Sivut


torstai 6. helmikuuta 2014

Haisevat ekohipit?

Luin Magdaleenan blogista juttua kotimaisesta luonnonkosmetiikasta, Flow-kosmetiikasta. Kun kuulin, että shampoopala oikeasti toimii rastojen kanssa, ja kun meidän käyttämämme on vissiin poistumassa markkinoilta, tein minäkin tilauksen. Noiden sanotaan olevan hyviä myös rasittuneelle päänahalle. Esikoisen rastojen alta löytyy sellainen, joten kokeillaan. Aluksi tuntui hassulta hieroa "saippuaa" päähän, mutta kun ottaa huomioon, että kähmin myös kookosöljyä kainaloon, niin totuin toki nopeasti. Tuoksu on shampoopalassa aika voimakas ja aluksi epäilin, että on vähän siinä rajoilla kestääkö hieman tuoksuyliherkkä nokkani sitä. Käytössä se ei kuitenkaan ärsytä, kuivana onneksi vain. Mutta se mikä on aivan ihanaa, on tuoteseloste. Ei lisä-, väri- eikä säilöntäaineita. Nokkoshiushuuhteen ainesosaluettelo on yhtä ihana ja tuoksukin on miedompi.



Esikoinen sanoi, että alkaa vaikuttaa epäilyttävästi
hippimeiningiltä!


Esikoinen hymyili touhulle aluksi, mutta tottui pian. Minä pidän näistä molemmista todella, eikä minua haitannut edes se varoitettu tahmea efekti ensimmäisten pesukertojen yhteydessä. Shampoo vaahtosi helposti ja huuhteen jätin aluksi hiuksiin. Vähän takkuisilta tuntuivat, joten rupesin huuhtelemaan pois. Kumma kyllä se auttoi! Minusta hiukset tuntuvat nyt hyvältä. Olen menossa parturiin leikkuuttamaan vähän latvoja jahka omani palaa sairaslomalta. Täytyy kysyä ammattilaiselta, miltä hiukset hänen mielestään näyttävät. Uutta "muotoilutuotettakin" etsin, muttei löytynyt lähikaupungista. Olen käyttänyt kiharoihini suht hajutonta tavismönjää, jolla vaan rutistelen ne kuntoon. Minulla on ihana suomalainen ohut hiuslaatu, joten välillä kaipaan vähän ryhtiä. Varsinkin näin talvella ja pipokaudella. Noora vinkkasi "ohuiden hiusten rosmariinipelastuksesta" ja minä aion jatkaa etsimistä ja kokeilla, kun kiharanvirkistäjäni pohja alkaa pian pilkottaa. Sen sijaan ostin esikoiselle ihan oman shampoopalan: hamppua ja turvetta päänahan ongelmille.





Näitä tarvitaan, koska me päästiin eilen jo koko porukka ihmisten ilmoille. Pitää taas ruveta peseytymään. Jeee!

***

Voi hyvän tähen: joku on etsiytynyt Majaani hakusanalla punainen ja surisee. No, se on tämä minun miniläppärini, vissiin?

18 kommenttia:

  1. Noissa ekoaineissa on varmaan monta hyvääkin tuotetta mutta tunnustan että olen niin jumalattoman laiska etten ole niitä viitsinyt etsiä netistä ja täällä hemmetin tundralla joutuisi ajamaan monta kymmentä kilometriä ennen kuin ensimmäinen alan kauppa tulisi vastaan. Vanhan kivikasan aikoihin lueskelin Ekojalanjäljillä - blogia jossa blogia pitävä Sanna esitteli uuden tuotteen miltei päivittäin.
    Minen vaan jaksa "innostua" asiasta eli taidan olla suoraan sanottuna mukavuudenhaluinen paskiainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee - se on mun mielipide. Kyynisillä hetkilläni ajattelen myös, että yksi ihminen nyt ei paljoa voi maapallon eteen tehdä, ja tottahan se onkin. Toisaalta nää mun valintani kumpuaa ihan sieltä itsekkäistä tarkoitusperistä myöskin: on parempi olo altistuksen kanssa mitä vähemmän ulkopuolisia kemikaaleja, lisäiaineta jne käytän.

      Mainiota päivää Jurtalle!

      Poista
  2. Ostin Flow-shampoopalan - olisko ollu just tollanen turvehamppu - mutta mun päänahka kuivui niin rutosti, että meinas hilseillä kokonaan pois. On tosi känkkis skalppi mulla. Ainoat shampoot, joita voin jonkin aikaa kerrallaan käyttää (ilman valloilleen riistäytyvää hilseongelmaa) on Sebamed apteekista ja XZ:n hilseshampoo. Niiden avulla oon nyt pärjäillyt ilman lääkeshampookuureja aika kauan.
    Mutta on se hauska "saippuashampoo" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoisen päänahka kuivaa ja hilseilee kans, eikä rastat auta asiaa yhtään. Me kokeillaan tota, kun rastojen kans taas nää taviskamat ei välttämättä käy. Saa nähdä miten näiden kans käy, mutta mä ainakin tykkään. Ja tosiaan on hauskaa hieroa "saippuaa" päähän ;-)

      Poista
  3. Meillä on käyetty juurikin tuota Teepuuta jo muutamia vuosia. Toimii ihanasti teinin rasvaoittuvaan päänahkaan ja mun omaan kuivempaan. Välillä käytän kyllä ihan tavis-sampootakin, hyvin on toiminut. Yhdelle asiakkaalle 'myin' tuon shampoopalan myös ja hän ilahtui siitä, että hiukset alkoivat kihartua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, hauskaa, että löytyy muitakin. Mulle maalaiselle tuo oli ihan uusi tuttavuus!

      Poista
  4. ei ole käyttänyt , täytyy kokeilla ... Hyvän päivän jatkoaaa!

    VastaaPoista
  5. Katsellut mäkin olen noita kaikkia, mutta ihmettelyn asteelle on jäänyt. Jotenkin on niin tottunut suihkugeeliinkin, ettei osaa palasaippuaa edes käyttää. Ja se nyt sentään on vanha juttu :) Että oikein palaa tukkaan, kääk :-D
    Kookosöljystä on kyllä moneksi. Sen kanssa tulee toisinaan läträttyä. Katselin tota sun dödötarinaasi...vieläkö käytät ja nyt pitkän ajan jälkeen onko Oikeasti suositeltavaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukin tyylillään!

      Mä aloitin sen kookosdödön käytön viime kesän kovimmilla helteillä eikä kertaakaan ole tarvinut katua, ihme kyllä. Käytän siis edelleen, ja mun hiki ihan oikeasti haisee sille päälle sattuessaan. Esim, just muiden ekodödöjen kans oli se ongelma, ettei ne tuntuneet "pitävän".

      Niin, ja on kyllä riittoisaa ja helppotekoista ;-)

      Poista
  6. Mä ehkä "joudun" testaamaan. Mulla on ihme kutinakaikut, ja toi vois olla ratkaisu. Kookosöljy on muuten hyvää selänhieronnassa ja liuk...*eiku,köh,köh*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullon iso purkki joten voisin käyttää vaikka missä JOS olis tarve... Nyt pistän vaan kainaloon, ja uskoisin, että sopii tosi hyvin myös ärtyville kainaloille. Ei ainakaan mikään lisäaine ärsytä!

      Poista
  7. Mulla on mielikuva miehestä, jonka päälle aion heittää verkon ja pyydystää sulle ja siinä mielikuvassa on rastat. Ja ystävälliset silmät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Kiki, jooooo! Mä olen jopa valmis tinkimään siitä xl-vaatimuksesta ettei sun ihan tartte tarkistamaan ruveta. Ja mulla on sitten sille shampoot ja kaikki valmiina. Oi voi, mä niin tykkään susta.

      Poista
  8. Flown palashampoo ja huuhde (molemmat, se kehäkukka on hyvä kuivemmille hiuksille) on parasta mitä tukalleen voi tehdä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla ja siltä mustakin vähän jo tuntuu ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana