoille! Aikuisten seuraan. jeeee! Ja kiitos, pojat voivat jo paremmin, luojan kiitos. Uskalsin jo pistää kouluun kun kummallakaan ei ole valskannut useampaan päivään kummastakaan päästä. Puuuh

      Poista
  6. Hih, mulkoiluhousut :) mun mies kans kiinnittää kaupoissa huomiota tuollaisiin, esim. prismassa on ne suunnistuskyltit, joissa on iso käytävänumero ja teksti, mitä sieltä löytyy, niin siellä on kans M ulkoilu. Ja M urheilu. Ännällä varustettuna myös. Näinköhän kuopus on perinyt tietynlaista piirrettä molemmilta vanhemmiltaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, mä en ole huomannut koskaan noita murheilu ja mulakoilukylttejä. Pitää terästää katsetta ens kerralla kun lähden markettiin ;-)

      Mutta noi housut sai kyllä mut repeämään. Melkein voisin harkita rupeavani ulkoilemaan!

      Poista
  7. Miehissä on yksi ehdottomasti minuun enemmän vetoava ominaisuus kieltämättä. En vaan jotenkin kehdannut sitä paljastaa. Etenkin kun naisissa sama ominaisuus ei saa minulta pisteitä. Ja nyt ei kannata enempää selittää. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Asiahan ei minulle kuulu, mutta kyllä se nyt vaan täytyy paljastaa :D)

      Poista
    2. Ihan samaa sanon minä täältä. Kehiin vaan. Täällä mun puolella ees?

      Poista
    3. Niin, vai ruvetaanko arvailemaan ;-)

      Poista
    4. Aloitan arvauksella. Leveät hartiat olisi liian laimea ja helppo. Mutta lukitsen sen silti.

      Poista
    5. Öö... lievä epäsiisteys? (Paino sanalla lievä!!!)

      Poista
    6. Leveäharteinen hieman renttu mies. Siinä se :D

      Poista
    7. "Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin" kyseli jo Eero Jones aikanaan. En tiedä muistatko, mutta slipoveri (!) päällä ko laulua laulettiin videolla.

      Poista
    8. Piisin ja possen tiiän hyvin, mutta sen aikainen videoiden katselu rajoittui heinolalaiseen biljardisaliin, jossa näkyi Sky Channel. Siellä ei suomalaisia musavideoita näkynyt. :/ Eikä tuokaan löydy tuujuubiista. JJS taisi käydä kotikylän tanssilavalla pari kertaa, mutta olin varmaan peltotöissä tms.

      Poista
    9. Ja mä varmaan siellä kotikyläsi tanssilavalla ;-)

      Hämärässä rokkinuoruudessani kävin katsomassa sattuneista syistä hyvinkin monta kyseisen orkesterin keikkaa...

      Poista
  8. Mulkoiluhousut saa mut aina ilahtumaan :)

    VastaaPoista
  9. Hyi minua, ajattelin vallan mieheltä täytyvän löytyä XL mutta ne olikin mulkoiluhousut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mulle kelpaisi XL ;-D

      Mutta paremman puutteessa hyväksyisin pienemmänkin, en kovin nirsoksi voi heittäytyä...

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana