Sivut


keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Konttorinsa johtaja

Ensin on pienellä epäturvallinen olo ja sitten teini totesi loppiaisena, että hänellä puolestaan on jotenkin melankolinen olo. Ei osannut saada kiinni miksi, mutta totesimme, että näitä oloja oli jossain vaiheessa enemmänkin. Ovat tasoittuneet, onneksi. Juttelimme pitkään hormooneista, teiniydestä, tytöistä, ystävistä ja vähän kaikesta. Kerroin omiakin kokemuksiani sen minkä muistin. Totesin, että on mainioita, että puhuu minulle ja korostin, että aina ja kaikkien asioiden kanssa voi ja saa ja melkein pitääkin tulla minun juttusilleni. Olen onnellinen, että ainakin nyt vielä tulee. Pysynpähän ainakin vähäsen hollilla mitä siellä rastojen alla tapahtuu. Eilisen alakulo-Fingerpori olisi siis sopinut hyvin kuvitukseksi myös tähän päivään, jos olisin malttanut odottaa.

Arkeen laskeutuminen ei muutoinkaan ollut ihan kivutonta. Kuopus totesi herätyskelloon havahduttuaan tyynesti, että "Mä en kyllä nyt millään voi nousta kun ihan vastahan mä nukahdin" ja käänsi kylkeä. Pääsimme kuitenkin pystyyn ja töihin ja kouluun ihan ajoissa. Ehdimme kuopuksenkin kanssa käydä hienon keskustelun, kun hän ensin myönsi, että on sittenkin kiva kun koulu alkaa ja näkee kavereita. Kertoi myös yhdestä luokkakaveristaan joka haki jossain vaiheessa kuopukselta huomiota niin, että hän koki sen välillä vähän kiusaamikseksikin. "Se Pekka-asia ratkes sillä että mä rupesin juttelemaan sen kanssa enemmän." Mikä viisas ekaluokkalainen! Arvatkaapa olenko ylpeä?!?


Hyvin sopii minulle tekstejä myöten!


Minä sen sijaan olin töissä tuhruisissa vaatteissa, koska sain jostain syystä pakkomielteen laittaa tuon kuvassa näkyvän korun ja se vaati mielestäni vaaleaa seurakseen. Mikä mahtava yhdistelmä tämä +1 asteen kurakeli, auton märän ja likaisen peitteen poistaminen ja valkoiset housut. Milloinkahan minä opin?!? Talonmiehemme, joka on nainen, innostui korusta niin, että ajatteli kokeilla tehdä rannerengasta samalla tekniikalla. Nappasi jonkun poistokirjankin hyllystä sitä varten. Hmm, minä löysin samaisesta hyllystä kirjan Seksielämän seitsemän vaihetta. Pitäsiköhän pyytää siitä versio? Olisihan se velhoa, kun ranteessa killuisi koru josta tarkkasilmäinen voisi bongata vaikka suuseksin tai orgasmin.

14 kommenttia:

  1. Lue nyt ensin, ennen kuin teetät koruksi :)
    Mullekin teini juttelee, mutta korvan lisäksi (ja halauksen) minusta ei sitten olekaan apua. Koen nimenomaan niin, että mun pitäs olla semmonen googlemother, joka löytää neuvon, avun ja helpotuksen asiaan kuin asiaan, ja kun en ole (ei kukaan voi olla!!!) niin ahdistun. Typerää.

    Sie tulit mun mieleen eilen, kun kirjastonhoitaja joutui lähtemään joogasta kesken kaiken, kun siellä haisi lakka ja se oli allerginen... tosin sie et olis voinu olla siellä ennen lattiaremonttiakaan - jopa mie haistoin, ettei kaikki ole kohdallaan. Suoraan sanottuna haisi paskahuussille. Se ei tosin häirinnyt niin paljon kuin tuo lakankäry... hieman huvittikin, kun ohjaaja sanoi "kiinnitä huomio hengitykseen" - siihen kyllä kiinnitti koko ajan huomiota, eikä se tehnyt ollenkaan puhdistavaa vaikutusta, kuten olis pitänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh, kiinnitä huomiota hengitykseen... tiedän tunteen. Kaikkein kamalinta on se, kun ei voi olla kiinnittämättä huomiota. Se on joskus astmaatikon elämässä kurjinta kun koko ajan huomaa hengittävänsä, vaikka sen pitäisi olla automaatio, jota ei juuri noteeraa.

      Hauskaa, kun ajattelit mua. Jotenkin tää Blogistania on aika jännä paikka, kun "tutustuu" ihmisiin ja ne tuntuvat kovin tutuilta vaikkei niitä ole tavannut tai edes tiedä miltä näyttävät. Silti niitä saattaa ajatella. Mullekin käy niin usein. Kertookohan se sosiaalisen piirin pienuudesta tässä reaalielämässä?!?

      Poista
    2. Ei sulla ainakaan pieni piiri ole! Mulla kyllä on. Mutta mie luulen, että se johtuu siitä, että ihmiset muistuttaa toisiaan - niitä erityisiä piirteitä on rajallinen määrä, ja väkisinkin sama juttu löytyy useammalta ihmiseltä.
      Kun aattelee, miten kaikilla ihmisillä on lähes identtinen dna, niin on ihme, miten erilaisia me ollaan kuitenkin. Ulkonäöltä niin kuin käyttäytymiseltäkin.

      Poista
    3. Hmm, tuossa lomala just mietin, että yksi ainoa ihminen on käynyt koko loman aikana meillä (sitten lukuunottamatta niitä uudenvuoden avoimia ovia, jonne sinnekin tuli tämä samainen ystäväni perheineen, ei ketään muita). Sitten on toinen ystävä - se vähän ongelmallinen, josta olen täällä avautunutkin - jonka kanssa tekstailemme, mutta näemme enää harvoin kun muutti lähikaupunkiin.

      Töissä näen ihmisiä niin, että en oikeasti kaipaa sosiaalista elämää tämän enempää. Niin, ja ihanat työkaverit käyvät tietty sosiaalisesta piiristä myös!

      Poista
  2. Tuo on tosi hieno koru ja todella osuva teksti siihen on sattunut. Voisi se olla hauska olla ranteessa ihan erilaista tekstiä....
    Kyllä meilläkin nuoret vielä äidilleen asioistaan puhuvat. Tosin eivät enää kaikesta ja esikoinen kait kaikkein vähiten. Kai se tuossa vaiheessa pitää jo ollakin niin, kun on muuttanut pois kotoa, ettei äidille kaikkea kerrota. Itse kyllä haluaisin sen olevan niin, että voivat aina tulla juttelemaan kanssani. Ja kun huomaan, etteivät kaikesta puhu minulle, niin se sattuu....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä tuoko talonmies rannekorun näytille ;-)

      MInäkin odotan kauhulla sitä aikaa, kun välit eivät enää ole tällaiset. Olen niin oppinut olemaan korvana ja varten, että en tiedä miten päin sitten olen, kun pitää vaan odottaa että uskoutuu jos on sellainen tilanne, ei suinkaan aina, niin kuin nyt. Se ikä on meilläkin tulollaan...

      Poista
  3. Vautsi, makee koru! Korusilmä ja askartelukäsi alkoivat heti molemmat vipattaa!!

    Ihanaa kun sä olet noin herkillä oleva mutsi. Ja ihanaa, että lapset tajuaa sen! Onneksi meilläkin ollaan avoimia, ja tytöt kyllä juttelee aika hyvin asioistaan. Eri asia onkin sitten poika, jolla on jo oma elämä ja tyttis ja työ ja koti ja musta tuntuu, etten mä tiedä siitä Oikeasti enää mitään...Mutta hengissä se on ja tyytyväiseltä se aina vaikuttaa kun nähdään <3 Siihen on kai äidin tyydyttävä. Vai saanko vielä kasikymppisenä laittaa kuuskymppiselle pojalleni viestin illalla, että onhan menossa ajoissa nukkumaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän talonmies löysi ohjeenkin tuollaiseen paperirullakorun tekemiseen (Haywood, Joanne : Kekseliäitä koruja).

      Mä luulen, että me äidit saadaan ihan missä iässä tahansa huolehtia näistä ipanoistamme ;-)

      Mä luulen, että iän myötä asiat meilläkin muuttuu, väistämättä, mutta nyt olen kyllä tyytyväinen tän hetkiseen tilaan. Onneksi kriiseilevät vuorotellen...

      Poista
  4. Meillä myös lapset voivat tulla juttelemaan asiasta kuin asiasta. Sauna on siihen tarkoitukseen oikein terapiahuone. Siellä on monet ilot ja surut käyty läpi, sekä maailman ihmeellisyydet.

    Itsetehdyt korut ovat niitä parhaita. Niihin saa juuri sen oikean tunnelatauksen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei me oltiin myös saunassa kun esikoinen totesi, että hänellä on melakolinen olo. Siellä meillä usein ne parhaat keskustelut syntyykin, silloin, kun kuopus on jo nukkumassa. Jotenkin kai ollaan niin paljaana, ja avoimina.

      Niin, ja luin jostain, että myös esim. automatkalla on hyvä jutella, koska teini saattaa hämääntyä ja kiusaantua suorasta katsekontaktista. Silloin kannattaa jutella arkaluontoisimmat asiat samaan suuntaan katsoen. Ja mähän en tunnetusti näe ilman silmälaseja yhtään mitään, joten hyvinkin turvallinen jutteluympäristö on sauna siksikin ;-)

      Poista
    2. Ai, sinäkin siis olet niiiiin likinäköinen, kiva kuulla, että on muitakin. :))

      Poista
    3. Joo, mä olen sokea kuin myyrä saunassa ;-)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Eikö vaan ookin! Siihen löytyy kuulemma ohjekin sellaisesta kirjasta kuin Haywood, Joanne : Kekseliäitä koruja

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana